Miika Nousiainen: Juurihoito
Nousiaisella on hieno taito ottaa arkiselta, tylsältäkin tuntuva aihe ja rakentaa sen ympärille hämmentävän koukuttava romaani. Pekalla on isätön lapsuus, elämä kriisissä ja huonot hampaat, mutta visiitti uudelle yksityiselle hammaslääkärille muuttaa lopulta kaiken. Juurihoito oli minusta Maaninkavaaraa ja Metsäjättiä kevyempi, vaikka isojen aiheiden kanssa tässäkin painiskeltiin. Helsingistä Lieksaan, Ruotsin ja Aasian kautta Australiaan kulkeva romaani tuntui minusta himpun fantastiselta, vaikka periaatteessa jalat pysyivätkin tukevasti reaalimaailmassa. Lempihahmokseni muodostui hammaslääkäri Esko, jonka yksioikoisessa maailmankuvassa loputtomine hammasmetaforineen on jotain todella valloittavaa. Jos kaipaat hyvän mielen romaania ja soljuvaa suomen kieltä, lue tämä.
J.K. Rowling: Harry Potter ja salaisuuksien kammio
Salaisuuksien kammio ei ole minusta Pottereista paras, mutta ehkä kuitenkin se kaikkein rakkain. Eikä se johdu vain siitä, että Potterversen naisten tapaan en voi vastustaa Gilderoy Lockhartia. Salaisuuksien kammiossa hahmot alkavat muuttua kokonaisemmiksi ja tarinakin tiivistyä aika vauhdilla - jälkimmäinen oli muuten yllätys, en muistanutkaan miten paljon tässä jo rakennetaan pohjaa tuleville tapahtumille. Sekalaisten vihjeiden ja viittausten bongaaminen oli jälleen erityisen hykerryttävää.
Vilkuilen jo kaihoisasti Azkabanin vankia hyllyssä, mutta yritän jättää sen hetkeen, jolloin oikeasti voin ahmaista kirjan vaikka kerralla. Nyt jo teki tiukkaa laskea välillä kirja kädestä ja tehdä jotain muuta. Tai nukkua.
Venla Hiidensalo: Mediahuora
Mediahuoran freelancer-toimittaja Maria Vartiainen on korviaan myöten silpputöiden, riistosopimusten, epävarman toimeentulon ja loppuunpalamisen suossa, ammattiketiikka on koetuksella harva se päivä. Tykkäsin Mediahuoran ajatuksesta ja sanomasta enemmän kuin toteutuksesta, toistot ja kieli tuntuivat lähinnä väsyttäviltä. Kirja on julkaistu jo 2012 ja vaikka se tuntuukin paikoin vähän vanhentuneelta, on pelottavaa ajatella, miten monin tavoin (ilmeisesti) satiiriksi tarkoitettu teos on lähellä tämän päivän todellisuutta. Ymmärränkin hyvin, miksi Mediahuora on puhutellut niin monia, vaikka lukeminen olikin paikoin itselleni vähän pakkopullaa.
Charlaine Harris: Veri kielellä
Joko olen oikeasti vielä väsyneempi kuin luulin tai sitten Veri kielellä oli edeltäjiään parempi. Sookien tyhmät valinnat ja omituiset juonenkäänteet eivät käyneet hermoon oikeastaan lainkaan, luin tätä ilokseni ja viihdyin hyvin. Harris on viimeinkin alkanut punoa erillisiä langanpätkiä hiljalleen yhteen ja tylsähköksi käynyt keijujuonikin saatiin pitkälti päätökseen. Odotukset sarjan viimeiselle (!) osalle ovatkin nyt paljon korkeammalla kuin aiemmin ja tekisikin mieli ottaa se lukuun mahdollisimman pian. Ehkä kuitenkin säästelen sitä vielä kesän yli.
Elias Koskimies: Ihmepoika
Tiivis romaani ja tavallaan pienen kehyksen tarina, jossa kuitenkin oli kaikki. Tykkäsin Ihmepojasta valtavasti. Koskimiehen esikoisromaanin teini-ikäinen kertoja on pienieleinen ja vähäsanainen, mutta rivien välistä välittyy enemmän kuin monessa muussa viime aikoina lukemassani teoksessa. 80-90-luvun taitteen pohjanmaalaiseen pikkukylään sijoittuva tarina on myös herkullista ajankuvaa. Ihmepojan ulkopuolisuus, identiteetin rakentuminen, glitterinkaipuu, Madonna-fanitus ja yleinen teinikipuilu on kuvattu tavalla, johon on helppo samaistua, vaikka päähenkilön ja perheen kriisit eivät suoraan omaan elämään peilautuisikaan. Alle 200-sivuisen romaanin lukee hetkessä ja lopuksi ainakin oma oloni oli toiveikas. It gets better.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti