poliittista juonittelua ja perskurkkanoita

...eli mitä luin joulukuussa!

Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän

Kevyttä Pulkkista, mitä tämä on? Puhdasta chick litiä näemmä! Alunperin jatkokertomuksena ilmestynyt Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän oli lajityypille uskolliseen tapaan hömppää ja äärimmäisen nopeaa luettavaa, mutta sepä ei tarkoita, etteikö riveiltä ja niiden välistä olisi sujahtanut päähän kytemään hyvä ajatus jos toinenkin. Hauska pieni kirja erilaisella otteella ja ehdottoman tervetullut lisä suomalaisen chick litin joukkoon. Ilahduttavia yllätyksiä sinne kaivataankin.

M. John Harrison: Eilisen mystinen sydän

Lukupiirivalinta ei nyt ollut kohdallani täysosuma. Vaikea sanoa, mitä tästä ajattelin, koska en ihan oikeasti vieläkään tiedä, mitä oikeastaan luin. Aina kirjan ollessa kädessä luulin olevani kartalla, mutta seuraavana päivänä tajusin muutamia lyhyitä poikkeuksia lukuun ottamatta olevani täysin tietämätön viimeksi lukemistani tapahtumista tai niiden yhteydestä varsinaiseen juoneen. Eskampismista ja viattomuuden lopusta tarinassa on tiivistäen kyse ja niinpä painostava ja synkkä tunnelma seuraa lukijaa ensimmäiseltä sivulta viimeiselle asti. Epäilyksestä, julmuudesta ja ahdistuksesta pitää lukea ilman sen suurempia selittelyä, eivätkä edes loppusivut tuo kaivattua katarsista, sillä mikään ei oikeastaan selviä. Vähän turhan iso kirja väsyneeseen vuodenaikaan. Taidan käydä kuuntelemassa lukupiirin ajatukset - ja lukea tämä kummallisella tavalla kauniin romaanin sitten uudestaan.

Tessa Hadley: The London Train

Hauska pieni löytö kirjaston hyllyjen välistä. London Trainissa ei sinällään tapahtunut kauheasti: kahteen osaan jaettu romaani tarjosi pienen katkelman kahden ihmisen elämästä hyvin erilaisen kriisiin hetkellä. Henkilöitä yhdistää sekä symbolisesti että konkreettisesti Cardiff-Lontoo-juna, joten periaatteessa itsenäiset osat eivät jääneet toisistaan irrallisiksi. Tarina ei onneksi ollut liian raskas, mutta ajattelemisen aihetta tuli sen verran, ettei hötön puolellekaan lipsuttu. Helppolukuista mutta kaunista englantia, sujuvaa kerrontaa ja ihanaa mutta ei liian raskasta kuvailua. Toisin sanoen erinomaista lomalukemista. Tosin nyt kaihoan takaisin Cardiffiin.

Gregory Maguire: Noita: Lännen ilkeän noidan elämä ja teot

Tartuin tähän uteliasuuttani kirjaston fantasiahyllyä selatessa ja koska Ihmemaa Oz on ollut minulle rakas kirja niin kauan kuin muistan, tartuin tähän harvinaisen pelonsekaisin tuntein. Turhaan pelkäsin. Noita oli mukaansatempaavin ja positiivisin yllätys hetkeen. Vahvasti poliittisen ja moraalia pohdiskelevan tarinan keskiössä on virheäihoisena syntynyt Elfaba (L. Frank Baum, kaunis kunnianosoitus), joka väärinymmärrysten, ennakkoluulojen, hirmuhallinnon ahdistavan ilmapiirin ja poliittisen kieroilun seurauksena päätyy omaksumaan Lännen ilkeän noidan tittelin. Lastenkirjamaiseen tapaan alkuperäiset Oz-tarinat ovat asetelmiltaan mustavalkoisia: hyvä on aina hyvää, paha aina pahaa. Noita pakottaa näkemään niin alkuperäisen tarinan nimettömät ilkeät noidat, sokerisen ihanan Glindan kuin itse Ozin velhon ja Dorothynkin uudessa valossa. Pelkäsin Noidan lukemisen pilaavan yhden lempikirjani iäksi, mutta Maguiren teos on niin vahvasti itsenäinen kokonaisuus, että huoli oli täysin turha. Kunhan Ihmemaa Oz palautuu kaverilta lainasta, tartun siihen varmasti taas kerran mutta nyt ehkä vähän virkistyneemmin silmin.

Jossain välissä älysin muuten kurkata kansilehdeltä teoksen alkuperäisen nimen, joka on Wicked. Kyllä, tämä on se teos, mihin hittimusikaali perustuu. Hyvä löytö! Ja kolme jatko-osaa vielä lukematta.

Roald Dahl: Iso Kiltti Jätti

Koska Oz oli lainassa, tartuin saturomaanin tarpeessa joskus taannoin kirja-alesta hamstraamaani Dahlin klassikkoon. En muista, olenko lukenut IKJ:n lapsena (todennäköisesti kyllä), mutta vaikka muuten Dahlin tuotantoa olenkin kahlannut ahkerasti, aikuisiällä se on jäänyt lukematta. Jostain syystä olin siis ennakkoluuloinen, mutta taas kerran ilman perusteita. Teksti on dahlmaisen vetävä, Tuomas Nevanlinnan suomennos nerokas. Pelkään kyllä pahoin, että nykyisessä sääntöjen Suomessa aletaan kohta sensuroimaan lasten klassikoita ja silloin IKJ saattaa hyvinkin tulla ainakin osittain siistityksi, Toivon hartaasti, ettei näin käy, sillä samalla katoaa tai menettää merkityksensä moni herkullinen uudissana, kuten vaikkapa turhanhimoinen, tuhnean tuoksuva, nipotouhottaa, perskurkkana ja tietysti se poksutuhnu. Vähemmän räävittömässä tekstissä niissä ei voi mitenkään olla samanlaista tenhoa.

---

Luettua-sivulta laskin, että Iso Kiltti Jätti oli 54. vuonna 2014 lukemani kirja. Se on muutama vähemmän kuin edellisenä vuonna, mutta aika mukavasti silti. Muutamia turhakkeitakin joukkoon mahtui, mutta pääasiassa olen kyllä viihtynyt valintojeni parissa.

Yhdellä vilkaisulla valittu vuoden suosikit sattumanvaraisessa järjestyksessä:

1. Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta
2. Maguire: Noita

3. Baker: Longbournin talossa

4. Smith: Just Kids

5. Milford: Zelda

6. Westö: Kangastus 38

Suosittelen varauksetta.

uusi vuosi, tutut kuviot

Uusi vuosi on otettu vastaan perinteisin menoin kuohuvalla, tähtisadetikuilla ja keskiyön valokuvakimaralla. Vaikka kekkereilläkin oli melko sama meininki kuin aina ennenkin, kummasti teema-asut piristivät mieltä ja tunnelmaa. Näitä lisää!

Väki oli panostanut asuihin kiitettävästi ja ilahduttavaa kyllä, en ollut ainoa elokuvista televisiomaailmaan loikannut. Hyvin mahduimme joukkoon me vähän vapaammin kutsua tulkinneetkin.

Alla vielä referenssikuva, koska olemuksemme eivät läheskään kaikille juhlijoillekaan olleet tuttuja.

Tohtoria ja Rickyä samaan kuvaan odotellessa.

Voi, olisinpa saanut euron jokaisesta "olisi pitänyt arvata, että sulla on jotain tuollaista"-versioinnista. Minulle valinta ei ollut mitenkään itsestäänselvä, mutta tässäpä taas tilanne, jossa mitä ilmeisimmin on sokea omille touhuilleen. Asu oli kokonaisuudessaan käytännössä nollabudjetilla kasattu, mutta kokonaisuutena ihan onnistunut. Erityisen ylpeä olen viidessä minuutissa syntyneestä äänimeisseliratkaisusta.

Äänitehosteista piti valitettavasti vastata itse.

Matt Smithin Tohtori oli siis viidestä asuideastani ainoa Who-aiheinen, mutta myös ainoa, jonka pystyin parissa päivässä toteuttamaan. Bonuksena tulevia teemajuhlia ajatellen on nyt muutama erinomainen asuidea valmiina!

Tapanani on ollut listailla vuoden vaihtuessa tänne blogin puolelle toiveita tulevalle vuodelle. Ajankohtaisimmat toiveeni vuodelle 2015 ovat vahvasti sidoksissa uudenvuoden vastaanottoon. Valkoista kauluspaitaa ja siistiä hametta alennusmyynneistä noutaessani tajusin, että vaatekaappini sisältö on todella kehnossa jamassa. Siistejä perusvaatteita on surullisen vähän. Sellaisia joista itse tykkään on vielä huomattavasti vähemmän. Vuonna 2015 annan itselleni luvan siis hankkia uusia vaatteita. Mitä monikäyttöisempiä ja ajattomampia, sen parempi.

Lisäksi valtaosa aaton valokuvista oli julkaisukelvottomia, koska silmänaluseni olivat tummemmat kuin klassisen leffapahiksen mieli. Väsyneelle olemukselle on tehtävä jotain. Voisin samalla innolla etsiä ratkaisua myös iho-ongelmiini - aaton tofucurry aiheutti naamalleni allergisen rapureaktion ja sen uudelleen esiin tuomat punaiset näpyt koristavat poskia edelleen tehden asiasta ajankohtaisen.

Muutenkin fyysiseen - ja sitä kautta henkiseen - hyvinvointiin haluaisin panostaa. Käydä edes silloin tallöin hieronnassa, muistaa syödä hankkimiani superfoodeja vähän säännöllisemmin ja välttää luisumasta taas aneemisiin veriarvoihin. Haluaisin myös käydä enemmän teatterissa, kirjoittaa enemmän kirjeitä, opetella tekemään blinejä, keskittyä paremmin siihen mitä olen tekemässä niin töissä kuin vapaa-ajalla ja murehtia tulevaisuutta huomattavasti vähemmän. Ainakaan yksin keskellä yötä.

Jo perinteiseen tapaan kasasin myös tavoitekuvakollaasin, joka on taas edeltäjäänsä paljon seesteisempi yleisilmeeltään.

 Kuvat internetin syövereistä, muokkaukset omia.

Kurkistus-tunika ei päässyt mukaan kuvaan, mutta on ajatuksissani mukana. Ja sehän on monikäyttöinen perusvaate arkeen ja juhlaan.

Tiedän, että tummiin silmänalusiin paras apu on ruokavalio ja uni, mutta koska niiden vaikutusaika ei ole välitön, tehokkaita kosmetiikkavinkkejä otetaan vastaan!

adieu 2014

Kuluneen vuoden pohtimisesta ja asetettujen tavoitteiden listaamisesta on tullut vuodenvaihteen perinne ja itselleni aika tärkeä rituaali vuosien varrella.

Ykköstavoitteeni tälle vuodelle oli oppia ottamaan rennommin ja ennen kaikkea sisäistää, että yksi mielekäs tekeminen vapaapäivänä riittää. Koen onnistuneeni, vaikka tapani mukaan usein edelleen höyryän vapaapäivinänikin ympäri kaupunkia.

Muita vuosi sitten listaamia tavoitteita:

Vuonna 2014 haluaisin myös oppia käyttämään taas koruja. Haluaisin saada talouden kunnolla tasapainoon: säästää huolellisemmin ja saada rahat riittämään paremmin myös viimeisille päiville ennen palkkapäivää. Haluaisin myös säästää kukkaroni ohella ympäristöä ja haaskata ruokaa vähemmän. Edellisistä huolimatta aion sallia edelleen itselleni ulkona syömistä ja kahvittelua tasaisin väliajoin ilman huonoa omaatuntoa. Haluan matkustaa ja koota ainakin yhden palapelin. Tavoitteena olisi myös venytellä säännöllisemmin. Hankintojen puolelta haaveissa siintää uusi sänky ja hylly- tai yöpöytäratkaisu makkariin. Ja josko kahden vuoden harkinnan jälkeen saisin hankittua myös sen kokovartalopeilin.

Kuinka kävi? Koruja olen käyttänyt vain satunnaisesti. Rahan kanssa olen kaikista verokämmeistä huolimatta pärjännyt paremmin ja talouteni on tällä hetkellä melko vakaa. Ruuan haaskaamisesta en osaa sanoa. Koen petranneeni, mutta totuus on, että ennen joulua sielu itki verta, kun heitin pois mm. kaksi liki täyttä pussia toooooosi vanhoja gramjauhoja. Ulkona tuli syötyä etenkin loppuvuodesta vähän liikaakin. Matkustin kahdesti ulkomaille ja useamman kerran Suomen sisällä. Kokosin kaksi palapeliä. En ole muistanut juurikaan venytellä kevään jälkeen, enkä ole ostanut uutta sänkyä tai yöpöytää. En vieläkään omista kokovartalopeiliä. 

Tavoitekuva paljastaa, että olen tänä vuonna panostanut elämyksiin mutta en kauheasti hyvinvointiin. Pääsin Lontooseen, Tampereelle ja Tallinnaan. Näin sekä Robbien että Backstreet Boysin livenä. Nukuinkin ihan kiitettäviä määriä ja katsoin uuden Doctor Whon kokonaan. Koti sen sijaan ei ole erityisen hyvässä järjestyksessä, etenkin syksyn mittaan tuoreiden asioiden syöminen on jäänyt valitettavan vähälle ja kehonhuoltoon en ole ehkä ikinä kiinnittänyt näin vähän huomiota.

Eli kai tässä vielä plussan puolella ollaan, vaikka tavoiteltavista asioista osa siirtyykin suoraan tulevalle vuodelle?

Kävin läpi vanhoja vuosikatsauksia ja joka vuosi näytän kirjoittaneen, että mennyt vuosi on ollut tosi raskas ja seuraava olkoon parempi. Huolta ja murhetta on kieltämättä ollut tänäkin vuonna enemmän kuin olisin välillä jaksanut kantaa, mutta onhan niitä hyviäkin asioita tapahtunut: välillä jopa ihan oikeasti tapahtuneiden asioiden vastapainoksi. Esimerkiksi ystävärintamalla on ollut myrskyjä ja luopumista, mutta olen myös saanut uusia ihmisiä elämääni ja lisäksi muistanut, että parasta on se, kun jatkaa vanhan ystävän kanssa juttua pitkän tauon jälkeen kuin aikaa ei olisi kulunut ollenkaan.

Lempihengailukaverini on silti tänä vuonna ollut Paavo, joka saattaa ainakin viimeisimpien tietojen mukaan olla maailman paras tyyppi.

Ja onhan tuota muutakin muisteltavaa tältä vuodelta, sekä pieniä että varsinkin isoja asioita.

Yllätimme itsemme maaliskuussa ja menimme kihloihin. Minusta tuli huhtikuussa uudestaan täti ja vaikean alun jälkeen Rauhasta on kasvanut varsin valloittava ja terve tyttö. Kesällä pääsin näyttämään Markolle Bristolia ja rakastuin Walesiin. Näin ihania näyttelyitä pitkin vuotta. Iskä sai vuodeosastokierteen jälkeen ihan mahtavan asunnon, josta jaksan iloita jokaisella visiitillä. Näin esimerkiksi.

Yleensä laitan näihin postauksiin reissukuvia, mutta niitä taitaa olla ihan riittämiin naputtelemissani matkakertomuksissa. Ja tapahtuuhan sitä koto-Suomessakin!

Ilmeet hohtominigolfin ihmemaassa tammikuussa.

Rauhaa moikkaamassa huhtikuussa.

Toukokuussa ilahduttanut kihlakimppu työkavereilta.

Harvinaisen hehkeinä nimiäis- ja nelikymppisjuhlissa heinäkuussa.

Turistina Penttilän sahan raunioilla lokakuussa.

Kaikista hyvistä hetkistäkin huolimatta toivon vuoden 2015 olevan taas edeltäjäänsä taisaisempi ja valoisampi. Yritän edesauttaa asiaa ottamalla sen teemakekkereillä vastaan bleiserissä, rusetissa ja kartongista askartelemassani fezissä. Geronimo!

loppuvuoden puhdetöitä

Vuoden varsinainen recap hautuu vielä päässäni, mutta löysin itseni pohdiskelemasta etenkin mennyttä syksyä.

Syksy on ollut pitkä ja raskas, kaamosoireet olivat harvinaisen pimeän marraskuun jäljiltä pahemmat kuin koskaan. Tuntuu, etten olen jaksanut keskittyä mihinkään tai saanut mitään aikaan.

Jännästi kuitenkin olen nähnyt monia hyviä televisiosarjoja alusta loppuun. Tänään myös starttasi vuoden 54. kirja. Aktivoiduin loppuvuodesta käymään taas keikoillakin. Mutta jos hengenravintoa ei lasketa, niin on tässä loppuvuodesta tullut keskityttyä ihan konkreettisestikin johonkin.

Tein loppuun muutamankin pari vuotta laatikossa maanneen käsityöprojektin ja opettelin uusia neulekuvioita. Sain parikin itse tehtyä lahjaa kääräistyä pakettiin ja tein itselleni viimeinkin uudet säärystimet. Ja tietty nämä.

Seuraava pari on jo tekeillä.

Opettelin tekemään karamellisoituja manteleita ja kiikutin niitä lahjaksi ympäri Joensuuta. Lisäksi lähetettyjen joulukorttien määrä nousi pykälällä viime vuodesta ja näpertelin ne tänäkin vuonna itse.

Joulun aikana onnistuin kokoamaan myös parissa illassa muumipalapelin. Olkoonkin vain 500 palaa, entiselle palapelikärsimättömälle tämä on melkoinen saavutus.

Seuraavaksi haaveissa Disneyn naispahikset, 1000 palaa.

Että kummasti sitä kuitenkin tekee asioita, vaikka luulee vain lahnastelevansa sohvalla. Ovela tietysti valitsee tekemisensä sohvalle sopiviksi. Taidan jatkaa valitsemallani linjalla ja näperrellä asusteita keskiviikoksi.

joulupöydissä

Vapaat on vietetty ja töihin palattu. Minusta välipäivinä on ihan leppoisaa olla töissä, mutta myönnettäköön, että olisin ihan vaikka lauantain kunniaksi nukkunut mieluusti yli kuuteen. No, huomenna sitten.

Paluu arkeen taitaa olla edessä myös ruokapuolella. Markon haaveissa oli vielä yhteiset joulun jälkifiilistelyt, joten tein laatikoita reippaasti. Olisi kuitenkin pitänyt muistaa, miten tämä haaveilu yleensä päättyy. Eilen tulikin jo kinkkuähkypuhelu, jossa toivottiin "jotain mahdollisimman vegaanista" seuraavaksi viikoksi. Onneksi pakastin palvelee.

Itse onnistuin enimmäkseen välttymään pahimmilta ähkytiloilta, kun muistin kerrankin, ettei ruoka ole loppumassa maailmasta ihan heti - enkä edes kauheasti ehtinyt mättää lahjaksi saamiani suklaita, ellei eilisillan rocky road -festaria lasketa. Harmillista sinällään, koska suklaata ei voi pakastaa.

Mutta koska ruoka on kuitenkin ollut myös tämän poikkeusjoulun pääasia, esittelen sen kolme erilaista joulupöytää:

Jouluaaton kylmä lounas yhdelle.

Aaton päivällispöytä Kanervalassa. Pernaloora etuoikealla.

Äidillä joulupäivänä, laatikot vielä uunissa.

Hassua kyllä, en nyt löydä yhtään ruokaa, joka esiintyisi jokaisessa kuvassa. Paitsi lohi, tosin aattokuvissa graavattuna ja viimeisessä savustettuna. Että niin taitavat ne joulun maut olla kuitenkin ensisijaisesti yhdistelmissä, eikä niinkään yksittäisissä ruokalajeissa.

Huonoa: Tein ensimmäistä kertaa ikinä lanttulaatikkoa ja tuomitsin sen pikamaistelun jälkeen epäonnistuneeksi. En siis syönyt sitä sen enempää aattona kuin joulupäivänäkään. Tapaninpäivän iltana iskin laatikkoa kuitenkin lautaselle ja se olikin oikeasti aika hyvää. Onpa sitten herkkulaatikkoa pakastimessa kevättalven laiskoja hetkiä varten.

Hyvää: Keksin vahingossa, miten (Jalotofun) savutofu kannattaa käsitellä, jos siitä haluaa leivän päälle juustohöylällä höylättävän version.

Parasta: Älysin ostaa jo hyvissä ajoin karpalokivennäisvettä jääkaappiin. Vatsa kiittää.

Mutta se mahdollisimman vegaaninen ruoka vaatii nyt aivojen uudelleen virittämistä kokilta. Mites sitä sapuskaa taas laitettiinkaan ilman voita ja kermaa?