vuosikatsaus

Tapanani on ollut listailla toiveita uudelle vuodelle ja sitten vuoden lopuksi kerrata, miten kävi ja kuinka paljon toteutui. 7.1. 2013 kirjoitin seuraavaa:

Toivon, että jaksaisin panostaa omaan hyvinvointiini: liikkua ilokseni, nukkua tarpeeksi, syödä hyvin sanan kaikissa merkityksissä. Että muistaisin käyttää kasvovettä ja hammaslankaa säännöllisesti. Saisin opinnot pakettiin ilman suurempaa stressiä - mihin kuuluu olennaisesti tehtävien tekemisen aloittaminen vähän aiemmin kuin deadlinen jo vaaniessa nurkan takana. Lisäksi haluaisin viettää laatuaikaa ihmisten kanssa myös arjen keskellä ja varata aikaa itselle: lukea ja katsoa hyvä sarjoja, käydä elokuvissa ja syödä kasapäin avokadoja. Pitää kodin suurin piirtein siistinä ja muistaa ostaa itselleni leikkokukkia aika ajoin. Ja viimeinkin sisustaa makuuhuoneeni loppuun, se jos mikä on olennaista hyvinvoinnille.

[...]

Viimeinen toiveeni alkaneelle vuodelle siis saada taas keho ja mieli keskenään tasapainoon. Ilman nipottamista ja toivottavasti myös ilman ravintoainelaskureita.

Jos joku meni tänä vuonna kunnialla, niin opiskelu. Tunnollisesti heräsin viikonloppuisinkin aikaisin lukemaan tenttiin, ettei jäisi kaikki tahkottavaksi viimeisinä päivinä. Sain hyviä numeroita ja kirjallisista töistä asiallista palautetta. Stressaamatta tämä ei tietenkään onnistunut, mutta ehkä kaikkea ei voi vaatia. Sarjoja katsoin enemmän kuin aikoihin ja kirjojakin meni varsin ansiokkaasti, laskentatavasta riippuen tasan (äänikirjat mukana), vähän yli (tenttikirjat mukana) tai vähän alle 60 (vain luetut, ei-tenttikirjat).

Kasvovettä muistin käyttää, hammaslankaa vähän laiskemmin, mutta melko hyvin sentään. Laatuaika tuntuu hävinneen varsinkin loppuvuodesta kuin tuhka tuuleen ja elokuvissakin olen käynyt vähenevässä määrin. Siivosin vaihtelevasti, leikkokukkia ostin ehkä kahdesti, makuuhuone on edelleen sisustamatta. Liikuin enemmän velvollisuudesta, nukuin enimmäkseen liian vähän. Söin ihan liian vähän avokadoja ja muutenkin olen stressannut syömisestä normaalia enemmän. Keho ja mielikään eivät siis ole ihan niin tasapainossa kuin voisivat olla.

Ehkä kuvallinen onnistumisprosentti on parempi?

Kuusi yhdeksästä. Hmm. En ole pettynyt, koska tärkeimmät, kuten Robbie, Pariisi ja kirjastonhoitajaopinnot tuli saavutettua. Vihersmoothiet, zenit ja makuuhuoneen uudet kivat kalusteet siirtykööt ensi vuoden haaveisiin.

Mietin asiaa eilen illalla ja olin varma, että tänä vuonna panostin kotimaanmatkailuun. Sitten muistin tosiaan käyneeni Tallinnassa. Ja siellä Pariisissa. Oho. Kesällä reissasinkin kaikista vastoinkäymisistä huolimatta ihanan paljon, kun näin jälkikäteen muistelee esimerkiksi helatorstain teatterimatkaa, kesälomalla tehtyä roadtripiä, viikonloppua Mikkelissä ja kulttuurilomasta pääkaupunkiseudulla.

Tinttamareski Kansallisteatterin pienen näyttämön aulassa toukokuussa.

Sannan ikuistamana Orsayssa kesäkuussa.

Markon kuvavisio Turun tuomiokirkolta heinäkuussa.

Selfie Tallinnan vanhankaupungin muurilla elokuussa.

Hyviäkin hetkiä siis ehdottomasti löytyy, mutta kaiken kaikkiaan vuosi 2013 on tuntunut tosi raskaalta, enkä varmasti tule muistelemaan sitä hyvällä. Koko ajan on pitänyt olla huolissaan jostakin ja ahdistuskertoimet ovat huidelleet pilvissä. Töissä on ollut stressaavaa milloin mistäkin syystä, enkä vieläkään ole oppinut jättämään kaikkia murheita työpöydän ääreen kotiin lähtiessäni. Ainakin nyt siis tuntuu siltä, että koko ajan on käynyt ylikierroksilla ja romahdus on vain nurkan takana.

Oma terveys on sentään pitänyt kutakuinkin puolensa, mutta lähellä on myllertänyt ihan liikaa. Ei enää yhtään minkään maailman myyräkuumeita, munuaisaltaan tulehduksia saati niitä vakavampia asioita ensi vuonna, kiitos. 

2014 olkoon siis kaikin puolin parempi. Mutta se ei ole vielä tämän päivän asia.

kylässä

Tasaisin väliajoin joudun muistuttelemaan itselleni että toisinaan on ihan ok kutsua itsensä kylään jonnekin. Parhaassa tapauksessa voi nimittäin käydä niin, että on juuri sitä kaivattua seuraa, mutta asunnon omistajan pää toimii yhtä hitaalla kuin omakin siellä sohvan pohjassa.

Jos kyläpaikka sattuu lisäksi sijaitsemaan vähän kauempana, saa samalla reippailtua ja raitista ilmaa. Lauantaina oli kyllä niin harvinaisen kurja sää, että mieluusti olisin kerrankin kulkenut bussilla - mutta kun niillä ei voi kulkea haluttuun suuntaan mitenkään järkevästi, reippailu oli väistämätöntä. No, ainakin illemmalla nukutti.

Muutenkin tuntuu, että viimeisten kuukausien aikana kotisohvalta yhtään minnekään poistuminen on ollut työn ja tuskan takana, eikä nämä erityisen harmaat välipäivät ole auttaneet yhtään. Pään ympärillä leijuu harmaa usva oli sitten sisä- tai ulkotiloissa.

Kun hyllyssä on vielä roppakaupalla teetä, viltin alla lämmin ja telkkarista tulee enemmän kuin tarpeeksi kiinnostavia asioita, nauliintuminen paikalleen vaikka joka ilta on turhankin helppoa. Arvostan Ylen tarjontaa ja hiljaisia koti-iltoja, mutta sosiaalinen kanssakäyminenkin on tunnetusti ihmiselle hyväksi. Eli kun kerran liikkeelle pääsin, kävin kyläilemässä myös sunnuntai-iltana! Aika villiä.

Turha varmaan pelätä, että moinen sosiaalisuus jatkuu, sillä saimme joululahjaksi Netflixin kahdeksi kuukaudeksi ja ilmainen koekuukausikin on käyttämättä. Voisinkin ajastaa jollain hienolla internetkellolla tämän postauksen ilmaantumaan tietoisuuteeni taas joskus huhtikuun alussa. Sitä ennen saa kutsua kylään. Minut löytää viltin alta.

joulureissulla

Joulun rengasmatka on turvallisesti takanapän. Eilen Parikkalan kohdalla junan odotellessa "hetken vastaantulevaa junaa" tuli sellainen olo kuin olisin istunut samankaltaisessa tilanteessa ihan lähiaikoina. Ei kyllä ihme, jos kahdeksan päivän reissuun mahtuu viisi matkustuspäivää.

Eli hoplaa, Joensuu-Kuopio-Lapinlahti-Karkkila-Rautjärvi-Joensuu. Mukava oli nähdä kaikki etapit, mutta onneksi joulu on vain kerran vuodessa. Enkä siis oikeasti valita. Olen sen verran perhekeskeinen, että matkan väliin jättäminen tänä vuonna ei ollut vaihtoehto. Väsymys on silti tosiasia. 

Torstaina jäi lounas bussiaikataulujen takia väliin ja yhdistettynä matkapahoinvointiin tuloksena oli ihan järkyttävän paha olo koko loppupäivän. Perjantaina ilmoitin, ettei tämä sitten toistu ja Kuopion keskustasta löytyi hätiin nepalilainen ravintola Sherpa. En tiedä, oliko lounasruoka oikeasti miten nepalilaista, mutta pirun hyvää se oli. Kaikkiin annoksiin kuului salaattipöytä, riisi, naan-leipä ja kahvi tai tee. Kalavaihtoehtona oli paistettua kuhaa kermaisessa curry-kookoskastikkeessa, seuralaisen tikka masalan kanssa yhteishinta 18 euroa. Jos liikutte lounasaikaan Kuopiossa, kurkatkaa Sherpaan. Veikkaisin, ettette kadu.

Lapinlahdella odotti vanha tuttu parikymppinen kissaherra ja maailman innokkain koira. Lisäksi siellä oli ihan uusia, pieniä kissejä. Harmaasta Touhosta ja minusta tuli parhaimmat kaverukset, mutta muidenkin kanssa tultiin juttuun kiitettävästi. Matkan aikana ehdin lukea parikin romaania, mutta Remes ei kuulu omaan lukemistoon.

Kaikesta uhoamisesta huolimatta myös lauantaina jäi matkan päällä lounas syömättä ja niiden korvikkeena toimineet voileivät tulivat jo korvista ulos, joten sunnuntaina kieltäydyin painokkaasti juustoleipäeväistä. "Ravintolavaunussa on tyyristä," todettiin minulle ennen lähtöä. Voi olla, mutta kahdeksan euron sienikeitto oli siitä huolimatta peliliike. 

Pari päivää meni touhutessa ja iskän luo tehtävien vierailujen ujuttamisessa päiväohjelmaan. Neljä kertaa ehdin käydä ja hyvä niin. Vuodeosastot tuppaavat ankeita paikkoja, joten sieltä ei ole kuvia. Toisaalta Reinot ja tummasuklaaomenat saivat niin ilahtuneen uuden omistajan, että kuvista olisi saattanut kaikesta huolimatta tulla valoisia. 

Ainoa joululahja, jonka saapumista jännitin viimemetreille oli Paavolle toivottu Veera lääkärissä. Onneksi ehdin napata sen postista torstaina matkalla bussiin, se oli vähintääkin Reinojen tasoinen hitti.

Joulupäivänä teki lähinnä mieli maata, mutta ehtiihän sitä rentoilla junassakin. Once Upon a Time in Wonderland pyörimään ja kaksi rästijaksoa myöhemmin olinkin jo Imatran asemalla. Tiesin, että vaarin vanhassa talossa on tehty remppaa kuluneen syksyn aikana ihan urakalla, mutta silti sydän pomppasi, kun ensimmäisen kerran meni vessaan (ja vähän muillakin kerroilla). Hyvästi, yli 30 vuotta elämässäni ollut sinapinruskea kohomuovi, tervetuloa uusi valkoinen seinäpinnoite ja muutenkin uusittu varustus! 

Saunassakin oli uusi suihkukoppi. Suosikkini kolmesta suihkuvaihtoehdosta oli katosta lempästi valuva lämmin vesi.

Tapaninpäivä taisi olla perinteisin joulupäivä, koska nukahdin sohvalle ruuan ja kahvin välissä. Ennen lounasta käytiin satumetsässä kävelyllä, kuulemma oltiin ihan lähellä peikkojen asuinpaikkaa. Metsässä tätä ei ollut vaikea uskoa, eikä epäilemiseen ole tietysti syytäkään, äidillä on kuitenkin ensikäden tietoa peikkolinnasta jo noin kuudenkymmenen vuoden takaa.

Valitsin tietoisesti Rautjärven viimeiseksi etapiksi, Simpeleeltä Joensuun asemalle kun on (aikataulun mukaisesti) enää puolentoista tunnin matka. Reilun 15 kilon laukun kanniskelu kotiin teki kuitenkin tehtävänsä ja olin illalla ihan sippi. Kotona meninkin suoraan suihkuun ja vastoin kaikkia tapojani myös purin laukun heti. 

Olin jemmannut jääkaappiin vielä vähän herkkujakin. Kaupan perunalaatikko on vieläkin kuraa, mutta se ei haittaa niin paljon, jos jälkkäriksi on leipäjuustoa ja lakkoja. Ruuan päätteeksi Poirot pyörimään ja jalat ylös. Sydänhän tässä särkyy, kun tietää näiden olevan viimeisiä jaksoja, mutta koitan olla murehtimatta sitä vielä. Ainakaan liikaa.

En tiedä, jännäsinkö murhaajaa vai tulevaa aamuherätystä, mutta nukuin ihan todella huonosti. Onneksi töihin on pehmeä lasku, niin ehtii vähän kerätä voimia vielä kotonakin. Vapaa viikonloppu alkoi nyt.

purkkipäivitys

Tein marraskuun alussa purkin, jonne oli jemmattu ärsyttäviä pikkuhommia, joita en ikinä tahdo saada kotona tehdyksi. Seassa oli iso kasa rentoilulappuja ja pointtina se, etten ikinä tietäisi, kummanlainen purkista käteen sattuu.

Puolitoista kuukautta purkin täyttämisen jälkeen on esimerkiksi koko vaatekaappi siivottu, Lundiasta pyyhitty pölyt, parvekekalusteet saatettu talvikuntoon (viime talvenhan ne viettivät olohuoneen nurkassa), kylppärin peilikaappi siivottu ensimmäistä kertaa aikoihin ja olohuoneen ikkuna puhdistettu kunnolla steariinista. Kaikki laput sisälsivät asioita, joiden tekemiseen arvioin kuluvan noin tunnin. Oikeasti aikaa kuluikin yleensä paljon vähemmän, joten puuhakkaan olon iskiessä tulikin tehtyä useamman lapun sisältö kerralla.

Ehkä tärkein asia oli, että tiesin, mitä kaikkea tehtävää oli vielä jäljellä. Hyvän flow'n sattuessa en siis välttämättä nostanut lappusia purkista orjallisesti, vaan jatkoin hetkeen sopivien tekemisten parissa. Jos jo tehtyjä hommia tuli purkista vastaan myöhemmin, pystyi laput laittamaan suoraan roskiin ja ottamaan uuden. Parasta!

Viisaana tyttönä olin myös sisällyttänyt telkkarin katsomisen aika moneen tehtävälappuun ("käy läpi t-paidat + katso telkkaria"). The Wire osoittautui parhaaksi puuhastelusarjaksi, sen aikana ehti käydä useammankin vaatehyllyn ja silti pysyi hyvin kerronnan kärryillä. Wire toimii erinomaisesti myös silittäessä, joten polttava kysymys kuuluukin, mitä ihmettä teen, kun sarja joskus on katsottu kokonaan.

Tavoite oli saada purkki tyhjäksi jouluun mennessä. Jos en lähtisi reissuun, se varmaan onnistuisikin. Nyt pohjalle jäi kuitenkin vielä melkoinen kasa pesämunaksi tulevaa varten. Hienoa on, että jäljellä on käytännössä vain laiskottelulaput ja yksi mukava tehtävälappu ("teetä valokuvat"). Voisin kyllä lisätä purkkiin uusia lappuja, sillä puuhastelun lomassa keksin roimasti lisää tekemistä kaipaavia asioita ("käy läpi kuiva-ainekaappi").

Useampikin on kuluneiden viikkojen aikana kysynyt, miten tämä toimii. Kuulkaatten minua ja uskokaa, että hyvin toimii. Suosittelen lämpimästi.

hei sä oot lomalla

"Hei Hanna, sä oot lomalla", kuuluu  toteamus/epätoivoinen vetoomus, jonka olen Markon suusta kuullut useamman kerran kuluneen parin päivän aikana. Ei kuulemma tarvitse suorittaa kaikkia päiviä. En usko. Tänään olen muun puuhastelun ohella myös siivonnut siivouskaapin. Aika metaa.

Sotkuinen koti käy psyyken päälle ja siksi siivoaminen on paikallaan, mutta kieltämättä rauhoittumiselle olisi myös tarvetta. Äsken pakotin itseni hetkeksi istumaan ja irtautumaan touhuilusta kauneimpien joululaulujen parissa. Kaunis tila, hyvä akustiikka ja seurakunnan ihana orkesteri teki tehtävänsä ja eilen illalla kahdella oluella hankittu viiltävä päänsärky hellitti ensimmäistä kertaa koko päivänä.

Huomenna aion vielä suorittaa projektin "en poistu keskustasta ennen kuin kaikki loput joululahjat on hankittu". Voi mennä tunti, voi mennä koko päivä. Joka tapauksessa olen ansainnut lounaan ulkona. Ja sitten voikin - ainakin teoriassa - maata sohvalla rauhassa pari päivää.