Mia Vänskä: Valkoinen aura
Luin Valkoista auraa tosi ristiriitaisin tuntein. Tartun kotimaiseen kauhuun aina mielelläni ja Vänskää on kehuttu kovasti, mutta tämä oli mielestäni kaikin puolin vähän hölmö kirja. Alku oli lupaava, mutta pitkän jahkailun jälkeen kerronta luiskahti ihan eri sfääreihin, enkä jaksanut oikein kannattaa uutta sävyä. Olisin varmasti tykännyt tästä enemmän, jos olisin lainannut sen nuortenosastolta - toisaalta sitten loppu olisi tuntunut liian raa'alta ja brutaalilta. Nuortenkirjaan opiskelemaan lähtevän nuoren naisen epävarmuus olisi kuitenkin sopinut hienosti ja kuvaus oli siltä osin minusta varsin tuttua ja onnistunutta (tosin missä tosielämän opiskelija-asuntolassa on allasosasto, kysynpä vaan). Luulin myös bonganneeni kirjasta tyhmän virheen - Rosalind ja muovipussit, kirjan lukeneille tiedoksi - mutta saattaa olla, että se ei ollut niinkään virhe, vaan irrallinen langanpätkä, jonka Vänskä unohti lopussa solmia kiinni. En voi suositella. Monessa Goodreadsin arvostelussa mainitaan, että Vänskän aiemmat kirjat toimivat huomattavasti Valkoista auraa paremmin, mutta tämän jälkeen ei ainakaan heti huvita ottaa niitä lukulistalle.
Haruki Murakami: Miehiä ilman naisia
Raksi seinään! Ensimmäinen Murakami luettu! Novellikokoelman jälkeen en yhtään ihmettele, miksi niin moni on hullaantunut Murakamin kerronnasta, vaikka tämä ei ymmärtääkseni kirjailijan parhaimmistoon kuulukaan. Jokaisessa novelli muodostaa oman pienen maailmansa, mutta samalla ne muodostavat yhdessä hämmentävän saumattoman kokonaisuuden. Punainen lanka löytyy kirjan nimestä, miehistä ilman naisia. Lisäksi tästäkin kokoelmasta löytyy viehättäviä pieniä nyökkäyksiä (länsimaisen) populaarikulttuurihistorian suuntaan, aina nimikkonovellin Hemingway-lainasta muutamaan Norwegian Woodin tyyppiseen Beatles-heilautukseen. Suosittelen ensikosketukseksi muillekin, jotka ovat kammonneet kirjailijaa nähtyään 1Q84:n järkälemäisen olemuksen.
Sarah Waters: Parempaa väkeä
Omituinen kirja. Tykkäsin asetelmasta ja ajankuvasta, mutta en juonesta. Alkupuolisko menikin ahmimalla, mutta kun juoni lähti käyntiin, lukutahti hidastui. Vuoteen 1922 sijoittuva Parempaa väkeä kertoo ensimmäisen maailmansodan jälkeisestä maailmasta ja niistä jotka jäivät sitä pyörittämään. Uudistuva Lontoo perinteisine hienostoalueineen sekä uudet ja vanhat yhteiskuntaluokat ovat törmäyskurssilla. Pääosassa ovat eri ikäiset ja eri elämäntilanteissa olevat naiset, mutta miehetkin kyllä käyvät näyttelemässä tuskastuttavan hallitsevan osansa arjessa. Tässä konteksti, jossa Waters käsittelee nuoren naisen oman polun valitsemisen mahdollisuutta ja mahdottomuutta peribrittiläisen hillityissä kulisseissa ja seksuaaliseen vähemmistöön kuulumisen ongelmallisuutta sodanjälkeisen uuskonservatismin keskellä. Aihevalintojen valossa Parempaa väkeä kannattaa siis ehdottomasti lukea. Sitä paitsi Watersin teksti on kaunista ja kuvailu kiehtovaa. En usko sen varsinaisen juonenkaan ei häirtsevän kaikkia lukijoita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti