Joulukuussa tein itselleni harvinaisen ratkaisun ja jätin kesken kirjan. Tahkosin Andrés Neumanin Vuosisadan matkustajaa pari viikkoa ja etenin reilut sata sivua. Premissi oli kiinnostava, mutta pitkät filosofiset ja poliittiset keskustelut minulle tässä vaiheessa turhan raskaita. Jos joku jaksaa ne kahlata voikin sitten kertoa minulle, miten kirja päättyy ja pääseekö Hans koskaan jatkamaan Wandernburgista eteenpäin.
Neljä muuta kirjaa luin loppuun.
Sanna Tahvanainen: Kuningatar
Fiktiivinen romaani Kuningatar Viktoriasta, joka raottaa ihmistä tarkoin varjellun julkisuuskuvan takana. Mielenkiintoinen kertojanääni ja päänsisäisenä henkilökuvana herkullinen - suuretkin tapahtumat saattoivat kirjan sivuilla jäädä sisäisten myrskyjen jalkoihin. Viktoria on jokaiselle tuttu hahmo, mutta ainakin minun on tunnustettava, että varsinaisista elämänvaiheista tiesin ennen Tahvanaisen romaanin lukemista aika vähän. Nyt olen paljon viisaampi, koska aina välillä oli antauduttava googlettelemaan Viktorian itsensä lisäksi ties mitä Euroopan kuningashuoneiden historiasta.
Tittamari Marttinen: Nainen joka söi napoleonin
Kokoelma sympaattisia kirjoituksia, jossa ylistetään arjen iloja ja elämän tekemistä juhlaksi. Ihan hauskaa luettavaa ja sanomakin on erittäin tervetullut muistutus suomalaiselle suorittajalle. Suosittelen siis silmäiltäväksi toisen kirjan rinnalla, mutta kannattaa valita lukuajankohta huolella. Aamulla toimii, ennen nukkumaanmenoa toimii - mutta iltapäivällä väsyneenä työpäivän jäljiltä skumpat, leivokset, taksiajelut ja hotelliyöt vain kiukuttavat lisää.
David Walliams: Ratburger
Ratburger ei kannen ja nimen perusteella tartu ajankohtaisiin sosiaalisiin ongelmiin yhtä napakasti kuin Poika ja mekko tai Herra Lemu. Montaa sivua ei tarvinnut lukea ennen kuin olettamus osoittautui vääräksi: päähenkilö Zoen tarinan kautta Walliamsin käsittelyyn päätyvät mm. työttömyys, köyhyys, alkoholismi, nykyajan luokkayhteiskunta ja siinä sivussa vielä syrjäytyminen ja onnettomat uusperheet. Kääk! Tästäkin huolimatta Ratburger on hilpeää luettavaa ja viehättävä kirja - eikä varmasti lapsilukijalle yhtään niin ahdistava kuin aikuiselle - ja aikuinenkin seuraa käänteitä välillä ääneen hihitellen. Kahdesta edellisestä lukemastani Walliamsista poiketen kuvittajana ei ole Quentin Blake, mutta Tony Rossin kuvitukset toimivat samassa hengessä - paitsi kansikuva, se on ihan kauhea. Ei kannata antaa sen pelästyttää.
 |
| Sisäsivuilta löytyy onneksi jos jonkinlaista tärkeää! |
Indrek Hargla: Apteekkari Melchior ja Olevisten kirkon arvoitus
Useampikin tuttu on hurahtanut rikoksia ratkaisevaan apteekkari Melchioriin ja jouluvapaiden kunniaksi tartuin sarjan ensimmäiseen osaan minäkin. Täydellinen joululomakirja! Kerronta on taattua tiivistunnelmaista dekkaria, mutta ilman moderneja viestimiä tarina tuntuu etenevän verkkaisesti. Tarinan monenkirjavat hahmot olivat karikatyyrejä, mutta silti uskottavia. Pääosassa oli kuitenkin 1400-luvun Tallinna, joka tuntuu kutkuttavalla tavalla tutulta ja vieraalta samaan aikaan. Huippua! Ainoa konkreettinen miinus tulee lopun pitkästä ja kaiken avaavasta puheenvuorosta. Rakastan niitä aina Poirot'n ollessa asialla, mutta mahtipontinen pahisten paljastelu varattakoon pienille belgialaisille etsiville. Tässä pikkuseikasta huolimatta seuraavat osat menevät lukujonoon välittömästi.
Vuoden 2015 suosikit sekalaisessa järjestyksessä:
Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin
1 /
2 /
3
Tätä ei suosikiksi voi laskea, vaikka olikin varmasti vuoden vaikuttavin:
