torstai 8. lokakuuta 2015

Kierrokset

On taas työvuoteni niin sanottujen hullujen viikkojen aika. Väsyttää ja pää käy ylikierroksilla koko ajan.

Haluaisin suunnitella matkoja, menoja ja tulevia kujeita, mutta en saa aikaiseksi, koska silmissä alkaa sirrittää heti, kun yritän tarkentaa ne johonkin.

Samaan aikaan tekisi mieli taiteilla kaikkea: haluaisin alkaa harrastaa vakavammin tanssia tai vaikka joogaa, runoilla, kokeilla pitkästä aikaa teatteria, piirtää, mitä ikinä. Paitsi sitten heti lannistaa, kun muistan, ettei mikään kuulu varsinaisiin lahjakkuuksiini, niin ei kannata edes kokeilla.

Tiedän että sekä luovuusmania että lannistus kuuluvat vahvasti vuodenaikaan, mutta se ei nyt varsinaisesti auta.

Ehkä kaikki vielä järjestyy parin viikon päästä, kun saan kaikki neljä isompaa työprojektia pakettiin ja saan pään toivottavasti vapaallekin joskus. Sitä odotellessa.

tiistai 29. syyskuuta 2015

Pyöreähkö numero

33. Täytin sen verran tänään.

Kaveri kysyi viikonloppuna, joko tänä vuonna tulee pyöreitä täyteen. Mietin, näytänkö huomattavasti nuoremmalta vai vanhemmalta kuin olen. Tulin kuitenkin tulokseen, että 33 on muodoltaan pyöreähkö luku ja sehän riittää.

Se on muuten myös ihmisen normaalin selkärangan nikamaluku, Smashing Pumpkinsin biisi, (uuden) Battle Star Galactican ensimmäisen jakson nimi, Ranskan suuntanumero, Jeesuksen todennäköinen ikä ristiinnaulittaessa ja yksi Ku Klux Klanin symboleista.

Tärkeät tiedot tarjosi Wikipedia.

Mihinkään edellisesta symboliikasta liittymättä sain heti aamusta lahjaksi rintaliivilahjakortin ja aikuisten värityskirjan. Pyöreitä muotoja on havaittavissa niissäkin.

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Mitä ajattelin tänään

1. Onko viesti universumilta, jos liikunnasta keventynein mielin ajaa pyörällä jumpasta kotiin ja lauleskelee iloisena Uptown Funkia mennessään - kunnes ötökkä lentää suuhun ja jää jumiin kurkkuun, mikä taas aiheuttaa niin kauhean yskimisen, että se lopulta laukaisee oksennusrefleksin?

2. Saako ainakin viikon edestä ituhippipisteitä, jos tekee pizzaa jääkaapin antimista ja siitä tulee tofu-lehtikaali-sienipizza?

Pirun hyvää tuli.

3. Miten paljon kehtaa hehkuttaa tutuille ja tuntemattomille, että meillä on toimiva vessanpönttö? Koska meillä on! Jeeee!

maanantai 21. syyskuuta 2015

Mannerheimintie

Yksi lempiasiani maailmassa on Mannerheimintie pimeässä syyskuun illassa sateen jälkeen.

Jostain syystä nämä poikkeusolosuhteet muuttavat muuten kammoksumani tien paikaksi, jota jaksaisin katsoa, haistella ja aistia loputtomiin. Ne valot, värit, ratikat ja kaikki!

Tällaisina iltoina myös haaveilen Helsinkiin muuttamisesta intensiivisesti.

Muutkin Helsingin paikat ja kaupungit ovat syyskuisena sadeiltana minusta melkein poikkeuksetta ihania, mutta Mannerheimintiessä on jotain taianomaista.



Onko kadunpätkän aistiminen ilta-aikaan pätevä syy hakea lomaa?

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Eskapismia

Pienet sattumukset tuntuvat kaatavan omankin arjen niskaan ja heti kun avaa minkä tahansa uutismedian, uusi paskavalli vyöryy ylitse. 

Äöäöäöäää, en jaksa tätä nykymaailmaa. Tuntuu kuin olisi jumissa Monty Pythonin / Fast Show'n / Kummelin / Julmahuvin sketsissä, eikä siitä pääse ulos.

Puhun ihmisten kanssa, allekirjoitan vetoomuksia, yritän löytää jostain punaista lankaa. Ei onnistu. Tekisi mieli hautautua viltin alle sohvalle ja jäädä sinne. 

Televisiosyksy kyllä mahdollistaa eskapismin toteuttamisen kiitettävästi: Broadchurchin kakkoskausi alkaa Maikkarilla sunnuntaina, Dr Whon ja Downton Abbeyn uudet kaudet parin viikon päästä. Docventures ja Wahlburgers alkoivat jo. Netflixin puolella olen iloisessa Miss Fisher, Modern Family ja Ripper Street -koukussa. Breaking Bad ja Band of Brothers ovat myös kesken. Buffykin on Sannan kanssa hyvässä imussa.

Heippa, maailma! Nähdään kun olet tullut järkiisi.