poliittista juonittelua ja perskurkkanoita

...eli mitä luin joulukuussa!

Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän

Kevyttä Pulkkista, mitä tämä on? Puhdasta chick litiä näemmä! Alunperin jatkokertomuksena ilmestynyt Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän oli lajityypille uskolliseen tapaan hömppää ja äärimmäisen nopeaa luettavaa, mutta sepä ei tarkoita, etteikö riveiltä ja niiden välistä olisi sujahtanut päähän kytemään hyvä ajatus jos toinenkin. Hauska pieni kirja erilaisella otteella ja ehdottoman tervetullut lisä suomalaisen chick litin joukkoon. Ilahduttavia yllätyksiä sinne kaivataankin.

M. John Harrison: Eilisen mystinen sydän

Lukupiirivalinta ei nyt ollut kohdallani täysosuma. Vaikea sanoa, mitä tästä ajattelin, koska en ihan oikeasti vieläkään tiedä, mitä oikeastaan luin. Aina kirjan ollessa kädessä luulin olevani kartalla, mutta seuraavana päivänä tajusin muutamia lyhyitä poikkeuksia lukuun ottamatta olevani täysin tietämätön viimeksi lukemistani tapahtumista tai niiden yhteydestä varsinaiseen juoneen. Eskampismista ja viattomuuden lopusta tarinassa on tiivistäen kyse ja niinpä painostava ja synkkä tunnelma seuraa lukijaa ensimmäiseltä sivulta viimeiselle asti. Epäilyksestä, julmuudesta ja ahdistuksesta pitää lukea ilman sen suurempia selittelyä, eivätkä edes loppusivut tuo kaivattua katarsista, sillä mikään ei oikeastaan selviä. Vähän turhan iso kirja väsyneeseen vuodenaikaan. Taidan käydä kuuntelemassa lukupiirin ajatukset - ja lukea tämä kummallisella tavalla kauniin romaanin sitten uudestaan.

Tessa Hadley: The London Train

Hauska pieni löytö kirjaston hyllyjen välistä. London Trainissa ei sinällään tapahtunut kauheasti: kahteen osaan jaettu romaani tarjosi pienen katkelman kahden ihmisen elämästä hyvin erilaisen kriisiin hetkellä. Henkilöitä yhdistää sekä symbolisesti että konkreettisesti Cardiff-Lontoo-juna, joten periaatteessa itsenäiset osat eivät jääneet toisistaan irrallisiksi. Tarina ei onneksi ollut liian raskas, mutta ajattelemisen aihetta tuli sen verran, ettei hötön puolellekaan lipsuttu. Helppolukuista mutta kaunista englantia, sujuvaa kerrontaa ja ihanaa mutta ei liian raskasta kuvailua. Toisin sanoen erinomaista lomalukemista. Tosin nyt kaihoan takaisin Cardiffiin.

Gregory Maguire: Noita: Lännen ilkeän noidan elämä ja teot

Tartuin tähän uteliasuuttani kirjaston fantasiahyllyä selatessa ja koska Ihmemaa Oz on ollut minulle rakas kirja niin kauan kuin muistan, tartuin tähän harvinaisen pelonsekaisin tuntein. Turhaan pelkäsin. Noita oli mukaansatempaavin ja positiivisin yllätys hetkeen. Vahvasti poliittisen ja moraalia pohdiskelevan tarinan keskiössä on virheäihoisena syntynyt Elfaba (L. Frank Baum, kaunis kunnianosoitus), joka väärinymmärrysten, ennakkoluulojen, hirmuhallinnon ahdistavan ilmapiirin ja poliittisen kieroilun seurauksena päätyy omaksumaan Lännen ilkeän noidan tittelin. Lastenkirjamaiseen tapaan alkuperäiset Oz-tarinat ovat asetelmiltaan mustavalkoisia: hyvä on aina hyvää, paha aina pahaa. Noita pakottaa näkemään niin alkuperäisen tarinan nimettömät ilkeät noidat, sokerisen ihanan Glindan kuin itse Ozin velhon ja Dorothynkin uudessa valossa. Pelkäsin Noidan lukemisen pilaavan yhden lempikirjani iäksi, mutta Maguiren teos on niin vahvasti itsenäinen kokonaisuus, että huoli oli täysin turha. Kunhan Ihmemaa Oz palautuu kaverilta lainasta, tartun siihen varmasti taas kerran mutta nyt ehkä vähän virkistyneemmin silmin.

Jossain välissä älysin muuten kurkata kansilehdeltä teoksen alkuperäisen nimen, joka on Wicked. Kyllä, tämä on se teos, mihin hittimusikaali perustuu. Hyvä löytö! Ja kolme jatko-osaa vielä lukematta.

Roald Dahl: Iso Kiltti Jätti

Koska Oz oli lainassa, tartuin saturomaanin tarpeessa joskus taannoin kirja-alesta hamstraamaani Dahlin klassikkoon. En muista, olenko lukenut IKJ:n lapsena (todennäköisesti kyllä), mutta vaikka muuten Dahlin tuotantoa olenkin kahlannut ahkerasti, aikuisiällä se on jäänyt lukematta. Jostain syystä olin siis ennakkoluuloinen, mutta taas kerran ilman perusteita. Teksti on dahlmaisen vetävä, Tuomas Nevanlinnan suomennos nerokas. Pelkään kyllä pahoin, että nykyisessä sääntöjen Suomessa aletaan kohta sensuroimaan lasten klassikoita ja silloin IKJ saattaa hyvinkin tulla ainakin osittain siistityksi, Toivon hartaasti, ettei näin käy, sillä samalla katoaa tai menettää merkityksensä moni herkullinen uudissana, kuten vaikkapa turhanhimoinen, tuhnean tuoksuva, nipotouhottaa, perskurkkana ja tietysti se poksutuhnu. Vähemmän räävittömässä tekstissä niissä ei voi mitenkään olla samanlaista tenhoa.

---

Luettua-sivulta laskin, että Iso Kiltti Jätti oli 54. vuonna 2014 lukemani kirja. Se on muutama vähemmän kuin edellisenä vuonna, mutta aika mukavasti silti. Muutamia turhakkeitakin joukkoon mahtui, mutta pääasiassa olen kyllä viihtynyt valintojeni parissa.

Yhdellä vilkaisulla valittu vuoden suosikit sattumanvaraisessa järjestyksessä:

1. Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta
2. Maguire: Noita

3. Baker: Longbournin talossa

4. Smith: Just Kids

5. Milford: Zelda

6. Westö: Kangastus 38

Suosittelen varauksetta.