Koska kesälomalle haaveilemani roadtrip Pohjois-Suomeen jouduttiin käytännön syistä perumaan, suunnattiin Markon kanssa viime viikolla yhden yön hotellilomaselle Porvooseen.
Kaupunki ei tehnyt ehkä yhtä suurta vaikutusta kuin Naantali pari vuotta sitten, mutta sen verran ihana se kuitenkin oli, että suosittelin sitä varauksetta päiväreissukohteeksi kaverin ulkomailta visiteeraavalle isälle.
Omalta isältäni kysyin matkavinkit ennen lähtöä. "Kivikirkko on hieno, Hansa-olut hyvää ja onhan siellä se Brunberg", kuului tiivis vastaus. Hansa-olutta ei kaiketi enää tehdä ja Brunbergin kauppakin oli niin täynnä aasialaisia turisteja, etten mahtunut ovesta kunnolla sisälle. Kirkkoa käytiin kuitenkin ihmettelemässä samalla kun käyskenneltiin ympäri vanhaa kaupunkia.
Oltiin perillä sen verran myöhään, että nähtävyydet alkoivat mennä kiinni, mutta riittihän tuota katsottavaa muutenkin Runebergin kotimuseo jäi kyllä sen verran kaihertamaan, että pitänee eksyä Porvoon maisemiin uudemmankin kerran lähitulevaisuudessa.
![]() |
| Näkymä vanhalta sillalta... |
![]() |
| ...ja sillalle. |
![]() |
| Vähän pittoreskimpi Jokikatu kuin kotona. |
![]() |
| "Sehän näyttää Spedeltä" totesi Marko, kun Runebergia lähestyttiin. |
Lisäksi hyvistä ruokaravintoloista näyttäisi olevan peräti runsaudenpula. Pienen skouttauskierroksen päätteeksi päädyttiin lopulta Fryysarinrantaan, jonka siika-alkuruoka sai aikaiseksi sellaisen ylistyspuheen, että Markon suusta harvoin moista kuulee. Miljöö oli myös ihan poikkeuksellisen ihana, etenkin kun onnistuttiin nappaamaan terassin ainoa varjpisaoisa pöytä. Ihan huokeimmasta päästä tämäkään ravintola ei tietysti ole, mutta alku- ja pääruuat sekä juomat molemmille kustansivat lopulta 82 euroa, joka tuntui varsin kohtuulliselta.
Illalla käytiin harrastamassa vähän barhoppingia, joka osoittautui yllättävän vaikeaksi. Suosikiksi niin kahvi- ja oluttarjonnan kuin ympäristönkin puolesta että nousi Paahtimo.
![]() |
| Tatti-omenarisotto ja pähkinäleipä oli ainoa kasvisannos, mutta todella hyvää. |
Yövyttiin B&B Ida-Mariassa Raatihuoneen torin laidalla. Varaussivustoilla oli heikommasin tarjontaa, mutta bongasin paikan Porvoon kaupungin sivuilta. Huone oli mukava, paikka tunnelmallinen, sijainti loistava ja aamiainen hyvä, mutta äänieristys sekä pihalle, aulaan että muihin huoneisiin olematon. Yhden yön reissulle se oli kuitenkin oikein passeli.
Muutenkin pitää kiitellä kaupungin panosta, nettisivuilta löytyi selkeästi jaoteltuna kaikki tarpeellinen, jopa kartat ilmaisista pysäköintipaikoista!
![]() |
| Välikatu, kotikatu. |
![]() |
| Matalat kattoparrut olivat sekä tunnelmalliset että hasardit. |
![]() |
| Aamiaisbuffet oli mitä ihanin ja pieneen paikkaan käsittämättömän kattava. |
Perjantai-iltana teki vielä mieli shoppailla, mutta lauantaina kauppojen ollessa auki en jaksanut enää kummemmin kiertää. Piipahdin kuitenkin Skafferissa ja PetriS Chocolate Roomissa pikkuostoksilla. Parempi ehkä näin, ainakin sisustuskauppoihin olisi varmaan saanut upotettua pienen omaisuuden. Ja ostin sentään hienon Porvoo-kangaskassin matkamuistoksi.
![]() |
| PetriS aiheuttaa mielitekoja, mutta ostin vain keksejä mukaan. |
Kaupungin uudempi keskusta jäi vähemmälle huomille, mitä nyt kaupassa poikettiin hakemassa iltapalatarpeita. Pikavilkaisu auttoi kyllä ymmärtämään, miksi natiivikavereiden mielestä Porvoossa ei ole muuta näkemisen arvoista kuin vanha kaupunki ja jokiranta. Etenkin Cittarin ympäristö oli vanhojen puutalojen jälkeen melkoinen kokemus.
![]() |
| +1 uudempi Porvoo Cittarin porttikongissa. |
Itse kyllä uskon, että sieltäkin olisi löydettävissä kätkettyjä helmiä. Ja olisihan niitä luontokohteitakin. Ja Haikon kartano on tietysti edelleen kokematta, kun tällä reissulla ei vielä raaskittu.











Ei kommentteja:
Lähetä kommentti