Puhdistus

Varsinainen reissupostaus on tulossa yöhemmin, nyt on vielä toipuminen kesken sekä mielellä että kropalla. Mitään ei Markon kanssa varsinaisesti sovittu, mutta ilmeisesti molemmilla on tarvetta jonkinmoiselle lomanjälkeiselle detoxille. Kaupasta tarttui nimittäin mukaan normaalien hevi-ostosten lisäksi esimerkiksi viinirypäleitä, varsiselleriä, avomaankurkkuja, parsakaalia, papuja ja tofua - kaikki tuttuja vieraita keittiössämme, mutta harvemmin kaikki yhtä aikaa ja varsinkaan tässä määrin.

Varasin myös ajan elämäni ensimmäiseen kasvohoitoon ensi viikolle. Joku syväpuhdistus olisi varmaan ollut viisain, mutta budjetin ja aikataulun myötä päädyin nyt hemmottelevaan suklaakasvohoitoon. Jospa sekin tekisi edes jotakin. Tai oltaisiin edes kavereita sen jälkeen, kasvohoito kun on kuitenkin vain hätäensiapua.

Ihoni on väsynyt. Reissukuvat ovat omissa silmissä enimmäkseen julkaisukelvottomia ja vahvistavat pitkälti sen, mitä peili on näyttänyt jo jonkin aikaa. Ei tässä iässä mikään persikkaposki enää pidä tai voikaan olla, mutta väsähtämisen vauhti on ollut todella hämmentävä.

Ehkä ainoa seminormaali kuva koko matkalta.

Tiedän kyllä pitkälti, mistä kenkä puristaa, mutta se ei ongelmaa poista. Nyt vaan pitäisi jaksaa selvittää uudet ihonhoito- ja meikkiniksit aikuisemmalle iholleni, etten muutaman vuoden päästä näytä ihan friikahtaneelta hormonirusinalta.

Tähän kaiketi pitäisi sijoittaa aikaa ja rahaa. Mutta mistä aloittaa?

Toukokuun luetut

Miika Nousiainen: Juurihoito

Nousiaisella on hieno taito ottaa arkiselta, tylsältäkin tuntuva aihe ja rakentaa sen ympärille hämmentävän koukuttava romaani. Pekalla on isätön lapsuus, elämä kriisissä ja huonot hampaat, mutta visiitti uudelle yksityiselle hammaslääkärille muuttaa lopulta kaiken. Juurihoito oli minusta Maaninkavaaraa ja Metsäjättiä kevyempi, vaikka isojen aiheiden kanssa tässäkin painiskeltiin. Helsingistä Lieksaan, Ruotsin ja Aasian kautta Australiaan kulkeva romaani tuntui minusta himpun fantastiselta, vaikka periaatteessa jalat pysyivätkin tukevasti reaalimaailmassa. Lempihahmokseni muodostui hammaslääkäri Esko, jonka yksioikoisessa maailmankuvassa loputtomine hammasmetaforineen on jotain todella valloittavaa. Jos kaipaat hyvän mielen romaania ja soljuvaa suomen kieltä, lue tämä.

J.K. Rowling: Harry Potter ja salaisuuksien kammio

Salaisuuksien kammio ei ole minusta Pottereista paras, mutta ehkä kuitenkin se kaikkein rakkain. Eikä se johdu vain siitä, että Potterversen naisten tapaan en voi vastustaa Gilderoy Lockhartia. Salaisuuksien kammiossa hahmot alkavat muuttua kokonaisemmiksi ja tarinakin tiivistyä aika vauhdilla - jälkimmäinen oli muuten yllätys, en muistanutkaan miten paljon tässä jo rakennetaan pohjaa tuleville tapahtumille. Sekalaisten vihjeiden ja viittausten bongaaminen oli jälleen erityisen hykerryttävää.

Vilkuilen jo kaihoisasti Azkabanin vankia hyllyssä, mutta yritän jättää sen hetkeen, jolloin oikeasti voin ahmaista kirjan vaikka kerralla. Nyt jo teki tiukkaa laskea välillä kirja kädestä ja tehdä jotain muuta. Tai nukkua.

Venla Hiidensalo: Mediahuora

Mediahuoran freelancer-toimittaja Maria Vartiainen on korviaan myöten silpputöiden, riistosopimusten, epävarman toimeentulon ja loppuunpalamisen suossa, ammattiketiikka on koetuksella harva se päivä. Tykkäsin Mediahuoran ajatuksesta ja sanomasta enemmän kuin toteutuksesta, toistot ja kieli tuntuivat lähinnä väsyttäviltä. Kirja on julkaistu jo 2012 ja vaikka se tuntuukin paikoin vähän vanhentuneelta, on pelottavaa ajatella, miten monin tavoin (ilmeisesti) satiiriksi tarkoitettu teos on lähellä tämän päivän todellisuutta. Ymmärränkin hyvin, miksi Mediahuora on puhutellut niin monia, vaikka lukeminen olikin paikoin itselleni vähän pakkopullaa.

Charlaine Harris: Veri kielellä

Joko olen oikeasti vielä väsyneempi kuin luulin tai sitten Veri kielellä oli edeltäjiään parempi. Sookien tyhmät valinnat ja omituiset juonenkäänteet eivät käyneet hermoon oikeastaan lainkaan, luin tätä ilokseni ja viihdyin hyvin. Harris on viimeinkin alkanut punoa erillisiä langanpätkiä hiljalleen yhteen ja tylsähköksi käynyt keijujuonikin saatiin pitkälti päätökseen. Odotukset sarjan viimeiselle (!) osalle ovatkin nyt paljon korkeammalla kuin aiemmin ja tekisikin mieli ottaa se lukuun mahdollisimman pian. Ehkä kuitenkin säästelen sitä vielä kesän yli.

Elias Koskimies: Ihmepoika

Tiivis romaani ja tavallaan pienen kehyksen tarina, jossa kuitenkin oli kaikki. Tykkäsin Ihmepojasta valtavasti. Koskimiehen esikoisromaanin teini-ikäinen kertoja on pienieleinen ja vähäsanainen, mutta rivien välistä välittyy enemmän kuin monessa muussa viime aikoina lukemassani teoksessa. 80-90-luvun taitteen pohjanmaalaiseen pikkukylään sijoittuva tarina on myös herkullista ajankuvaa. Ihmepojan ulkopuolisuus, identiteetin rakentuminen, glitterinkaipuu, Madonna-fanitus ja yleinen teinikipuilu on kuvattu tavalla, johon on helppo samaistua, vaikka päähenkilön ja perheen kriisit eivät suoraan omaan elämään peilautuisikaan. Alle 200-sivuisen romaanin lukee hetkessä ja lopuksi ainakin oma oloni oli toiveikas. It gets better.

Aika arkinen larppi

Kuukausi sitten kirjoitin raikkaan vappuisesta lumisateesta. Enää taivaalta ei sentään tupruttele valkoisia asioita, mutta vähän on ollut vaikeuksia virittää aivoja kesäajatuksiin alle kymmenen asteen lämpötilassa.

Olen kuitenkin päättänyt larpata kesää. Pidän töissä lyhythihaisia paitoja ja kotona uusia kesäkenkiäni, joilla ei vielä tarkene ulkona. Maanantaina käytiin retkellä lintutornilla ensimmäistä kertaa tänä vuonna ja ostin Lidlistä mansikoita. Samapa tuo, jos pyöräillessä pitää olla kiljoona kerrosta ja mansikat ovat Espanjasta, kyllä näillä pienilläkin jutuilla oman mielialan kannalta merkitystä on.

Yllättävän makeita ja mehukkaita! Tai sitten paremmat eivät ole enää muistissa.

Mutta nyt edessä on toisenlainen tenkkapoo, nimittäin lomareissuun pakkaaminen. Malmössä näyttää olevan +18. Onko se paljon vai vähän? Pitkähihaisia vai pelkkiä pashminahuiveja? Mekkoja vai menenkö farkuilla? Minkälaisia kenkiä mahtuu laukkuun? Missä mun shortsit edes on?

Onneksi on koko lauantai aikaa säntäillä pää kolmantena jalkana paikasta toiseen, jotain olennaista on talven aikana kadonnut kuitenkin.

Jotain pitää syödä

Olen taas viime aikoina kipuillut ruoka-asioiden kanssa normaalia enemmän.

Flunssan jäljiltä ei ole vieläkään oikein ruokahalua. Tai siis ruoka maistuu kyllä, kun sitä eteeni saan, mutta mitään ruokia ei varsinaisesti tee mieli, enkä siksi oikein jaksa kokata tai miettiä kauppaan valmista ostoslistaa. Hyvä puoli tilanteessa on se, että olen saanut tyhjennettyä pakastinta jämäruuista ja puolivalmisteista, mutta kai siinä on rajansa, kuinka kauan jaksaa elää paneroiduilla asioilla ja porkkanoilla.

Lisäksi eläinperäiset proteiinit ovat jostain syystä kananmunia lukuun ottamatta ällöttäneet jo pidemmän aikaa. Koska poden myös ilmastoahdistusta taloudessamme kuluvien maitotuotteiden määrästä, olen jo vaihtanut kahvimaidon iKaffeen ja Alpron kookosjogurttia syön muutenkin. Mutta kahvilla ja jogurtilla ei ehkä pidemmän päälle pärjää...

...etenkin kun kävin alkuvuodesta verikokeissa ja kävi ilmi, että rauta-arvoni ovat taas laskussa. Vielä ei kuulemma ole luiskahdettu anemian puolelle tai akuuttia tarvetta rautakuurille, mutta rautapitoisia ruokia ja tuoreita kasviksia pitäisi mättää nyt kaksin käsin. Uudet kokeet otetaan syksyllä.

Halp!

Onhan niitä kiireisille, laiskoille ja tietämättömille laadittuja valmiita kauppalistoja netti ja ruokalehdet pullollaan, mutta olisikohan jossain saatavilla rautapitoista, ei-eläinperäistä, ilmastoystävällistä ja suhteellisen vaivatonta ostoskassia valmiiksi räätälöitynä? Sopuhintaan, totta kai.

Pop pop, it's showtime

Suhteeni Bruno Marsiin on tätä nykyä varsin ongelmallinen. Keskityin niin pitkään siihen, miten mies laulaa, että vasta hiljattain tajusin oikeasti kuunnella, mitä biiseissä sanotaan. Nyt harmittaa. Tärkeän tajuamisen hetkellä liput viime maanantain areenakeikalle oli kuitenkin jo hankittu, joten mentävä oli.

Toisaalta kyllä hyvä näin, sillä Hartwallilla oli rehellisesti tarjolla puolentoista tunnin bileet. Kyseenalaisten lyriikoiden vastapainoksi Bruno hanskaa onneksi laulamisen, tanssihommat ja tarttuvien poppirallien kirjoittamisen eli tuli kentällä lopulta viihdyttyä (ja tanssittua) koko rahan edestä.

Pasilan asema oli remontissa ja haaveillut kahvitreffit piti siirtää tylsästi Hartwallin käytäville. Ei silti pidetty katsomoon siirtymisessä mitään kiirettä, mutta päästiin melko lähelle lavaa ja siellä olikin tunnelma katossa. Keikka oli passelin mittainen - en ehtinyt katsoa kertaakaan kelloa tai vielä kunnolla miettiä väsyneitä jalkoja. 

Ainoa konkreettinen miinus onkin siis se, että kun illan artisti on varsin vertikaalisesti rajoittunut, lavaa olisi voinut hyvin nostaa vähän. Välillä oli tosi vaikea nimittäin nähdä mitään. Ja kiitos sille kaverille, joka keskellä edessä videoi koko Uptown Funkin niin, että taaempaa ei nähnyt koreografiasta mitään - toivottavasti tuli hyvä Youtube-video siitä!

Hesarin arviossa muuten mainittiin, että valtaosa yleisöstä koostui parikymppisistä. En tiedä, missäpäin hallia kriitikko vaikutti oli, mutta itse kyllä kiinnitin huomiota siihen, että yleisössä oli aika laaja ikähaitari ja sukupuolijakaumakin yllättävän tasainen, mistä ilahduin kovasti.

Kunniamaininta tulee ehdottomasti lämppäristä. Anderson .Paak & The Free Nationals oli harvinaisen hyvin valittu ja linjassa pääesiintyjän kanssa, oikeasti käynnisti kekkerit ja lämmitteli yleisön keikkaa varten. Muutenkin .Paak oli musiikillisesti ihan huippu löytö, pistän nimen ehdottomasti muistiin.

Kaiken kaikkiaan olen nyt hyvilläni, että jaksoin raahautua paikalle, vaikka vielä tuntia ennen keikkaa olin skeptinen koko projektin suhteen. Hektisen (understatement) työputken jälkeen bilekeikka oli mitä parhain irtiotto ja latasi akkuja mukavasti. Kiitos siis, Bruno ja etenkin mainioista mainioin The Hooligans, joka tekivät lavashow'sta kokonaisen. Ja tietysti Suvi, joka minut keikalle järjesti.

Mainittava on myös, että näin keikan jälkeen olen kyllä entistä vakuuttuneempi siitä, ettei teoria "what if Bruno Mars is Michael Jackson from the alternative reality where everything went right" ole välttämättä kovinkaan kaukana totuudesta. En tosin ole vielä jaksanut googletella enempää salaliittoteorioita.

Ja kyllä, ostin maanantaina uuden kesämekon. Vaikka Brunolla ei lopulta ollutkaan blingiä päällä, en usko, että omilla vaatteillani oli keikan kannalta suurta merkitystä. Mikä on hyvä, koska uusi mekkoseni näyttää nyt parin päivän tarkastelun jälkeen lähinnä yöpaidalta. Ensi kerralla en tee ostopäätöstä kiireessä.