maanantai 15. marraskuuta 2010

i can festival

Reilun kahden viikon säätäminen on ohi ja kaikki Rokumentin liput ovat viimeinkin plakkarissa. Huh. Intouduin ostamaan oman lippupakettini ja Katjan kanssa jaetun lisäksi vielä yhden ylimääräisen lipun ja näin ollen loppuviikon ohjelma näyttää tältä:

Keskiviikko

Torstai
14:00 Hype!

Perjantai

Lauantai

Sunnuntai

Että I can festival, kuulkaas. Silleen kypsästi ja harkiten. Aikataulusta tuli väljä ja yllättävän tasapainoinen, eli kellon pakonomaiselta kyttäämiseltä vältytään eikä siis tarvitse olla ihan Tapio-övereissä minään päivänä (huom. Tapsalla viittaan elokuvatteriin, en viinaan). Kaikki myös solahti paikalleen niin, että vaikka laitoinkin elokuvat suosiolla kaiken muun etusijalle,  ehdin hyvin vielä molempiin karkeloihin, joihin olen viikonloppuna lupautunut - ja jaksaessani vielä katsastamaan Disco Ensemblenkin. Tosin sen jälkeen voi Jackie Paris sunnuntaina olla aika haasteellinen tehtävä, joten jääköön nähtäväksi ja energiatason ratkaistavaksi.

Monta mielenkiintoista menee kaikesta huolimatta tälläkin kertaa ohi, mutta kahdeksan elokuvaa saa kyllä luvan riittää. Talkootyöpanoksen ja 16 euron investoinniksi mielestäni hyvä paketti, etenkin kun diiliin kuuluu vielä erittäin tervetullut paita ja se Disco E:n keikkalippu.

Kaksi asiaa tässä elokuvaviikossa saa minut kuitenkin erityistyytyväiseksi. Ensinnäkin jaksoin käydä tänään kaupassa valmiiksi niin, että oikeaa ruokaa pitäisi olla oikeastaan koko loppuviikoksi eikä siis tarvitse päätyä roiskeläppäpaniikkiratkaisuihin kuten viime vuonna. Toiseksi verkko-opinnoissa alkoi tänään (vuosisadan rimanalitusviikon jälkeen) kahden viikon opintotauko. Paras ajoitus 2010, eikä edes yhtään ironisesti.

1 kommentti:

  1. Hyvää rokumenttia! Kieltäydyn ajattelemasta koko vestivaalia, sori vaan. Luen mieluummin laadullisen tutkimuksen perusteita lauantain tenttiin.

    VastaaPoista