we want more?

Katsottiin eilen Areenasta We Want More -ohjelman Don Huonot -jakso. Olin ihan täpinöissäni: Jussi Chydeniuskin mukana! Kaikki ihanat!

Oi voi.

Mielestäni formaatti on periaatteessa ihan hauska, mutta kieltämättä ainakin tätä jaksoa katsoessa tuli olo kuin olisi sitä vanhaa Boyzone-dokkaria katsonut. Vaivaannuttavaa vatvomista, joka ei oikeastaan kuulu ainakaan tässä mittakaavassa katsojalle.

Toki lienee syytä pohtia, kuinka paljon kyseisestä vatvomisesta on käsikirjoitettua ja ennalta sovittua. En tiedä, mutta minua fanina ei sinällään kiinnosta, minkälaista paskaa yhtyeen jäsenten välillä mahdollisesti edelleen velloo. Nyt sitä painotettiin jaksossa enemmän kuin hyviä hetkiä, musiikillisia onnistumisia ja hienoa uraa. 

Tai sitten sitä ei vaan halua tunnustaa itselleen, että vanhan suosikkiyhtyeen jäsenet eivät ole erityisen hyvissä väleissä. Vähän samanlainen kurja olo jäikin kuin silloin, kun Monty Python -dokkarisarjasta ymmärsin, etteivät Pythonit ole keskenään oikeastaan kavereita ollenkaan.

Lisäksi We Want Moren leikkaus oli toteutettu niin, että kaikki vaikuttivat sympaattisilta järjen ihmisiltä - paitsi Ahola. Tai sitten olen asunut niin kauan täällä itärajalla, etten enää osaa kuunnella kunnon helsinkinasaalia. Tai sitten Kalle Ahola vaan  on kakkiainen, mistäs tuota tietää.

Selvittämistä ja julkista likapyykin pesua enemmän sen sijaan kiinnostaisi, miten musiikinteko yhdessä sujuu vuosien jälkeen ja saadaanko aikaan mitään kelvollista. Jos siis loppusarjan aikana kuullaan edes yksi hyvä uusi ralli, annan formaatille anteeksi. Ainakin vähän.

T: fanityttö vuodesta 1995.

ps. Toteutuksessa ketutteli myös, etteivät musiikki-insertit ikinä suoraan liittyneet siihen, mistä puhuttiin. Ja miksi oi miksi arkistomateriaalissa ei oltu hyödynnetty Ylen omaa Sinun tähtesi Don Huonot -taltiointia?! Se on kuitenkin yksi parhaita keikkataltiointeja, joita olen koskaan nähnyt. Kauheaa hölmöilyä.