pie myth: busted

Opittua 1: Ei ikinä pitäisi antaa jotain "aikamäärettä" seuraavalle blogitekstille. Elämä tulee kumminkin tielle ja kirjoittaminen unohtuu.

Opittua 2: Karjalanpiirakoiden tekeminen ei olekaan salatiedettä. Kuka olisi arvannut?!

Tein karjalanpiirakoita ensimmäistä kertaa yläasteen köksäntunnilla, eikä varmaan tarvitse erikseen painottaa, että ihan päin pyllyähän se meni. Saatiin aikaan rumia rimpuloita ja mahdollisesti palovammoja. Homma tuntui harvinaisen työläältä ja lähes mahdottomalta oppia.

Muutama vuosi sitten Annan polttareissa emäntätestiin joutunut morsian opetti meitä muita tekemään piirakoita. Taisin saada aikaan pari ihan kelvollista, mutta silloinkin joku muu teki muistaakseni esivalmistelut etukäteen eli minulla ei ollut mitään käsitystä piirakoiden tekovaiheista tai vaaditusta työmäärästä.

Kavereiden kanssa ollaan yritetty karjalanpiirakkatalkoita jo ikuisuus useammallakin eri kombolla ja viime lauantaina viimeinkin tärppäsi.

Ja kah, opinhan piirakkamestariksi minäkin! 

Paitsi taikinan tekemisen ja valmiiden piirakoiden voitelun hoidin vain sivustakatsojana.

Vain muutamalla oli aiempaa vakavastiotettavaa piirakkakokemusta, mutta hyvin näytti tiimityöskentely sujuvan. Yhdestä kuoriutui tehdasasetuksilla kaulija, toisesta rypyttäjä, kolmannesta voitelija ja niin edelleen.

Maistoin myös ensimmäistä kertaa kotona tehtyä perunapiirakkaa. Ihan superhyviä! Vähän suolaisia tosin, mutta siitä en voi syyttää kuin itseäni, koska tein soseen valmiiksi. Vaan aina oppii.

Piirakkalinjasto.

Ensimmäinen satsi uunista ulos.

Perunaversiot, naaaaaaaam! Paistamisen jälkeen näytti vielä paremmalta.

Kokemuksesta rohkaistuneena voisin nyt kuvitella tekeväni piirakoita uudemmankin kerran, ehkä jopa itsekseni. Silloin kyllä nautin kasvis- ja proteiinipitoisia välipaloja, kiinalaisten lettujen ja karkkien popsiminen paistohommien välissä ei nimittäin ollut ollenkaan peliliike (tässä myös selitys viimeksi mainitsemaani hiilariähkyyn).

Minkähän perinneruuan sitä selättäisi seuraavaksi?