sipsipöhö

Ei ole mikään salaisuus, että olen sipsihirmu. Viime aikoina en ole juurikaan ostanut sipsejä kotiin ja kyläillessäkin olen onnistunut syömään niitä (edes jonkin verran) maltillisemmin. Sitten tuli eilinen kahden hengen jääkiekko- ja viisukatsomo sekä järjetön kasa jännäyssipsejä.

Naaaam! Mukavahan se oli pitkästä aikaa rouskutella, mitäs siitä vaikka nukuinkin vähän levottomasti. Kunnes tapahtui aamu.

Yön aikana ilmestynyt naamapöhö oli omiaan pelottelemaan päivän opaskierroksella olevat lapset hiljaisiksi. Ja tietysti tukkoinen olo oli (on) ihan koko kropassa. Aivan kuin olisi krapulassa. Apua.

Oliko minulla ennen niin usein tämmöinen olo, etten enää edes tajunnut?

Vai olenko oikeasti onnistunut ehdollistamaan kroppani tietynlaiseen ruokavalioon niin, että poikkeamat tuntuvat heti?

Vai onko tämäkin ikäasia? Paheneeko sipsipöhö krapulan tavoin eksponentiaalisesti jokaisen mittariin napsahtaneen vuoden jälkeen?

Oli miten oli, pyysin Markoa muistuttamaan tämän aamun shokkiherätyksestä, jahka sipsihirmu yrittää seuraavan kerran kaupassa nostaa päätään.

Vanhat hyviksi havaitut konstit sentään toimivat ensiapuna. Kasoittain vettä ja pitkä pyörälenkki ulkoilmassa ennen töitä ja olo oli jo huomattavasti ihmismäisempi (vaikka ei naamaan auttanutkaan). Onneksi on myös palkkapäivä, joten pystyin iltavuoron päätteeksi marssimaan kauppaan ja ostamaan hyvällä omallatunnolla kaapin täyteen parsaa, avomaankurkkuja ja muita oloa tasoittavia asioita.

Enää pitää miettiä lauantain viisuvalvojaisiin järjelliset eväät. Eihän sitä ilman voi jännätä.