keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Maaliskuun kirjat

Sady Doyle: Ihmisrauniot
Ihmisraunioiden alaotsikko on "Naiset, joita rakastamme vihata, haukkua ja pelätä... ja miksi" ja se kertookin sisällöstä tiiviissä muodossa kaiken olennaisen. Blogimaailmasta ponnahtanut Doyle puhuu kirjassaan täyttä asiaa ja avaa kiinnostavia näkökulmia kulttuurimme ihmisraunioihin aina Mary Wollstonecraftista Britney Spearsiin. Harmittaa vain, ettei kieli siirry mediasta toiseen kunnolla. Itselläni ainakin sinällään blogeissa toimiva ilmaisu kirjan sivuilta luettuna ainakin vei huomiota itse asiasta ja laski kokonaisuudelta ainakin yhden tähden.

Paula Hawkins: Tummiin vesiin
Kiitos Ellibsin äänikirjapalvelu, joka toimii kuin toimiikin puhelimen selaimessa! Tummiin vesiin siivitti monta lenkkiä ja junamatkaa, mutta pakko kyllä sanoa, että teksti olisi varmaankin toiminut paremmin luettuna. Kuunneltuna kesti aika pitkään päästä kärryille siitä, kuka on kuka ja missä ajassa milloinkin liikutaan. Tästä formaattikompastuksesta huolimatta Hawkinsin uusin toimi höttöaivoilleni erinomaisesti: ensin tuntui, ettei tarina etene ollenkaan, mutta kirja rakensikin jännitystä ansiokkaasti pikkuhiljaa, enkä minä ainakaan arvannut syyllistä ennen kuin loppumetreillä. Vahva 3/5 siis yleisellä tasolla, mutta minulle tämä sattui vastaan poikkeuksellisen hyvään aikaan.

Alice Hoffman: Ihmeellisten asioiden museo
Tämä on pyörinyt yöpöydällä pitkään, kun tykkäsin Punaisesta puutarhasta kovasti ja Pinterest tuntuu olevan sitä mieltä, että Ihmeellisten asioiden museo on sitä kaikkein parasta Hoffmania. En allekirjoita, enemmän sujahti "ihan ok"-asteikolle, joskin sen yläpäähän. Kirjassa on kaksi päähenkilöä ja kaiken keskiössä friikkisirkus eli temaattisesti kirjassa oli vahvoja yhtymäkohtia The Greatest Showmaniin. Sävy oli kuitenkin synkempi ja etenkin Hoffmanin romaanissa tulee vahvasti esille, että pahimpia hirviöitä ovat ne tavallisimmilta näyttävät ja rahakkaimmat ihmiset. Toisen päähenkilönsä kautta Hoffman valottaa ja arvostelee myös siirtolaisten ja työläisten oloja rankallakin kädellä eli hötön puolelle Ihmeellisten asioiden museo ei pääse luiskahtamaan romanttisista sivujuonteista huolimatta. Minusta kirjassa ehkä parasta oli 1900-luvun alun New Yorkin kuvaus, josta olisi varmasti saanut paljon enemmän irti, jos olisi kaupungissa käynyt. Suosittelen, jos kaipaa sujuvaa lukuromaania yhteiskunnallisilla ja historiallisilla teemoilla höystettynä.

Salla Simukka: Valkea kuin lumi
Valkea kuin lumi ei ollut minusta ihan yhtä tenhoava kuin Simukan ensimmäinen Lumikki-kirja, mutta oivaa viihdettä silti. Edelleen päähenkilö tuntuu aikuislukijasta vähän turhankin näppärältä kaikessa, eikä tarina ei vieläkään päästä kovin lähelle Lumikin persoonaa, mutta vähän lisää kerroksia tulee kuitenkin kaivettua esiin. Hyvä niin. Ja koska tämä onkin nuorille suunnattu trilogia, ei pidä antaa liki yli-inhimillisen selviytymisen häiritä - nuortenkirjana Valkea kuin lumi nimittäin toimii edeltäjänsä tavoin paremmin kuin hyvin. Eniten miinusta siitä, että kirja tuntui paikoin Prahan matkailumainokselta. Ainakin kaupungissa käyneelle tehokkaalta sellaiselta, mutta kuitenkin.

Indrek Hargla: Apteekkari Melchior ja Piritan kuristaja
Luin tätä tietoisesti Tallinnan-reissulla ja se olisikin kevyesti paras tapa fiilistellä Melchior-kirjoja. Sarjan neljäs osa oli mielestäni muutenkin paras tähän mennessä: se nappasi tarinan vietäväksi heti, eikä edellisessä osassa vaivanneet historialliset taustoitukset olleet enää niin päälleliimattuja. Myös dekkarina tämä toimi minusta paremmin kuin pari edellistä ja vähän surettaakin, ettei suomennettuna ole enää kuin yksi Melchior odottamassa! Surettaa kyllä vähän myös tässä kirjassa tulleet juonenkäänteet, mutta yritän pysyä optimistisena tulevien osien suhteen.

Luin tämän kohdan pari päivää liian myöhään.
Eli todellakin käveltiin Lyhige jalgia ylös Toompealle. Maaliskuussa.

lauantai 31. maaliskuuta 2018

Salitauko


Salijäsenyys jäi tänään elämäntilannetauolle. Vähän ontto olo. Reilun kahden vuoden aikana olen käynyt siellä kuitenkin kahdesta viiteen kertaan viikossa säännöllisesti. Tänään kävin vielä veivaamassa tanssillisen lihaskuntotunnin ja huomasin, ettei tauko tullut ainakaan yhtään liian aikaisin.

Toisaalta siis helpottaa, kun voi keskittyä kunnolla ajattelemaan remppa- ja pakkaamishommia sen sijaan että tuntisi syyllisyyttä siitä, ettei ole ehtinyt kunnolla jumppaan tai salille. Toisaalta taas ahdistaa, koska pari typistettyäkin salikertaa viikossa on pitänyt mielen ja kropan paljon virkeämpänä kuin niinä aikoina, kun liikkumaan ei ole oikein ehtinyt.

Onneksi kevätaurinko on alkanut näyttäytyä nyt säännöllisemmin, joten säännöllisen liikunnan voi hyvin mielin kuitata kävelylenkeillä. Jotain näille lihaksillekin tartteis varmaan kuitenkin laatikoiden nostelun ohella tehdä, etten ihan rapakuntoon etenkään keskivartalon osalta taas luiskahda.

Ostin Markolle syksyllä kaksi kahvakuulaa, mutta ovat molemmat niin painavia, etten itse tee niillä juuri mitään. Pari kevyempää ei varmasti olisi huono hankinta niiden rinnalle - jos niitä vain muistaa kotona myös käyttää. Ja ehkä säännöllisen epäsäännöllisen Vesikko-harrastuksenkin voisi tässä viritellä taas käyntiin yli vuoden tauon jälkeen. 

Mutta jos joku osaa kertoa, miten tämä kaikki onnistuu ilman paineita, arvostan kovasti.

perjantai 30. maaliskuuta 2018

Spa-pyrähdys

No nyt on uusi suomalaissulka kansallishattuun hankittu eli kylpyläloma Virossa koettu.

En ehkä osannut ottaa sen mukanaan tuomista mahdollisuuksista ihan kaikkea irti, mutta käytiin kyllä kahtena perättäisenä päivänä altaissa hetki lillumassa ja testaamassa useampi erilainen höyrysauna. Lisäksi keskiviikkona matkaseuranani ollut äiti piffasi meille molemmille parafiinihoidot käsille ja jaloille, mikä näin talviaikaan ei ole missään nimessä pahitteeksi, vaikka peili ja reissussa otetut selfiet viestivätkin, että kosteuttavalle kasvohoidolle olisi ollut vielä akuutimpi tarve.

Tallink Spa & Conference Hotel on tietysti vähän persoonaton ratkaisu, mutta en kyllä keksi siitä juurikaan valittamista. Sijaintihan on mitä mainioin, aamiainen käytännössä eeppinen ja halukkaille kaiken maailman spa-palvelut kyllä saatavilla. Ehkä vähän hassutti ikkunanäkymä aqua spahan - ja etenkin se, että myös kylpyläosastolta näki huoneisiin. Lisäksi huoneen vessassa oli maitolasinen ikkuna eli vaikka se ei nyt ihan tarkkaa näkymää huoneesta tarjonnutkaan, kovinkaan hyvästä yksityisyydestä ei varsinaisesti voi puhua.

Näkymä huoneen ikkunasta. Pientä miinusta ihan tavallisen uima-altaan puuttumisesta,
itse olisin kaivannut sitäkin. Lämmitetystä ulkoaltaasta sen sijaan plussaa!

Nigulisten kirkko, sopivan kompakti väsyneelle turistille.

Vuorokauden tunnit ei taaskaan riittäneet kaikkeen siihen, mitä halusin Tallinnassa tehdä, mutta pääsinpä viimeinkin Nigulisten kirkkoon sisälle asti ja näin jopa Notken Danse macabren! Great success. Muuten turisteilu jäi vähemmälle, mutta syötiin kyllä hyvin. Tiistai-illalle oli varaus V:hen, muuten mentiin tuulen mukana. F-Hoone keskiviikkona oli odotuksen arvoinen, mutta lähtöpäivän Coccodrillo satamassa olisi kyllä voinut jäädä väliinkin (vika oli annoksen minimaalisessa koossa, ei maussa). Mutta kaipa se pitää joka reissuun mahtua yksi hutikin. 


Paras reissussa syömäni annos oli tällä kertaa V:n snack platter.

Kotona toisinnettavaksi sen sijaan äänestän F-Hoonen avokado-
tofutartaria. Vaan osaisikohan tuota jumalaista linssiaiolia tehdä itse..?

Tänään olen ollut ihan raato, mikä ei ole tietysti useamman päivän reissaamisen jälkeen ihme, mutta muuten olo on yllättävän lungi. Pitäisi olla useammin pääsy höyrysaunaan, todennäköisesti sen ansiosta nukuin nimittäin molemmat Tallinna-yöt poikkeuksellisen pitkään ja sikeästi. Viime yö kotona lipsahti taas jo aamuvalvomisen puolelle.

Länsisataman uusi kakkosterminaali oli kyllä ilahduttava kokemus entisen rinnalla.

Niin kivaa kuin reissaaminen onkin, polen kyllä tosi tyytyväinen, että edessä on vielä kolme kokonaista vapaapäivää kotona. Sain tänään jo raikottua vaatekaappia niin, että tulevien viikkojen käyttövaatteet on jäljellä ja loput käyttökelpoiset pakattu kirpparipusseihin ja muuttoa varten jätesäkkeihin. Hartaasti toivon, että saisin vastaavanlaisia pikkuprojekteja hoidettua myös tulevina päivinä - sohvalla makoilua unohtamatta.

lauantai 24. maaliskuuta 2018

Irtiotto

Eilen alkoi kymmenen päivän loma - tai siis neljän, mutta pääsiäisen ja viikonlopun bonusvapaapäivät saavat aikaan ihan kiitettävän breikin kevääseen.

Olen perinteisesti juhlinut loman alkamista isolla irtokarkkipussilla tai kakkukahveilla. Se ei ollut nyt vaihtoehto, mutta huomasin tällä viikolla, että ruokavalioni kestää kuin kestääkin tällä hetkellä pieniä määriä täysjyväpastaa. Juhla-ateria koostui siis pastasta, tofurkysta, sienistä, parsakaalista, kaurakermasta, oluthiivahiutaleista ja tomaatista. 



Vähän surulliseltahan tuo näyttää, mutta kuukausien pastattomuuden jälkeen maistui kyllä oikeasti juhlalta tämäkin annos. Pieniä ovat ihmiset ilot nykyään.

Loma ei kyllä tullut ainakaan yhtään liian aikaisin. Tajusin nimittäin tässä hiljattain, että viimeisen 6,5 vuoden aikana pisin vapaani on ollut kolme viikkoa ja neljä päivää. Ilmankos on ollut vähän väsymistä arkirytmiin ilmoilla. En oikeasti tajua, millä lihaksilla amerikkalaiset olemattomine lomineen pärjäävät työuransa loppuun.

Tänään ei ollut kyllä ihan yhtä ihana ensimmäinen loma- tahi vapaapäivä kuin olisin toivonut. Heräsin taas aamulla ennen kuutta ja jos nukkumaan menee Pekko Käpin jälkeisessä keikkahurmiossa vasta puoliltaöin, olo on vääjäämättä nuutunut koko päivän. Sain sentään käytyä salilla ja saunassa, käytyä kirjastossa ja nähtyä kavereita. Ehkä tämä tästä.

Harmillisesti ensi yö ei ole paljon pitempi, koska pitää herätä aamujunaan ja yleensä minulle harmiton kellojen kääntäminen osuu nyt tosi huonoon saumaan. En tajunnut tätä lippuja varatessa, muuten varmaan olisin lykännyt lähtemistä ainakin päivällä. Mutta nukutaan sitten reissussa - kevyt sukulointi ja kylpylälomanen Tallinnassa onneksi sallivat myös lepoa. Toivokaamme parasta.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Puhaltelua

Laminaatti, vinyylilankku, vinyylikorkki, muovimatto, tapetti, liisteri, liima, höyrytin, mattamaali, kuultomaali, kaakelimaali, kalkkimaali, lakka, vetimet, hiekkapaperi, hiomakone, muovilaatikko, pahvilaatikko, jätesäkki, pohjalevy, vedinsarjat, apua.

Keinutuoli, TV-taso, sohvapöytä, kirjahylly, senkki, vuodesohva, tyynyt, peitot, pyykkikone, pölynimuri, uusi moppi, jätevaunu, rullakori, kenkähylly, siivouskaappi, naulakkoratkaisu, apua.

Lempiohjelmani televisiossa on tällä hetkellä Remppa vai muutto. Valitettavasti meillä ei ole vaihtoehtoa, edessä kun on vääjäämättä molemmat. Oma valintahan se on ja periaatteessa hyvillä mielin ollaan projektiin ryhtymässä. Olen myös odottanut muuttoa kovasti, mutta nyt pitäisi viidessä viikossa pusertaa ja päättää aika paljon asioita. Vaikka aikataulu on ollut tiedossa jo pari viikkoa, asia konkretisoitui nyt, kun irtisanoin vanhan asunnon. Nyt ei passaa enää vaiheilla, pitää alkaa toimia.

Olen päättänyt, että teen ainakin viitenä päivänä viikossa jotain hyödyllistä asian edistämiseksi, oli se sitten asioiden listaamista paperille, realistista budjetointia, materiaalihankintoja, tapettien hypistelyä, tavaroiden kantamista kierrätykseen tai ihan konkreettista pakkaamista. Olen jo järjestänyt irtovalokuvat albumiin, tutustunut lattiamateriaaleihin ja käynyt läpi tärkeiden papereiden kansiot viimeisten vuosien ajalta. Vielä olisi työsarkaa jäljellä.

Askel kerrallaan, vaikka eihän tässä paniikilta voida välttyä mitenkään. Pitää nyt vaan vähän puhallella. Onneksi monet asiat hoituvat nettilomakkeilla ja puhelinsoitoilla. Ja huonekaluhankinnat ehtii sitten myöhemminkin.

Ruoka-, kahvi- ja kaljapalkalla työskentelemään suostuvia apukäsiä otetaan vastaan, työaika sovittavissa yhdestä tunnista ylöspäin.