Päätös oli muhinut jo pitkään, mutta kolmisen viikkoa sitten tulin lopultakin tulokseen, että viisi ja puoli vuotta palvellut Nokiani on nyt viimeinkin tullut aikansa päähän. Pitkään eri puhelimia tutkittuani tilasin uuden, sellaisen älymallisen. Valintaa auttoi huomattavasti se, että Samsungilta tuli markkinoille melko edullinen, mutta kriteerit läpäisevä malli. Maailman tyyliin osamaksulla sen otin, mutta pänkkä kun olen, en halunnut puhelinta, jota en olisi raaskinut maksaa kerralla pois.
![]() |
| Kuva täältä. |
Eli tervetuloa elämääni, Samsung Galaxy Trend. En vielä täysin ymmärrä sinua ja meillä on vielä omat alkukankeutemme, mutta ehkä meistä vielä ystävät tulee. Syytä olisi, sillä olemme sitoutuneet toisiimme vähintään 12 kuukauden aikajaksolle.
Iloisinta puhelimen hankinnassa oli se, että minulla oli viimeinkin syy ostaa myös tämä jo vuosia himoitsemani MouMoun pussukka. Nyt on puhelimella tyylikäs koti!
Ensimmäisenä latasin puhelimeen Twitterin, sitten Facebookin ja WhatsAppin. Nyt olen Instagramissakin. Koska olen minä, tykkäänkin eniten siitä, että melko hyvä kamera kulkee kaikkialle mukana ilman erillistä muistamista. Kuten pussukkakuvasta huomaa, sisäkuvat eivät vielä tahdo onnistua. Ulkokuvat tosin onnistuvat sitäkin paremmin. Tässä ensimmäinen ikinä kameralla ottamani kuva.
![]() |
| Karsikossa. |
Nyt kun katsoo tuonne ulos lumisateeseen (vai onko tuo jo räntää), on vaikea ymmärtää, että kuvan ottamisesta on alle kaksi viikkoa. Voi kirpsakan raikas syyssää, olisit nyt pysynyt luonani vähän pidempään!
Niin, parisen viikkoa puhelin on tosiaan ollut käytössä. Vasta eilen kävelin päin tolppaa räplätessäni sitä kadulla. Tai liikennemerkki se oli. Mutta silti. Klassikko.



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti