torstai 31. lokakuuta 2013

sananen lihattomasta lokakuusta

Lokakuu on lopuillaan ja Riku Rantala täyttää taas kaikki viestimet kertomalla, miten muutaman viikon lihattomuus on sujunut. Ilmeisen hyvin, kertoi Riku minulle aamulla radiossa. 

Ilmiössä on ollut kaksi minusta erityisen kiinnostavaa piirrettä:
1. Tiettyjen virallistahojen paniikki siitä, että muutama kymmenen tuhatta ihmistä vähentää eläinperäisten tuotteiden syömistä muutamaksi viikoksi. Ei sovi pavut kaikille! Nyt kyllä kaikkien suomalaisten lihakset surkastuu! Ammutut hirvet mätänevät metsään! Miten käy maatalousyrittäjien?!!?
2. Ihmiset, joiden en olisi ikipäivänä uskaltanut suostuvan tempaukseen, lähtivät innosta puhkuen mukaan, koska Riku Rantalakin tekee niin.

Toivon kovasti, että sekä ensimmäisen että toisen ryhmän ihmiset ovat lokakuun aikana ymmärtäneet sen, minkä Rantalakin. Että ei kohtuus maailmaa kaada. Hirvi säilyy pakkasessa ja maatalouskin on vielä jaloillaan. Maha tulee täyteen ja lihaksisto pysyy kunnossa, vaikka lihaa ei olisikaan joka aterialla. Samalla ehkä syöpäriskikin pienenee ja ympäristö voi paremmin.

Osallistuin kampanjaan minäkin, vaikka en erityisenä lihahirmuna olekaan tunnettu. Toisin sanoen pesco-vegetaristi meni ja tiputti kalan sekä muut merenelävät pois ruokavaliostaan kuukauden ajaksi. Ensisijaisena pyrkimyksenä tässä oli haastaa itseni miettimään arjen valintoja uudelleen.

Koen onnistuneeni. Samalla opin olevani tosi laiska. Katkarapupussi pakastimessa on ihanan helppo: rops vaan ja kevyitä proteiineja ilmestyy ruokaan kuin ruokaan. Samoin noutolounaana suosimissani salaattibuffeteissa usein tulee otettua rapu- tai kalatäyte sen kummempia miettimättä.

Muutaman kerran huomasin kaipaavani näitä arjen pelastajia ja lohturuokia, lähinnä kalakeittoa, katkarapupastaa ja -salaattia.

Söin kuitenkin kuukauden aikana kahdesti kalaa. Ensimmäsellä kerralla olin töissä iltatilaisuudessa, jonka seisovassa pöydässä oli savustettua särkeä. Särkeä syödään Suomessa liian vähän ja tilaisuudessa oli kolmasosa ilmoittautuneista jättänyt saapumatta, joten ruokaa meni muutenkin älytön määrä hukkaan. Tyytyväisenä koristelin sitten salaattilautaseni savukalalla. Toisella kerralla olin kylässä lapsiperheessä, jossa normaalikin ruokavalioni taitaa tuottaa välillä harmaita hiuksia. 

Ulkona syöminen sujui normaalisti. Ainoastaan Toreron tapasvalikoimassa teetti vaikeuksia kerätä neljän mielekkään tapaksen setti, mutta sekin onnistui. Tsekkaa jos et usko:



Kotona söin melko papu- ja linssipainotteisesti, soija, kananmunat ja maitotuotteet muodostivat yhteensä ehkä vajaa puolet proteiineista. Kuukauteen mahtui kyllä epäilyttävän monta pizzapäivää, mutta silti koen, että jaksoin tehdä ja miettiä ruokia ihan eri tavalla kuin normaalisti.

Onnistumisen hetket keittiössä olivat myös kovin palkitsevia. Improvisoin varsin onnistuneen kookoksisen kikherne-tomaattikeiton ja vanhat suosikit kuten linssiversio Shepherd's Piesta, borssikeitto ja kreikkalainen linssikeitto syntyivät pitkästä aikaa. Kokeilin myös Poutun uusia tofunakkeja ja osoittautui, että ne ovat oikein kelvollisia ruuanlaittoon, nakkikastikkeessa Marko ei kuulemma huomannut eroa perusnakkeihin.

Mitä siis tästä kuukaudesta mukaan?

Vaikka se eittämättä löytää tiensä vielä pakastimeeni, pärjään ihan hyvin ilman katkarapupussiakin. Särki on hyvä kala, pitää vain opetella laittamaan sitä. Du Puy -linssit, I love you! Valmiissa hummuksessa ei ole mitään vikaa, kaikki meistä kun eivät ole Markon kaltaisia hummusneroja. Kerralla tehty jättisatsi laadukasta ruokaa pelastaa monta päivää, lounaalla töissä kun tuppaa olemaan niin kiljuva nälkä, että harvemmin haittaa, jos syö samaa ruokaa jo kolmatta päivää.

Ja se kohtuus, kaikessa.

ps. Joskus hamassa tulevaisuudessa voisin kokeilla olla kuukauden ilman munia. Se tuntuu aika villiltä ajatukselta. Vegaaninen tammikuu joutunee minua vielä odottelemaan.

tiistai 29. lokakuuta 2013

tapaus retrolissu

Ei varmaan tule kenellekään yllätyksenä, että olen odottanut täydellistä ysäriaiheista dokkarisarjaa jo jonkin aikaa.

Yle Teemalta tuleva Retrolissun ysärit piti kaiken järjen mukaan olla parasta ikinä. Jotain Rock (ja sittemmin Iskelmä) Suomen kaltaista, mutta ysäriteemalla alusta loppuun. Kahden jakson jälkeen en ole täysin heittänyt toivoani, mutta pahasti näyttää siltä, että olen kuin olenkin pettynyt.



Kirkkaita värejä! Levottomia leikkauksia! Täysin mauton juontaja! Ressu Redfordin tunnari! Mahtavia arkistoklippejä! Kunnon poppia ja rokkia! Yleistä kakofoniaa! Jes!

Ja silti joku tässä kaihertaa. Muistan katsoneeni jonkun Ylen tekemän tyttöbändidokkarin muutamia vuosia sitten ja olleeni samalla tavalla pahoillani. Hieno paketti on niin kovin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana.

Joku ihana, asiantunteva ihminen on tehnyt arkistoissa järjettömän ison työn ja koostanut hienoja, temaattisesti yhteensopivia nostalgiamatkoja. Tästä olen toki enemmän kuin onnessani. Kaipaisin kuitenkin koosteiden väliin Lissulta vähän parempia alustuksia tai muita keskustelijoita, sillä kahden lauseen ympäripyöreillä esittelyillä kaikki tuntuu pintaraapaisulta. Sääli. Osaavia tekijöitä todistettavasti löytyy, materiaalia olisi yllin kyllin ja innokkaita katsojia varmasti ainakin yhtä paljon.

Ymmärrän kyllä, ettei kaikki puolen tunnin formaattiin mahdu. Olisiko ollut parempi ratkaisu venyttää ohjelma vähän pidemmäksi, edes 40 minuuuttiin? Silloin katsoja ei jäisi hengästyneeksi puolen tunnin poukkoiluista oikeasti mielenkiintoisten ja hyvin valittujen teemojen keskellä, vaan ehtisi syventyä niihin kunnolla, mahdollisesti oppisi jotain uutta ja koukuttuisi sarjaan jääden odottamaan seuraavan viikon jaksoa kuin kuuta nousevaa.

Tiiättekö, silleen kuin siinä Rock Suomessa kävi. Odotus jatkukoon.

maanantai 28. lokakuuta 2013

steariinisankari

Eilen illalla laiskan, mutta vähän epätoivoisuuden valtaaman vapaapäivän päätteeksi kohtasin varsin puhtaan elämän valttikortit -hetken. En tiedä, miten sen tein, mutta onnistuin puhaltamaan eilisen päätteeksi kynttilän sammuksiin niin, että steariinia oli kaikkialla.

Nyt voinkin siis kertoa, että steariini lähtee yllättävän helposti irti ihosta ja ripsistä, pienellä kärsivällisyydellä nopeasti myös hiuksista. Sen sijaan sen puhdistaminen ikkunapinnoista, muovimatosta ja ikkunan puukarmeista on hankalampaa. Muutama tahra jäi vielä selätettäväksi ennen uuvahtamista, tulipahan kiitettävä käsitreeni tehtyä siinä rapsutellessa.

Hetken harkitsin kynttilöiden ja kaiken muunkin mahdollisesti hasardin siivoamista ulottumattomiini ennen kuin olo on lähempänä ihmismäistä. Päätin kuitenkin toisin, sillä tähän vuoden aikaan tarvitaan lempeää valoa. 

Kostoksi steariinille ja yhteiskunnalle laitoin siis kynttilän takaisin ikkunalaudalle. Huomenna kaivan tuoksutuikut sille kaveriksi.

tiistai 22. lokakuuta 2013

pikaehostusta

Miksi lokakuu on aina niin hektinen?

Töissä hakkaan näppistä minkä kerkiän, mutta hoidettavien asioiden pino sen kun kasvaa. Töiden jälkeen tuntuu, etten ehdi kotona edes kääntyä, saati viettää aikaa tai nukkua tarpeeksi. Toki menot ovat pääasiassa mukavanpuoleista sorttia, mutta sekään ei auta, kun naamasta näkee kilometrin päähän, että ihminen olisi lähinnä latauksen tarpeessa.

Meikkaan arkisin aika vähän, lähinnä luotan BB-voiteen, puuterin, ripsivärin ja kulmakynän taikaan.
Huonoa: en yleensä näytä päivän päätteeksi kauhean freesiltä tai sirpsakalta.
Hyvää: erityistilanteissa ei vaadita paljon vaivautumista ja naama on kuin uusi.

Valokynää, rajauskynää, luomiväriä ja huulikiiltoa, tups tups. Korjaussarja vie parhaimmillaan viitisen minuuttia ja sitten kehtaa taas lähteä ihmisten ilmoille, ainakin hetkeksi. Tätä sovelsin viime viikolla parien synttärien ja lauantain yllättävän Areena-keikan kohdalla. Kolmen perättäisen edustusillan jälkeen tosin olin niin poikki, että sunnuntaina ja maanantaina ei olisi auttanut edes, jos olisin uinut valovoiteessa. 

Onneksi samaa pikaehostusta voi soveltaa myös kodin suhteen, tarkoittaahan lokakuu luonnollisesti myös sitä, että jos joskus ehtiikin kotiin, ei ainakaan jaksa siivota. Jaksoin perjantaina sentään lopulta edes kauppaan ja sen kunniaksi päätin panostaa eri värisiin hedelmiin. Ja kah, sehän on kuin kukka-asetelma! 



Heti näyttää viihtyisämmältä ja jostain syystä siistimmältäkin. Pitää silti ehkä raaskia syödä asetelma. Lasken sen varaan, että sisäisesti nautitut hedelmät piristävät vielä enemmän kuin ulkoisesti ihasteltuja enemmän.

Viikon päästä jo helpottaa.

perjantai 18. lokakuuta 2013

äly tuli taloon

Päätös oli muhinut jo pitkään, mutta kolmisen viikkoa sitten tulin lopultakin tulokseen, että viisi ja puoli vuotta palvellut Nokiani on nyt viimeinkin tullut aikansa päähän. Pitkään eri puhelimia tutkittuani tilasin uuden, sellaisen älymallisen. Valintaa auttoi huomattavasti se, että Samsungilta tuli markkinoille melko edullinen, mutta kriteerit läpäisevä malli. Maailman tyyliin osamaksulla sen otin, mutta pänkkä kun olen, en halunnut puhelinta, jota en olisi raaskinut maksaa kerralla pois.

Kuva täältä.

Eli tervetuloa elämääni, Samsung Galaxy Trend. En vielä täysin ymmärrä sinua ja meillä on vielä omat alkukankeutemme, mutta ehkä meistä vielä ystävät tulee. Syytä olisi, sillä olemme sitoutuneet toisiimme vähintään 12 kuukauden aikajaksolle.

Iloisinta puhelimen hankinnassa oli se, että minulla oli viimeinkin syy ostaa myös tämä jo vuosia himoitsemani MouMoun pussukka. Nyt on puhelimella tyylikäs koti!



Ensimmäisenä latasin puhelimeen Twitterin, sitten Facebookin ja WhatsAppin. Nyt olen Instagramissakin. Koska olen minä, tykkäänkin eniten siitä, että melko hyvä kamera kulkee kaikkialle mukana ilman erillistä muistamista. Kuten pussukkakuvasta huomaa, sisäkuvat eivät vielä tahdo onnistua. Ulkokuvat tosin onnistuvat sitäkin paremmin. Tässä ensimmäinen ikinä kameralla ottamani kuva.

Karsikossa.

Nyt kun katsoo tuonne ulos lumisateeseen (vai onko tuo jo räntää), on vaikea ymmärtää, että kuvan ottamisesta on alle kaksi viikkoa. Voi kirpsakan raikas syyssää, olisit nyt pysynyt luonani vähän pidempään!

Niin, parisen viikkoa puhelin on tosiaan ollut käytössä. Vasta eilen kävelin päin tolppaa räplätessäni sitä kadulla. Tai liikennemerkki se oli. Mutta silti. Klassikko.