Vanhaksi itsensä tuntemisen teema se vaan jatkuu.
Jooga oli eilen peruttu, minkä luonnollisesti huomasin vasta päästyäni paikalle. Raahauduttuani väsyneenä takaisin kotiin iski keittiömoodi ja muutamaa tuntia myöhemmin huomasin hauduttaneeni ison kattilallisen borssikeittoa, leiponeeni perinteisen kahvikakun, pakastaneeni siitä osan vierasvaraksi ja istuvani leppoisasti sohvalla Antti Hyryn romaani kädessä. Nauratti. Henkisen mummokerhon hakemus vetämään ja heti.
Vastapainoksi näinkin sitten unta, että olin risteilyllä Nikke Ankaran kanssa. Vai jatkaako se sittenkin samaa teemaa? Hmm.
En tiedä, mistä suunnaton tarve leipoa kahvikakkua eilen ilmaantui, mutta ei käynyt vastaan taisteleminen. Se oli elämäni ensimmäinen kahvikakku ja ylipäätään ehkä viides kuivakakkuni ikinä. Ei jää viimeiseksi. Mausteet eivät menneet ihan kohdalleen, mutta ihan hyvää kakkua siitä joka tapauksessa tuli ja ylihelpon leivonnaisen valmistamisessa oli jotain perin terapeuttista.
Oli niin seesteinen olo, että leivonta melkein korvasi sen peruuntuneen joogankin. Mutta vain melkein, koska 60-luvun korkeudella olevan keittiötason äärellä häärääminen tuntikausia jumitti selkää sen verran pahasti, ettei joogan jälkeisestä lötköydestä ollut tietoakaan. Mutta olipahan kakkua ilta- ja aamupalaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti