maanantai 30. joulukuuta 2013

kylässä

Tasaisin väliajoin joudun muistuttelemaan itselleni että toisinaan on ihan ok kutsua itsensä kylään jonnekin. Parhaassa tapauksessa voi nimittäin käydä niin, että on juuri sitä kaivattua seuraa, mutta asunnon omistajan pää toimii yhtä hitaalla kuin omakin siellä sohvan pohjassa.

Jos kyläpaikka sattuu lisäksi sijaitsemaan vähän kauempana, saa samalla reippailtua ja raitista ilmaa. Lauantaina oli kyllä niin harvinaisen kurja sää, että mieluusti olisin kerrankin kulkenut bussilla - mutta kun niillä ei voi kulkea haluttuun suuntaan mitenkään järkevästi, reippailu oli väistämätöntä. No, ainakin illemmalla nukutti.

Muutenkin tuntuu, että viimeisten kuukausien aikana kotisohvalta yhtään minnekään poistuminen on ollut työn ja tuskan takana, eikä nämä erityisen harmaat välipäivät ole auttaneet yhtään. Pään ympärillä leijuu harmaa usva oli sitten sisä- tai ulkotiloissa.

Kun hyllyssä on vielä roppakaupalla teetä, viltin alla lämmin ja telkkarista tulee enemmän kuin tarpeeksi kiinnostavia asioita, nauliintuminen paikalleen vaikka joka ilta on turhankin helppoa. Arvostan Ylen tarjontaa ja hiljaisia koti-iltoja, mutta sosiaalinen kanssakäyminenkin on tunnetusti ihmiselle hyväksi. Eli kun kerran liikkeelle pääsin, kävin kyläilemässä myös sunnuntai-iltana! Aika villiä.

Turha varmaan pelätä, että moinen sosiaalisuus jatkuu, sillä saimme joululahjaksi Netflixin kahdeksi kuukaudeksi ja ilmainen koekuukausikin on käyttämättä. Voisinkin ajastaa jollain hienolla internetkellolla tämän postauksen ilmaantumaan tietoisuuteeni taas joskus huhtikuun alussa. Sitä ennen saa kutsua kylään. Minut löytää viltin alta.

perjantai 27. joulukuuta 2013

joulureissulla

Joulun rengasmatka on turvallisesti takanapän. Eilen Parikkalan kohdalla junan odotellessa "hetken vastaantulevaa junaa" tuli sellainen olo kuin olisin istunut samankaltaisessa tilanteessa ihan lähiaikoina. Ei kyllä ihme, jos kahdeksan päivän reissuun mahtuu viisi matkustuspäivää.

Eli hoplaa, Joensuu-Kuopio-Lapinlahti-Karkkila-Rautjärvi-Joensuu. Mukava oli nähdä kaikki etapit, mutta onneksi joulu on vain kerran vuodessa. Enkä siis oikeasti valita. Olen sen verran perhekeskeinen, että matkan väliin jättäminen tänä vuonna ei ollut vaihtoehto. Väsymys on silti tosiasia. 

Torstaina jäi lounas bussiaikataulujen takia väliin ja yhdistettynä matkapahoinvointiin tuloksena oli ihan järkyttävän paha olo koko loppupäivän. Perjantaina ilmoitin, ettei tämä sitten toistu ja Kuopion keskustasta löytyi hätiin nepalilainen ravintola Sherpa. En tiedä, oliko lounasruoka oikeasti miten nepalilaista, mutta pirun hyvää se oli. Kaikkiin annoksiin kuului salaattipöytä, riisi, naan-leipä ja kahvi tai tee. Kalavaihtoehtona oli paistettua kuhaa kermaisessa curry-kookoskastikkeessa, seuralaisen tikka masalan kanssa yhteishinta 18 euroa. Jos liikutte lounasaikaan Kuopiossa, kurkatkaa Sherpaan. Veikkaisin, ettette kadu.


Lapinlahdella odotti vanha tuttu parikymppinen kissaherra ja maailman innokkain koira. Lisäksi siellä oli ihan uusia, pieniä kissejä. Harmaasta Touhosta ja minusta tuli parhaimmat kaverukset, mutta muidenkin kanssa tultiin juttuun kiitettävästi. Matkan aikana ehdin lukea parikin romaania, mutta Remes ei kuulu omaan lukemistoon.


Kaikesta uhoamisesta huolimatta myös lauantaina jäi matkan päällä lounas syömättä ja niiden korvikkeena toimineet voileivät tulivat jo korvista ulos, joten sunnuntaina kieltäydyin painokkaasti juustoleipäeväistä. "Ravintolavaunussa on tyyristä," todettiin minulle ennen lähtöä. Voi olla, mutta kahdeksan euron sienikeitto oli siitä huolimatta peliliike. 


Pari päivää meni touhutessa ja iskän luo tehtävien vierailujen ujuttamisessa päiväohjelmaan. Neljä kertaa ehdin käydä ja hyvä niin. Vuodeosastot tuppaavat ankeita paikkoja, joten sieltä ei ole kuvia. Toisaalta Reinot ja tummasuklaaomenat saivat niin ilahtuneen uuden omistajan, että kuvista olisi saattanut kaikesta huolimatta tulla valoisia. 

Ainoa joululahja, jonka saapumista jännitin viimemetreille oli Paavolle toivottu Veera lääkärissä. Onneksi ehdin napata sen postista torstaina matkalla bussiin, se oli vähintääkin Reinojen tasoinen hitti.


Joulupäivänä teki lähinnä mieli maata, mutta ehtiihän sitä rentoilla junassakin. Once Upon a Time in Wonderland pyörimään ja kaksi rästijaksoa myöhemmin olinkin jo Imatran asemalla. Tiesin, että vaarin vanhassa talossa on tehty remppaa kuluneen syksyn aikana ihan urakalla, mutta silti sydän pomppasi, kun ensimmäisen kerran meni vessaan (ja vähän muillakin kerroilla). Hyvästi, yli 30 vuotta elämässäni ollut sinapinruskea kohomuovi, tervetuloa uusi valkoinen seinäpinnoite ja muutenkin uusittu varustus! 

Saunassakin oli uusi suihkukoppi. Suosikkini kolmesta suihkuvaihtoehdosta oli katosta lempästi valuva lämmin vesi.


Tapaninpäivä taisi olla perinteisin joulupäivä, koska nukahdin sohvalle ruuan ja kahvin välissä. Ennen lounasta käytiin satumetsässä kävelyllä, kuulemma oltiin ihan lähellä peikkojen asuinpaikkaa. Metsässä tätä ei ollut vaikea uskoa, eikä epäilemiseen ole tietysti syytäkään, äidillä on kuitenkin ensikäden tietoa peikkolinnasta jo noin kuudenkymmenen vuoden takaa.


Valitsin tietoisesti Rautjärven viimeiseksi etapiksi, Simpeleeltä Joensuun asemalle kun on (aikataulun mukaisesti) enää puolentoista tunnin matka. Reilun 15 kilon laukun kanniskelu kotiin teki kuitenkin tehtävänsä ja olin illalla ihan sippi. Kotona meninkin suoraan suihkuun ja vastoin kaikkia tapojani myös purin laukun heti. 

Olin jemmannut jääkaappiin vielä vähän herkkujakin. Kaupan perunalaatikko on vieläkin kuraa, mutta se ei haittaa niin paljon, jos jälkkäriksi on leipäjuustoa ja lakkoja. Ruuan päätteeksi Poirot pyörimään ja jalat ylös. Sydänhän tässä särkyy, kun tietää näiden olevan viimeisiä jaksoja, mutta koitan olla murehtimatta sitä vielä. Ainakaan liikaa.


En tiedä, jännäsinkö murhaajaa vai tulevaa aamuherätystä, mutta nukuin ihan todella huonosti. Onneksi töihin on pehmeä lasku, niin ehtii vähän kerätä voimia vielä kotonakin. Vapaa viikonloppu alkoi nyt.

torstai 19. joulukuuta 2013

purkkipäivitys

Tein marraskuun alussa purkin, jonne oli jemmattu ärsyttäviä pikkuhommia, joita en ikinä tahdo saada kotona tehdyksi. Seassa oli iso kasa rentoilulappuja ja pointtina se, etten ikinä tietäisi, kummanlainen purkista käteen sattuu.

Puolitoista kuukautta purkin täyttämisen jälkeen on esimerkiksi koko vaatekaappi siivottu, Lundiasta pyyhitty pölyt, parvekekalusteet saatettu talvikuntoon (viime talvenhan ne viettivät olohuoneen nurkassa), kylppärin peilikaappi siivottu ensimmäistä kertaa aikoihin ja olohuoneen ikkuna puhdistettu kunnolla steariinista. Kaikki laput sisälsivät asioita, joiden tekemiseen arvioin kuluvan noin tunnin. Oikeasti aikaa kuluikin yleensä paljon vähemmän, joten puuhakkaan olon iskiessä tulikin tehtyä useamman lapun sisältö kerralla.

Ehkä tärkein asia oli, että tiesin, mitä kaikkea tehtävää oli vielä jäljellä. Hyvän flow'n sattuessa en siis välttämättä nostanut lappusia purkista orjallisesti, vaan jatkoin hetkeen sopivien tekemisten parissa. Jos jo tehtyjä hommia tuli purkista vastaan myöhemmin, pystyi laput laittamaan suoraan roskiin ja ottamaan uuden. Parasta!

Viisaana tyttönä olin myös sisällyttänyt telkkarin katsomisen aika moneen tehtävälappuun ("käy läpi t-paidat + katso telkkaria"). The Wire osoittautui parhaaksi puuhastelusarjaksi, sen aikana ehti käydä useammankin vaatehyllyn ja silti pysyi hyvin kerronnan kärryillä. Wire toimii erinomaisesti myös silittäessä, joten polttava kysymys kuuluukin, mitä ihmettä teen, kun sarja joskus on katsottu kokonaan.




Tavoite oli saada purkki tyhjäksi jouluun mennessä. Jos en lähtisi reissuun, se varmaan onnistuisikin. Nyt pohjalle jäi kuitenkin vielä melkoinen kasa pesämunaksi tulevaa varten. Hienoa on, että jäljellä on käytännössä vain laiskottelulaput ja yksi mukava tehtävälappu ("teetä valokuvat"). Voisin kyllä lisätä purkkiin uusia lappuja, sillä puuhastelun lomassa keksin roimasti lisää tekemistä kaipaavia asioita ("käy läpi kuiva-ainekaappi").

Useampikin on kuluneiden viikkojen aikana kysynyt, miten tämä toimii. Kuulkaatten minua ja uskokaa, että hyvin toimii. Suosittelen lämpimästi.

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

hei sä oot lomalla

"Hei Hanna, sä oot lomalla", kuuluu  toteamus/epätoivoinen vetoomus, jonka olen Markon suusta kuullut useamman kerran kuluneen parin päivän aikana. Ei kuulemma tarvitse suorittaa kaikkia päiviä. En usko. Tänään olen muun puuhastelun ohella myös siivonnut siivouskaapin. Aika metaa.

Sotkuinen koti käy psyyken päälle ja siksi siivoaminen on paikallaan, mutta kieltämättä rauhoittumiselle olisi myös tarvetta. Äsken pakotin itseni hetkeksi istumaan ja irtautumaan touhuilusta kauneimpien joululaulujen parissa. Kaunis tila, hyvä akustiikka ja seurakunnan ihana orkesteri teki tehtävänsä ja eilen illalla kahdella oluella hankittu viiltävä päänsärky hellitti ensimmäistä kertaa koko päivänä.



Huomenna aion vielä suorittaa projektin "en poistu keskustasta ennen kuin kaikki loput joululahjat on hankittu". Voi mennä tunti, voi mennä koko päivä. Joka tapauksessa olen ansainnut lounaan ulkona. Ja sitten voikin - ainakin teoriassa - maata sohvalla rauhassa pari päivää.

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

hömppäkirja haussa

Apua, auttakaa! Luen jouluvapailla usein paljon öisin ja tänä jouluna tulen viettämään reippaasti aikaa myös erilaisissa liikennevälineissä. Nyt siis tarvitaan kirjasuosituksia. 

Maija ennätti tuossa jo suositella Paula Havasteen Kaksi rakkautta -romaania, joka vaikuttaa äärimmäisen mielenkiintoiselta ja aion tarttua siihen mahdollisimman pian. Taivaslaulu myös odottaa noutajaansa kirjaston varauksessa. 

Näiden vastapainoksi kaipaisin jotain rehellistä hömppäeskapismia, kuten aina näin pimeään vuodenaikaan ja etenkin joulun korvilla. Juonelta kaipaisin mielellään rakkautta, seikkailua ja jotain fantasiaelementtiä tai maagista realismia. Kerronnaltaan ei liian haastava ja ehdottomasti sellainen, ettei kirjaa malttaisi laskea kädestään. Mieluusti ei ihan tuhatsivuinen, mutta hätätapauksessa semmoinenkin käy.

Käytännössä haussa on siis joku Twilightin tapainen, mutta paljon vähemmän huono.

Scumbag Edward lainattu täältä.

Eikä enää yhtään Sookie-romaania. Ainakaan ennen ensi vuotta.