Suhteeni Bruno Marsiin on tätä nykyä varsin ongelmallinen. Keskityin niin pitkään siihen, miten mies laulaa, että vasta hiljattain tajusin oikeasti kuunnella, mitä biiseissä sanotaan. Nyt harmittaa. Tärkeän tajuamisen hetkellä liput viime maanantain areenakeikalle oli kuitenkin jo hankittu, joten mentävä oli.
Toisaalta kyllä hyvä näin, sillä Hartwallilla oli rehellisesti tarjolla puolentoista tunnin bileet. Kyseenalaisten lyriikoiden vastapainoksi Bruno hanskaa onneksi laulamisen, tanssihommat ja tarttuvien poppirallien kirjoittamisen eli tuli kentällä lopulta viihdyttyä (ja tanssittua) koko rahan edestä.
Pasilan asema oli remontissa ja haaveillut kahvitreffit piti siirtää tylsästi Hartwallin käytäville. Ei silti pidetty katsomoon siirtymisessä mitään kiirettä, mutta päästiin melko lähelle lavaa ja siellä olikin tunnelma katossa. Keikka oli passelin mittainen - en ehtinyt katsoa kertaakaan kelloa tai vielä kunnolla miettiä väsyneitä jalkoja.
Ainoa konkreettinen miinus onkin siis se, että kun illan artisti on varsin vertikaalisesti rajoittunut, lavaa olisi voinut hyvin nostaa vähän. Välillä oli tosi vaikea nimittäin nähdä mitään. Ja kiitos sille kaverille, joka keskellä edessä videoi koko Uptown Funkin niin, että taaempaa ei nähnyt koreografiasta mitään - toivottavasti tuli hyvä Youtube-video siitä!
Hesarin arviossa muuten mainittiin, että valtaosa yleisöstä koostui parikymppisistä. En tiedä, missäpäin hallia kriitikko vaikutti oli, mutta itse kyllä kiinnitin huomiota siihen, että yleisössä oli aika laaja ikähaitari ja sukupuolijakaumakin yllättävän tasainen, mistä ilahduin kovasti.
Kunniamaininta tulee ehdottomasti lämppäristä.
Anderson .Paak & The Free Nationals oli harvinaisen hyvin valittu ja linjassa pääesiintyjän kanssa, oikeasti käynnisti kekkerit ja
lämmitteli yleisön keikkaa varten. Muutenkin .Paak oli musiikillisesti ihan huippu löytö, pistän nimen ehdottomasti muistiin.
Kaiken kaikkiaan olen nyt hyvilläni, että jaksoin raahautua paikalle, vaikka vielä tuntia ennen keikkaa olin skeptinen koko projektin suhteen. Hektisen (understatement) työputken jälkeen bilekeikka oli mitä parhain irtiotto ja latasi akkuja mukavasti. Kiitos siis, Bruno ja etenkin mainioista mainioin The Hooligans, joka tekivät lavashow'sta kokonaisen. Ja tietysti Suvi, joka minut keikalle järjesti.
Mainittava on myös, että näin keikan jälkeen olen kyllä entistä vakuuttuneempi siitä, ettei teoria "what if Bruno Mars is Michael Jackson from the alternative reality where everything went right" ole välttämättä kovinkaan kaukana totuudesta. En tosin ole vielä jaksanut googletella enempää salaliittoteorioita.
Ja kyllä, ostin maanantaina uuden kesämekon. Vaikka Brunolla ei lopulta ollutkaan blingiä päällä, en usko, että omilla vaatteillani oli keikan kannalta suurta merkitystä. Mikä on hyvä, koska uusi mekkoseni näyttää nyt parin päivän tarkastelun jälkeen lähinnä yöpaidalta. Ensi kerralla en tee ostopäätöstä kiireessä.
