elokuun luetut

Vahingossa elokuun kirjojen nimiin päätyi hassua luu- ja kuolematematiikkaa. Se joka saa sidottua Vieraan ja Paksun tädin tähän teemaan saa leivoksen. Oma pää ei siihen taivu.

Alan Garner: Boneland

Luin vaihtoaikana kurssille Alan Garnerin walesilaisia myyttejä ja nykypäivää yhdistävän lastenromaanin The Owl Service, josta en tajunnut mitään. Ajattelin seitsemässä vuodessa kypsyneeni Garnerin tyyliin ja poimin Bonelandin mukaani bathilaisesta kirjakaupasta. Mutta Boneland onkin myyttejä ja nykypäivää yhdistävä kirja aikuisille! Ja vieläpä 60-luvulla aloitetun trilogian viimeinen osa! Luuloista huolimatta en siis noin 2/3 ajasta tajunnut kirjasta mitään. Voihan Garner, vielä minä tuotantosi otan haltuun, sillä vaikka olisinkin täysin ulapalla tapahtumista, jotenkin taianomaiselta tekstisi tuntuu. Voisin aloittaa vähän suunnitelmallisemmin lukemalla trilogian kaksi ensimmäistä osaa eli lastenromaanit The Weirdstone of Brisingamenin ja The Moon of Gomrathin. Sitten tartun mielelläni uudelleen Bonelandiinkin.

Riikka Pulkkinen: Vieras

Pulkkinen on taas saanut aikaiseksi hienon romaanin naisista eri elämäntilanteissa. Kehyskertomus kaiken taakseen jättävästä kolmekymppisestä Mariasta koukutti minut mukaansa välittömästi, mutta myös 7-vuotiaan Yasminan ja pilkahdukset uuden kämppiksen Mélanien tarinasta puhuttelivat. Itselleni ehkä parasta antia oli kuitenkin Marian teini-iän traumojen avaaminen ja nivominen hahmon myöhempiin elämänvaiheisiin. Hieno, monitasoinen romaani, jossa valtava kasa isoja teemoja - rasismista syömishäiriöön, yhteisön vastuusta muukalaisuuteen ja juurettomuudesta itsensä löytämiseen - mahtuvat sopusoinnussa yksien kansien väliin kauniilla suomella kerrottuna. Ei tosin olisi pitänyt lukea Vierasta oman New Yorkin -matkan peruunnuttua, matkakuumetta kun ei tätä lukiessa voi välttää.

Marko Hautala: Käärinliinat

Ei ihan niin vetävä kuin aiemmin lukemani Itsevalaisevat, mutta aika kuumottava opus silti. Siinä missä Itsevalaisevat pohdiskeli kultteja ja nuorten aivopesua, Käärinliinat käsittelee mielen sairautta ja manipulaatiota. Eli ihan yhtä inha tunnelma tämänkin romaanin läpi kulki erittäin sujuvalla suomella höystettynä. Itsevalaisevien tapaan suosittelen.

Charlaine Harris: Pahan veren valtakunta

Lähinnä kiinnostaa tietää, miten Harris saa tarinaa pidettyä kasassa vielä kuusi romaania. Tämä ainakin alkoi olla jo niin huttua, että oksat pois. Ei minulla näistä Sookie-romaaneista oikeasti ole enää mitään sanottavaakaan. Ja silti tiedä lukevani myös ne kuusi viimeistä, todennäköisesti ennemmin kuin myöhemmin.

Hillevi Wahl: Paksu täti rokkaa tykimmin

Kirjoittajan pointtina on ollut kirjoittaa hauska kirja ylipainosta ylipainoisille. Mikäs siinä, mutta saakuri kun oli ärsyttävää kieltä! Vaikka kertojana selvästi esiintyi kirjailija itse, välillä jopa nimeltä, puhuttiin aina kolmannessa persoonassa tätinä. Raaaaa! Suomennoskin tökki paikoin. Vaan muotoseikat sikseen. Hauskoja, harmittomia ja monelle varmaan tuttuja tilanteita ylipainoisen naisen elämästä. Helppo lukea, helppo unohtaa. Harmi.

Kathy Reichs: Pyhät luut

Bones-sarja perustuu Reichsin romaaneihin ja vähän kahtalaisin mielin otin sen vastaan, kun kaverit tyhjensivät kirjahyllyään muuton alta. Otin sen siis hömppälukemiseksi, mutta aika pian paljastui, että teksti olikin aika tiedepainotteista - vaikka oikeusantropologiset ja tutkimukselliset asiat oli toki kirjoitettu sellaiseen muotoon, että tällainen tavislukijakin pysyy kärryillä. Luiden tutkintaa ja rikosten selvittämistä siivittivät satunnaiset, päälleliimatut ja norarobertsmaiset romangiset kohtaukset. Hämmentävä yhdistelmä osoittautui kuitenkin yllättävän nopealukuiseksi teknisistä yksityiskohdistaan ja vaikeista nimistään huolimatta (minulle Lähi-Idän tyypilliset nimet ovat vaikeita). Jeesuksen elämänvaiheiden tutkiminen ja kristillisten myyttien alkuperä on minusta aina jännää, joten jaksoin viihdyttyä kirjasta, mutta ei se kuitenkaan sen suurempaa innostusta Reichsin tuotantoon saanut aikaan. Paikoin jopa huomasin kaipaamaavani aikanaan kylmäksi jättäneen televisioversioinnin kyynisempää Temperance Brennania