Hynttyyt yhteen

Olemme viimeinkin päässeet hankalasta kahden talouden ikeestä. Hurraa sille. Hassuttaa, että melkein seitsemän vuoden jälkeen joudumme viimeinkin käsittelemään perusasioita, jotka monet muut kohtaavat jo paljon aiemmin: raha, siivous, pyykkäys, vuorokausitrytmi, pelikuulokkeet, sen sellaiset.

Itse muutto meni varsin kivuttomasti, mutta prosessissa ja valinnoissa kipuiltiin senkin edestä. Tavaramäärä lopulta ratkaisi: yhden huoneen tavarat on paljon järkevämpää siirtää neliöiltään vähän isompaan asuntoon kuin kaksion tavarat vähän pienempään, vaikka siinä kuinka olisi isompi varastokoppi ja lasitettu parveke. 

Toki olen neljä vuotta ehtinyt tunkea siihen pikkuiseen varastooni ja kaappeihin ties mitä, joten rankalla kädellä karsiminen oli tosiasia. Markolta meni kierrätykseen ja kaatopaikalle enimmäkseen huonekaluja ja vanhoja vaatteita, mutta itse poistin ja kierrätin säkkikaupalla käyttötavaraa ja rakkaita muistoja.

Kuluttavinta onkin ehkä ollut, kun jokaisen esineen kohdalla piti oikeasti pohtia, tarvitseeko sitä enää ja raaskiiko sitä kuitenkaan heittää pois. Tunnustettakoon, että muutaman nyssäkän ja laatikon jätin odottamaan vielä tulevaa. Minulla on tapana kiintyä esineisiin, eikä kaikkea mitenkään pystynyt prosessoimaan kerralla.

Raivausprojektin sistustus: siistit pinot, ei pölyä.

Pakotin raivatessa itseni kuitenkin muistamaan, että viimeistään näin muuttuvien olosuhteiden myötä monista rakkaistakin tavaroista ja muistoista voi ja kannattaa luopua, kaikkea kun ei voi pitää pölyä keräämässä nurkissa. Vanha lempitakkini sai uuden kodin Rantakylästä, Fidaan kannoin kasakaupalla elokuvia ja levyjä. Kaikkia Millenium-ajan BSB-julisteitakaan ei ehkä tarvitse säilyttää - mutta NKOTB-virheistäni oppineena säästin kuitenkin joitakin.

Tärkein prosessissa oppimani asia on silti se, etten ikinä enää hoida yhtään mitään muuttoa samalla viikolla kuin palaan kesälomalta töihin. Varsinkaan jos samaan aikaan on metsä mustikoita pullollaan ja on juuri ostanut kausikortin jumppaan. 

Ei ole nimittäin väsymyksellä rajaa. Jaksan touhuta iltayhdeksään ja sen jälkeen vain lakkaan toimimasta. Nukun kuin tukki, en näe unia. Ehkä olotila alkaa normalisoitua sitten, kun viimeisetkin kaapit on käyty läpi ja järjestetty uudelleen. Ei niitä ole enää kuin pari jäljellä, joten toivo häämöttää jo kulman takana. Tai kattilakasojen alla. Jossain siellä kuitenkin.

Akuutilla ostoslistalla on vielä uusi sänky ja ruokapöytä. Tässä järjestyksessä. Jostain syystä se tuntuu kaikkein ylivoimaisimmalta - sängythän pitää käydä koemakaamassa. Eikö joku vaan voisi kantaa sopivan ja edullisen huippusängyn makkariin, jos nätisti pyydän?