ihmeiden viikko

Onpa kyllä ollut harvinaisen ehtiväinen viikko. Olen ennättänyt useamman kerran terassille, tapaamaan ihmisiä, käymään keikalla ja jumpassa, vanumaan kiireettömästi kotona, lukemaan aimo annoksen Rowlingia, pyöräretkeilemään Aavarantaan ja käymään vielä teatterissakin. Lisäksi tietysti olen ollut viisi päivää tälläkin viikolla töissä, jossa oli haipakkaa kesäkauden ja lähestyvän loman alta asioiden pois tekemisen merkeissä. 

Silti olo on varsin seesteinen ja levännyt. Miksi kaikki viikot eivät voi mennä näin? Kysynpä vaan.

Tänään onkin ollut vastapainoksi vähän pakkaushysteriaa. Pariisissa on parhaillaan kymmenisen astetta viileämpää kuin Joensuussa ja sadettakin on luvassa. Parissa helleviikossa olen jo ehtinyt unohtaa, miten sellaiseen säähän pukeudutaan järkevästi. Mutta ei se mitään, en minä sokerista ole ja pashminahuivit lämmittävät mukavasti. Nyt siis zen jostain esille, ajatukset muutamaksi päiväksi pois paikkallisilta taajuuksilta ja viritys kohti macaroneja, punaviiniä, puistoja, pikkukatuja ja museoita.

Tonnekin mennään.

Koska laukku on jo enimmäkseen pakattu, enää pitää oikeastaan panikoida siitä, että herään huomenna ajoissa ehtiäkseni kuuden junaan. En tiedä mitä nukkumisesta tulee, sillä onhan tämä perinteiseen tyyliin se hetki, kun Leaving on a Jet Plane soi päässä niin sitkeästi, ettei siihen auta minkään maailman kikat. Kiitti vaan, John Denver.