Maaliskuun kirjat käsittelivät naisia.
Paula Havaste: Kaksi rakkautta
Onneksi Maija suositteli tätä, sillä itse en olisi tarttunut tähän kirjaan kuuna päivänä, koska tapaan karttaa kaikkia Suomen sota-aikoihin sijoittuvia romaaneja. Havasteen romaania lukiessa ymmärsin kuitenkin mm. sen, että minua kiinnostaa arjen kuvaus kirjallisuudessa. Kaksi rakkautta kertoo siis sota-ajan arjesta, päähenkilönsä Annan kautta kotiin jääneistä ja haaveensa hukanneista naisista. Kerronta tuntui realistiselta, mutta kerronta piti myös lukijan kiinni arjessa, eikä lukukokemus siis tuntunut liian raskaalta. Sota-ajan asetelman alla Kaksi rakkautta on myös aikaansa asenteellisesti ehkä edellä olevan Annan kasvutarina naiivista nuoresta naisesta aikuisuuteen. Enempää en kerro, ettei arjen sekaan mahtuvat isommat juonipaljastukset mene pilalle.
Johanna Sinisalo: Auringon ydin
Aika usein minua ahdistaa: feminisimiä ei kuulemma enää tarvita, kaikki mahdollinen on säännöillä kielletty ja syömisestäkin on tullut pirun vaikeaa. Ilmeisesti Johanna Sinisaloakin ahdistaa. Auringon ydin on dystooppinen yhteiskuntasatiiri, jonka maailma muistuttaa kovasti omaamme, mutta jossain 1800-luvulla on tapahtunut vinksahdus. Romaanin Suomessa naisista on jalostettu tottelevaisia, miehiä miellyttäviä eloisia. Nautintoaineetkin ovat johtavan viranomaisen, Terveysviraston, toimesta kaikki kielletty ja alamaailma diilaa chiliä. Kirjassa vaihtelee muutama kertojanääni, kirjeet ja erilaiset tekstilähteet, joissa valotetaan kirjan maailman historiaa ja yhteiskunnallista tilannetta. Minussa tämä ainakin herätti paljon ajatuksia ja koska tapahtumia tuli väkisinkin peilattua ympäröivään yhteiskuntaan, se herätti myös tervettä tarvetta nousta barrikadeille. Suosittelen.
Christian Jungersen: Poikkeus säännöstä
Kirjan keskiössä on neljän naisen (ja yhden poissaolevan miehen) työyhteisö Tanskan kansanmurhien tutkimuskeskuksessa. Pientä yhteisöä repivät ystävyys- ja valtasuhteet ja työpaikkakiusaaminen tekee ihmisistä hirviöitä. Kiusaamisen ohella käsitellään luonnollisesti melko mittavasti enemmän ja vähemmän tunnettuja kansanmurhia. Kirja käsitteleekin ensisijaisesti ihmisen pahuutta ja sitä, kuinka se voi manifestoitua niin pienessä kuin isossakin mittakaavassa. Välissä tarjotaan erään päähenkilön kirjoittamia artikkeleita otsikolla Pahuuden psykologia. Artikkelien lukeminen olisi varmasti tuonut tarinaan syvyyttä, mutta pakko tunnustaa, että itse luin niitä harppoen, jos ollenkaan. Itse juoni etenee vaihdellen jokaisen naisen näkökulmasta, mutta puolia ei lukijana voi olla valitsematta. Asetelma on jännittävä ja tarttumapintaa on paljon, mutta jostain syystä kirja onnistui koukuttamaan vasta viimeisen muutaman sadan sivun aikana. Ehkä pidin liikaa taukoja. Yli 600-sivuinen kirja on harvinaisen nopealukuinen ja olisikin ehkä ollut peliliike lukea sitä pitempinä pätkinä kerrallaan.
Tiivistettynä maaliskuun lukuvalinnoista totean, että sota on hanurista, maailma on hanurista ja ihmiset ovat hanurista. Mikään kirjoista ei ollut mitenkään erityisen raskas, mutta tunnen nyt tarvetta siirtyä lukemaan pelkkiä Neiti Etsiviä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti