Kärsin kummallisesta sosiaalisesta ahdistuksesta. Vapaa-ajalla on koko ajan niin paljon kivaa sosiaalista tekemistä, etten oikein ehdi hengähtää. Ei oikeasti tee edes mieli valittaa siitä että on kivoja menoja, mutta alan olla rehellisyyden nimissä aika poikki,
Useimpiin tekemisiin liittyy minun matkaamistani jonnekin tai jonkun matkaamisesta tänne, joten vastapainoksi minulla ei tietysti ole mitään käsitystä, mitä paikallisille ihmisilleni kuuluu. Vapaina hetkinä en ole jaksanut ottaa kehenkään yhteyttä ja ilmeisesti olen stressannut menojani etukäteen sen verran tehokkaasti, ettei kukaan myöskään ota yhteyttä minuun (tai sitten kaikilla on ihan yhtä kiire).
Outoa. Varmaankin väliaikaista, mutta outoa.
Äsken raahauduin vastoin sohvan houkutuksia zumbaan. Nurisin aikataulutettua ryhmäliikuntaa mielessäni koko matkan, mutta kummasti jalka jaksoikin hassujen zumbarallien tahdissa nousta ja olisin varmaan tanssannut menemään toisenkin tunnin hyvillä mielin putkeen.
Ehkä uusilla Kiira Korpi -jumppavaatteillani on osuutta asiaan, mutta iloitsen tänään siitä, että saatan olla työstressaantunut, kankea kuin rautakanki ja täysin vailla keskivartalon lihasvoimaa, mutta ainakin aerobista kuntoa riittää.
Hetken jo harkitsin, että tekisin tien päälle zumbasoittolistan, mutta siinä taitaisi pää sulaa, zumbabiisit kun harvemmin toimii salin ovien ulkopuolella. Tosi kuin vesi.
Tätä ei tänään kuultu, mutta nimi on sattuneesta syystä helpoin muistaa.
Joku hyvän mielen soittolista voisi silti olla ihan hyvä ajatus, nyt kun on jopa uusi puhelin, jolla se saattaisi toimiakin. Olisi vähän vaihtelua Loopin aamun biisivalintoihinkin.
Vapaa-ajan kiireisiin sitä en soittolistaa enää tarvitse, mutta kohta helmikuu kääntyy maaliskuuksi ja sitten pitkät iltavuorot lisääntyvät taas eksponentiaalisesti eli käyttöön tulisi. Vaan enpä murehdi maaliskuuta vielä, koska sitä ennen aion rennosti kevätlomailla Tallinnassa ja käydä kurkkaamassa Don Huonojen juhlakeikan. Hymiö.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti