Tuntuu, että istuin koko helmikuun kirja kädessä. Jostain syystä kirjoista on nyt kuitenkin aika vähän sanottavaa. Yritän.
Rain Mitchell: Tasapainoilua
Alaotsikkonsa "Joogasalin naiset 1" mukaisesti tämä kirja oli rehtiä hömppää. Sanoisin kuitenkin, että hömppäosastolta Tasapainoilua oli keskivertoa parempi. Ainoa isompana miinuksena mielestäni oli, että (lukuisat) henkilöhahmot jäivät kovin etäisiksi. Ehkä ongelma oli siinä, että näkökulmaa vaihdettiin joka luvussa ja siksi yhteenkään hahmoon ei ehtinyt kunnolla tutustua ennen kuin kirjan loppupuolella. "Joogasalin naiset 1" saa minut epäilemään, että rakenne on valittu tietoisesti kirjasarjaa ajatellen, mutta vähän metsään meni: nyt ei erityisemmin huvita selvittää, olisiko seuraava osa jo saatavilla. Todennäköisesti siihen kuitenkin tartun, jos se jossain vastaan tulee. Sivuoireena aiheuttaa tarvetta joogata ja juoda vihersmoothieta.
Audrey Niffenegger: Aikamatkustajan vaimo
Eli noin kaikkien kirjabloggareiden suosikkikirja. En ollut Aikamatkustajan vaimosta yhtä vilpittömän innostunut kuin Hänen varjonsa tarinasta, mutta yli 600-sivuiseksi järkäleeksi tämä oli siitä huolimatta helppo lähestyä ja kevyt lukea. Tein joskus muutama vuosi sitten virheen ja katsoin kirjasta tehdyn kököhkön filmatisoinnin, enkä siis lukiessa voinut karistaa Eric Banaa ja Rachel McAdamsia päästäni, mikä vähän vaikeutti Henryn ja Claren tarinaan uppoamista. Suosittelen tätä kaikesta huolimatta vähän erilaisena rakkausromaanina. Kuten Hänen varjonsa tarinassa, Niffenegger onnistuu rakentamaan tarinan keskelle yliluonnollisen elementin, joka lukiessa kuitenkin tuntuu ihan normaalilta ja teos tuntuu siis ensisijaisesti "tavisromaanilta" eikä scifiltä tai fantasialta, vaikka aikamatkustelun maailmassa liikutaankin. Bonusta kauniista ja sujuvasta kielestä sekä hyvästä käännöksestä.
Guy Endore: The Werewolf of Paris
Erikoinen ja hämmentävä poliittinen romaani, jonka on keskiössä - tai oikeastaan koko ajan sen laitamilla - on epäonninen ihmissusi Bertrand. Kunnon klassikon tavoin Endoren kirjassa kaivellaan ihmissusimytologiaa ja muovataan sen omannäköiseen muotoon. Mikä siinä on, että kaikkien kauhu- ja fantasiatarinoiden keskellä ihmissusitarinat tuntuvat jäävän paitsioon? Ahmin nuorempana kaikki käsiini saamani kauhuklassikot, mutta tästä ihmissusitarinoiden Draculaksikin kutsutusta kuulin ensimmäistä kertaa vasta tammikuussa. Jostain syystä tätä(kään) klassikkoteosta ei siis ole koskaan julkaistu Suomessa! Oikeasti! Tarkastin Fennicastakin. Luinkin teoksen PDF:nä ja koska en omista lukulaitetta, aika monta kertaa kävi mielessä, miten erilainen lukukokemus olisi ollut kirjan kanssa eikä ruudulta tihrustaessa. Melkein yhtä monesti mietin myös, miten erilaista olisi ollut lukea tämä silloin teininä. Todennäköisesti olisi käynyt ns. frankensteinit ja olisin pitänyt kirjaa maailman tylsimpänä, koska en olisi ymmärtänyt ollenkaan tarinan syvempiä tasoja ja poliittista kontekstia. Esitänkin toiveen julkaisijoille: julkaiskaa tämä Endoren klassikko. Lukijoita löytyy kyllä.
Sari Pöyliö: Pölynimurikauppias ja muita äitien tekemiä virheitä
Viimeinen joululahjakirja - jälkitoimituksena melkeinpä tuoreena painosta! Pöylien absurdin ja tavallisen rajamailla keikkuvat novellit ovat harvinaisen mustaa huumoria, mutta silti jotenkin samaistuttavia. Jossain kritiikissä pohdittiin, onko kyseessä enemmän äitien vai tyttärien tekemät virheet ja mielestäni se on aika hyvä kysymys. Ihmisiä yhtä kaikki. Jokainen tarina teemoineen vaatii pientä makustelua ja sulattelua, joten suosittelen nauttimaan novellit pieniksi välipaloiksi aina silloin tällöin. Putkeen luettuna voisi olla liiankin raskas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti