Tein tammikuussa Facebookia kiertäneen mieshaasteen. Koin sen aika vaikeaksi ja laitoinkin sitten kaikki viisi miestä yhdeltä istumalta. Valinta perustui puhtaasti, ömm, kuumuuteen karismaan: Idris Elba, Chris Hemsworth, Tauno Palo, Michael Fassbender ja Once Upon a Timen Seriffi Graham.
Ihania edelleen kaikki tyynni, mutta jälkeenpäin on harmitellut, kun monta hyvää muttei ehkä ihan niin ilmiselvää ihanusta jäi listan ulkopuolelle.
Sunnuntain Youtube-aamu ja Hellboy-maraton sekä eilinen elokuvaekskursio katsomaan Foxcatcheria muistutti, että maailma tosiaan on täynnä miehiä, joiden näkeminen ilahduttaa aina, vaikka kaikki eivät välttämättä oman elämänsä hemswortheja olisikaan.
Kuten vaikka Jean Dujardin.
![]() |
| (Kuva) |
Tai Richard Coyle.
![]() |
| (Kuva) |
Tai John Hurt.
![]() |
| (Kuva) |
Tai Jimmy Fallon.
![]() |
| (Kuva) |
Tai Steve Carell.
![]() |
| Kuva valikoitui, koska siinä näkyy myös hitaasti mutta varmasti valloittanut Mark Ruffalo. Channing Tatumista en niin välitä. (Kuva) |
Onneksi on blogialusta, jolla temmeltää, ettei tarvitse kaikkea satojen Facebook-kaverien silmille oksentaa. Ei kyllä sinällään harmittanut ottaa uusintakierros, kuvagoogletus on kuitenkin hektisen arjen keskellä erinomainen taukomuoto!
Ja olisihan noita. Vielä puuttuu Harold Perrineau, Adam Scott, Martin Freeman, Jay Baruchel, Redrama, Kie von Hertzen, Ola Rapace... Ja tietty Mr. Darcy. Ja kaikki muut nuoruuden kaukorakkaudet Donnie Wahlbergista lähtien!
Naishaastetta odotellessa.





Ei kommentteja:
Lähetä kommentti