Joskus tulee niitä päiviä, kun liian vähien yöunien jälkeen päätä särkee ihan julmetusti, on liian kiire ja tekisi mieli siirtää sovitut elokuvatreffit jonnekin DVD-julkaisun jälkeiseen aikaan.
Taas kerran totean, että tällaisissa hetkissä intuitio voi olla todella väärässä ja elokuviin kannattaa ehdottomasti mennä vaikka sitten apteekin kautta. Etenkin jos tarjolla on Wes Andersonia. Tein niin eilen.
Oi Anderson, sinä mieleiseni naiivin ja absurdin välimaastossa liikkumisen taituri. Muita tuotoksia mitenkään väheksymättä, The Grand Budapest Hotel saattaa olla mielestäni Andersonin paras elokuva. Eikä vähiten Ralph Fiennesin takia. Kuten julisteesta näkyy, elokuvassa on kaikki eli katsomon julkkisbongarille elokuva on pelkkää juhlaa. Kankaalla juhlii kuitenkin pääosassa ihanan epätyypillisesti roolitettu - ja käsittämättömän iätön - Fiennes.
Juoni on mainio, mutta tavallaan taas kerran elokuvakokemuksen kannalta epäolennainen. Christie-diggarille kuitenkin upposi tarinankerronnaltaankin. Näyttelijöiden ohella minua kutkutti kuitenkin eniten elokuvan visuaalinen ilme ja se, miten Anderson on saanut ihmisnäyttelijät toimimaan fyysisesti ja visuaalisesti kuin nuket ikään.
Katsokaa tämä.
Paitsi jos ette ole ikinä tykänneet mistään Wes Andersonin elokuvasta, niin sitten ei ehkä kannata.
Paitsi että katsokaa silti. Tarjoan hämmentyneet sympatiakahvit, jos kokemus on kurja.
Joskus tulee muuten myös niitä päiviä, kun liian vähien yöunien jälkeen päätä särkee ihan julmetusti, on liian kiire ja tekisi mieli ottaa aikalisä. Silloin on ihan ok olla menemättä tanssitunnille ja laittaa rauhassa ruokaa, pakata tavarat ja kadottaa pala palalta kaaosta kotoa. Tein niin tänään. Huomenna hyppään aamukuuden junaan ja kiidän tapaamaan suvun uutta tulokasta, ja niitä ennestään tuttuja myös.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti