viikonloppuvapaa

Voi aivoparat. Kahdeksan päivän työputki on kyllä ihan liikaa. Jos muutenkin tuntuu vapaapäivät olevan kortilla, ei tuommoisen jälkeen ehdi oikeasti palautua lainkaan. Tekisi mieli sanoa, että ei koskaan enää, mutta tuollahan se taas jo huhtikuun puolivälissä häämöttää. Seuraava vapaa viikonloppu sen sijaan häämöttää pääsiäisessä (jolloin olen reissussa) ja sen jälkeen huhtikuun lopussa. Ehkä - sitä listaa kun ei ole vielä tehty. Periaatteessa minulle on ihan sama, koska olen töissä, mutta onhan se kivaa, että joskus edes on vapaalla samaan aikaan kuin muutkin ihmiset. Tätä viikonloppua odotinkin siis ymmärrettävistä syistä varsin hartaasti.

Luonnollisesti onnistuinkin sitten hankkimaan eiliseksi mukavan viinipäänsäryn. Ei tuntunut kovin järjelliseltä eilen, mutta nyt jälkiviisaana olen ihan tyytyväinen. Ilman hedaria olisin varmaan erehtynyt puuhastelemaan jotain, eikä päivään olisi kuulunut laiskaa brunssia, laiskempia meikkiostoksia, lounasta Hyveessä ja yli tunnin päikkäreitä.

Le brunch avec les filles.

Sitä paitsi päikkärit ja niiden jälkeen nautittu kahvi takasi sen, että pääsin kuitenkin katsomaan uuden Oz-elokuvan 3D:nä. En muuten kauheasti perusta 3D:stä, mutta tämä elokuva ansaitsi tulla katsottuna nimenomaan siinä formaatissa. Ah, ne alkutekstit ja Kansasiin sijoittuva osuus! Muutenkin mukavaa satumaailmaan katoamista hetkeksi, vaikka olenkin alkuperäisen romaanin ystävänä tekisi taas mieli vähän kiukutella joistain elokuvaan (elokuviin) tehdyistä ratkaisuista. 

Muuten viikonlopun suurin uutinen taitaa olla eilen iskenyt älytön ryppykriisi. Sitä lievitti vähän Ozia edeltävissä trailereissa ihanien näyttelijöiden charmantit rypyt ja enemmän tänään testattu uutuusvärinen Natural Coden luomiväri, jonka laiskoilla meikkiostoksilla kaupanpäällisiksi eilen sain. Erikoisista väreistä (pinkkiä ja turkoosia) huolimatta se näyttikin naamallani kivalta ja raikkaalta. Johtopäätös: niin kauan kun pystyn "erityisesti nuorelle iholle" kehitettyä kosmetiikkaa kantamaan lienee rypyistä turha huolehtia.

lumikenkätyttö

Tekemättömiä hommia on viime päivien haipakassa kerääntynyt työpöydälle vino pino. Tänään kuitenkin sanoin niille hetkellisesti pffft ja lähdin Lykynlammelle liikuntailtapäivään. Yhteisön paine tuki päätöstäni, minua varten kun oli ostettu jo paketillinen soijanakkejakin, mutta ikkunan takana iloisesti paistava aurinko pisti lopullisen pisteen vaiheilulle. Hyvä niin, en nimittäin muista, koska olisin viimeksi asioikseni ulkoillut kunnolla.

Ja nytpä olen sitten kokeillut lumikenkäilyä.

Oliskohan jo aika hankkia talviulkoiluun sopivat housut...

Seistään kirjaimellisesti Lykynlammella.

Puolikkaan lammen kiertämisen jälkeen päätimme kaartaa vasemmalle.

Ai miten niin couperosa-posket? Mukava verrokki vieressä.

Ei tämä minua nyt vielä lajina ihan täysillä valloittanut, mutta en syytä siitä yksin kenkuroita. Lumi oli turhan uutta, joten hanki kannatteli harmillisen vähän. Samoin jyrkän mäen peittoaminen jäi puoleen (ja alastulo se vasta farssi olikin). Mutta kyllähän tuo reilun tunnin enimmäkseen valmiilla poluillakin tarpominenkin kokemuksesta ja liikunnasta kävi. Venyttelyt tein tänään harvinaisen huolellisesti, mutta siitä huolimatta pelkään reisieni puolesta jo kovasti huomista.

tavarataivaassa

Olen nyt reilun viikon toipunut Ikea-ekskursiosta, jonne lähdin autuaan ymmärtämättömänä siitä, että Kuopiossa on ehkä se maailman ainoa Ikea, joka on kiinni jättimäisessä ostoskeskuksessa. Siis sillä tavalla kiinni, että huonekaluhärdellistä voi vaihtaa vaatekauppojen, kahviloiden ja Tigerin maailmaan suit sait sisätiloissa.

Toisin sanoen, vaikka olin  varautunut henkisesti Ikea-reissuun, Tiger-hulluus iski puskista ja omistan nyt kaikkea mahdollista hyödyllistä. Ja poikaystävälläni on viiksikalsarit. Ikeasta selvisin oikeasti aika maltillisesti: en ylittänyt budjettiani ja ostin vain tarpeellista tavaraa. Nyt minulla on salaattilinko! Ja veitsenteroitin! Ja ehjä lautassarja! Ja kaksi samanlaista pussilakanasettiä! Viimeinkin! Kyllä tämä maltillisuus naapurista hankitut, hienossa paketissa olevat corn flakesit ja säästöpöllön oikeuttaa helposti.

(Lisäksi järkeilin, että kirjahyllyssä istuva säästöpöllö motivoi tehokkaampaan kolikkosäästämiseen kuin keittiön nurkkaan piilotettu teepannu. Eli kohtahan se on maksanut itsensä takaisin, ehdottomasti.)

Uudet lakanat odottavat pestynä ja silitettynä perjantain avajaisista kotiutuvaa.

Lakanoissa on nappiyksityiskohta!

Vuoden etsinnän jälkeen minulla on seinäkello. Ja juu,
klemmarit ovat "oikeita". Parasta vähään aikaan.

Säästöpöllö vaatii säännöllistä ruokintaa.

Uusi tyyli löytyi Tuusniemen Teboililta.

En silti ehkä uskalla Matkukseen ihan hetkeen uudestaan. Tämän viikon reissu Simpeleelle sujui onneksi vähän vähemmän tavarahysteerisissä tunnelmissa.

helmikuun luetut

Helmikuussa luin muun muassa seuraavat teokset:

Maija-Leena Huotari, Pertti Hurme, Tarja Valkonen: Viestinnästä tietoon.

Riittä Kärki & Terttu Kortelainen: Johdatus Biliometriikkaan

Wille Kuutti: Käytettävyys, suunnittelu ja arviointi

Kuutin kirjassa esiintyi kielikömpelyyksien ja kielioppivirheiden lisäksi järkytyksekseni hymiö - akateemisessa oppikirjassa! - mutta muuten näistä ei sen enempää.

Helmikuun kaunokirjallinen lista sen sijaan näyttää tältä:

Joyce Carol Oates: Blondi

Piian kanssa juteltiin alkuvuodesta kirjasuosituksista: tarkoitus oli suositella Piialle kirjaa, mutta päädyinkin itse tarttumaan Piian suositukseen. Blondi saattaa hyvinkin olla pisin kirja, jonka olen koskaan lukenut. Tai ainakin kymmeneen vuoteen. Yleensä kammoan tiiliskiviä ja laitoinkin tämän varaukseen tietämättä pituutta. Kun kirja oli jo kirjastosta haettu, en viitsinyt jättää aloittamatta, vaikka 943 sivua tuntuikin melko uhkaavalta. En ole koskaan ollut mikään älytön Marilyn-fani, mutta fiktiivisenä elämänkertana Blondi toimi mainiosti: herätti halun katsoa Marilynin elokuvat uusin silmin ja ottaa selvää tapahtumista tarinan takana (voihan Charlie Chaplin Jr!). Ihan kaikkia ratkaisuja - esimerkiksi nimenmuutoksia ja tunnettuihin henkilöihin viittaamiseen alkukirjaimella - en tajunnut, mutta eihän se tarinankerrontaan vaikuttanut. Hyvän mielen kirja tämä ei ole, mutta Marilynin tarinaa tai (ymmärtääkseni) Oatesin tuotantoa laajemmin tunteville tämä ei varmaan tule yllätyksenä. Piia oli kuulemma lukenut kirjaa puolen vuoden ajanjaksolla silloin tällöin, itselläni meni nelisen viikkoa. En tiedä, kumpi taktiikka on parempi. Toisaalta näin intensiivinen ja pitkä tarina tuntui välillä hengästyttävältä (ja lukeminen paikoin suorittamiselta), toisaalta kerronta piti hyvin otteessaan alusta loppuun asti, joten siinä mielessä ei tullut tarvetta venyttää. 

Nora Ephron: Sydän karrella

Enpä tietäisi tästä kirjasta mitään, jos en olisi lukenut Loen Nigella-kirjaa! Ilmeisesti Sydän karrella on ainakin mielikuvitus-Nigellan lempikirja ja miksipä ei. Sopivan kevyellä otteella kirjoitettu erokuvaus - eli vakavasta aiheesta huolimatta ei ahdistanut liiaksi - hauskoilla resepteillä höystettynä. Toimii. Mutta voi Nora Ephron, sen lisäksi, että urasi aikana ohjasit kasan lempinollauselokuviani, oliko pakko osata myös kirjoittaa viihdyttäviä romaaneja? Ainoa itse kirjaa koskeva konkreettinen valituksen aihe on suomennos, joka oli paikoin huolimaton. Juustokakkureseptissä nimittäin on merkitystä sillä, kääntyykö cream cheese tuorejuustoksi vai kermajuustoksi. Uusi suomennos tai ainakin painos olisi mielestäni paikallaan, niin kirja varmasti löytäisi tiensä monen yöpöydälle ilman Loen vinkkaustakin.

Miika Nousiainen: Maaninkavaara

Lähipiirissäni velloo Nousiais-innostus ja niinpä sainkin tämän Katjalta joululahjaksi. Hyvä niin, muuten olisi varmaan jäänyt minulta aihepiirin takia lukematta. Alku olikin vaikea. Eka sata sivua turhautti, kun juoksemisen (ja muun aktiiviurheilun) maailma on minulle vieras ja mitään ei tuntunut tapahtuvan. Sitten joku painoi taikanappia ja kirja alkoi sujua. Viimeistä sataa sivua en sitten edes melkein huomannut lukevani ja yhtäkkiä tarina oli päätöksessä. Tässäkin tarinassa on kaksi eri kertojaa ja alkupuolella minusta tuntui, ettei Nousiainen päässyt ihan teinitytön nahkoihin (ihan oikeasti: ensin tehdään kaverin kanssa yhdessä läksyjä ja sitten kysytään, että vastasiko söpö poika tekstariin. As if!), mutta joko unohdin ajatella asiaa myöhemmin tai ote parani huomattavasti. Ei tämä minua ihan niin paljon puhutellut kuin Metsäjätti, mutta sujuvaa luettavaa ja kiinnostava tarina kaikki tyynni. Olkaa siis minua avarakatseisempia älkääkö jättäkö lukematta urheiluaiheen takia, se ei kannata.

kerrassaan hykerryttävää!

Eilen vein tehdyn tentin jälkimainingeissa itseni elokuviin, siis pitkästä aikaa ihan yksin. Joskus se on parasta. Toisaalta silloinkin pieni kaupunki on eduksi, koska tärkeät ajatukset voi yleensä jakaa kuitenkin jollekin. Voi vaikka törmätä Salliin vessassa ennen näytöstä:

- Mitä sä meet kattomaan?

- Die Hardia.

- Mä meen Hannua ja Kerttua.

- Ooo, nauti Jeremystä minunkin puolesta!

- No sitäpä just mietin, että lähenkö leffaan vai jäänkö kattomaan rästiohjelmia boksilta, kun se olisi halvempaa. Mutta boksilla ei ole Jeremy Renneriä.

- Niin! Varsinkaan nahka-asussa!

Elämme satuelokuvien kulta-aikaa ja se sopii minulle mainiosti. Tentin jälkeiseksi elokuvaksi Hannu ja Kerttu toimi mitä parhaiten, nollausviihdettä puhtaimmillaan. Jeremy Renner oli mainio ja Pihla Viitala kaunis kuin kukka. En valita. Mutta seuraavaksi alan kyllä fiilistellä jo potentiaalisesti hyviä satuelokuvia.

Sam Raimin uutta Ozia olen odottanut kuin kuuta nousevaa jo hyvän tovin ja nyt odotusta hiljalleen palkitaan: eilen tuli jo pitempi traileri, joka näytti niin kutkuttavan ihanalta, etten kestä.

Ja sen jälkeen sitten tippuikin pommi. Traileri alkaa sanoilla "fee, fi, foe, fum" ja samointein alkoi ketuttaa, ettei mukana ole kaveria, jolle hihkua. En minä ole tiennyt, että Jaakosta ja pavunvarresta tulee elokuva! Elokuva, jossa on Nicholas Hoult! Ja Ewan McGregor! Ja ohjaajana Bryan Singer!

Kyllä nyt Hannaa hemmotellaan, molempien ensi-ilta on nimittäin jo tässä kuussa. Hykertelen. Hykert, hykert.