Tasaisin väliajoin joudun muistuttelemaan itselleni että toisinaan on ihan ok kutsua itsensä kylään jonnekin. Parhaassa tapauksessa voi nimittäin käydä niin, että on juuri sitä kaivattua seuraa, mutta asunnon omistajan pää toimii yhtä hitaalla kuin omakin siellä sohvan pohjassa.
Jos kyläpaikka sattuu lisäksi sijaitsemaan vähän kauempana, saa samalla reippailtua ja raitista ilmaa. Lauantaina oli kyllä niin harvinaisen kurja sää, että mieluusti olisin kerrankin kulkenut bussilla - mutta kun niillä ei voi kulkea haluttuun suuntaan mitenkään järkevästi, reippailu oli väistämätöntä. No, ainakin illemmalla nukutti.
Muutenkin tuntuu, että viimeisten kuukausien aikana kotisohvalta yhtään minnekään poistuminen on ollut työn ja tuskan takana, eikä nämä erityisen harmaat välipäivät ole auttaneet yhtään. Pään ympärillä leijuu harmaa usva oli sitten sisä- tai ulkotiloissa.
Kun hyllyssä on vielä roppakaupalla teetä, viltin alla lämmin ja telkkarista tulee enemmän kuin tarpeeksi kiinnostavia asioita, nauliintuminen paikalleen vaikka joka ilta on turhankin helppoa. Arvostan Ylen tarjontaa ja hiljaisia koti-iltoja, mutta sosiaalinen kanssakäyminenkin on tunnetusti ihmiselle hyväksi. Eli kun kerran liikkeelle pääsin, kävin kyläilemässä myös sunnuntai-iltana! Aika villiä.
Turha varmaan pelätä, että moinen sosiaalisuus jatkuu, sillä saimme joululahjaksi Netflixin kahdeksi kuukaudeksi ja ilmainen koekuukausikin on käyttämättä. Voisinkin ajastaa jollain hienolla internetkellolla tämän postauksen ilmaantumaan tietoisuuteeni taas joskus huhtikuun alussa. Sitä ennen saa kutsua kylään. Minut löytää viltin alta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti