jimi

Voi rotta. Nyt on kyllä harvinaisen painavaa asiaa jaettavana.

Joudun harmikseni viimeinkin pyörtämään puheeni siitä, että Jimi Pääkallo on oikein komea mies, mutta sen musiikki on tarttuvasta hittipotentiaalistaan huolimatta varsin kökköä. Tai Jimi Pääkallon kohdalla saattaa näin ollakin, mutta Jimi Constantine taas..

Dirty Cinderella

Ikävä kyllä tilanne ei ole muuttunut niin päin, että musiikista olisi yhtäkkiä tullut huippua. Koska tuosta en keksi enää mitään hyvää sanottavaa edes ulkonäöllisesti. Dirty Cinderella ei ole enää edes noloa, se on vain yksinkertaisen karmaisevaa. En olisi ikinä uskonut kaipaavani Teach Me Lovea, mutta nyt se piste on saavutettu.

Esitän siis, että popmusiikin jumalat palauttaisivat radioaaltojen riesaksi Technicolourin rallatukset ja muuttaisivat Jimi "haluun näyttää Eric Northmanilta lol" Constantinen takaisin Pääkalloksi. Pliis.

(Ja mitä halvattua nuo Cheek, Uniikki ja Tidjân tuolla tekee?)

// edit: Maija bongasi, että Jimi näyttää myös Jarkko Valteelta. Kovin totta.

anna mennä ja feidaa rypyt sun otsassa

Ihanat ihmiset lahjoittivat minulle syntymäpäivälahjaksi yhteensä kaksi  kymmenen euron lahjakorttia Tapioon. Mutta mitä! Mr Nobody ei ole muka tulossa tänne ollenkaan? Itkupotkuraivari. Onneksi tulevissa ensi-illoissa näkyy edes jotain muuta mielenkiintoista. Mutta silti. Uusi Jared Leto kankaalle tai en ala.

Asiaan ratkaisua pohtiessa pitää keskittyä muihin kivoihin asioihin, kuten siihen että Pariisin kevään keikka oli eilen. Sain synttärilahjaksi myös sisäänpääsyn sinne, josta olen edelleen kovin kiitollinen, lippujen hinnat kun olivat jälleen vaatimattomassa 15 eurossa (+ narikka).

Nurisen ensin nuristavat pois alta:

Aaaargh! Night ei nyt itsessäänkään ei nyt itsessäänkään minua tunnetusti miellytä, mutta lisäksi se on ihan hirveä keikkapaikka. Matala "lava" (tokihan eteen sattui myös pitkiä miehiä), seinistä/tolpista kumpuilevat äänet ja hulvaton volyymi tekivät keikasta jälleen melkoisen haasteen sekä yleisölle, artistille että miksaajalle. Eli olosuhteet nähden hyvä keikka, mutta kuten Jaakon kanssa pohdittiin, ensi kerralla mieluiten paikassa, joka olisi esim. lähtökohtaisesti kelvollinen liveareena.

Se siitä nurinasta. Sitten:
Voiii eiiii! En aio kuulisti vanhustella vaan olla ihan häpeilemättömän innoissani siitä, että joku kaunis ja sympaattisen näköinen mies kirjoittaa tuollaisia lauluja ilokseni. Pentti Holapan ja Imatrankosken peräkkäin soittamisen nerokkuuden setissä ylittää ehkä vain Tuu rokkaa mun tanssilattiiaa viimeisenä encorebiisinä. Siinä vaiheessa ei tilanpuute tai pitkät miehet enää paljon estäneet, kun tosiaan annettiin mennä ja feidattiin rypyt otsassa pomppelehtiessamme ympäriinsä kuin viimeistä päivää.

Jossain siellä Imatrankosken tietämillä ehdin taas yltiömäisen liikuttuneisuuden partaalla pohdiskella, miten saisin välitettyä tiedon artistille, että kappale menee jonnekin luihin ja ytimiin ja puhuttelee sielua ja kaikenmoista muuta sentimentaalista horinaa. Nyt kun olen taas laskeutunut normiolotilaan olen vain ihan tyytyväinen, että tiedostan tämän asian itse. Se riittää. Ehkä voisin kuitenkin investoida synttärirahaa siihen, että viimeinkin kävisin noutamassa tuon fyysisen levyn kotiin.

Koska Youtubesta ei löydy hyvää versiota Imatrankoskesta, pitää mennä Invisible Manilla. Toimii.

 

Keikan jälkeen tulin kotiin keittämään pastaa ja innostuin kaivamaan videolaatikosta vanhan Lost in Music -taltioinnin vuodelta 2007, teki mieli kuulla liveveto Deikkarien Absolutesta. Nauhaa kelaillessani yhtäkkiä tajusin, että ruudulla on taas Arto Tuunela. Näemmä Major Label oli samoissa iltamissa. En muistanut, itsehän jouduin poistumaan sieltä heti Day Elevenin jälkeen. Ihan hyvä niin, koska siellä oli myös Giant Leap - vaikka olikin ihan virkistävää nähdä videolla Sebastian Rejman ajalta ennen kuin siitä tuli imagollisesti syvällinen nuorimies, jota hieman surettaa.

Muutenkin varsin hyvä ilta. Kutsuin ihmisiä syömään hergguja. Pistettiin uusi blenderi koetukselle ja tehtiin nachoille guacamolea (lääh miten hyvää, korvasin jauheen tuoreella chilillä) ja pestoa (josta tehtiin uunissa pestolohta ihan päiväruuaksi ennen vieraiden tuloa). Ja sitten Annikan reseptistä tuunattuja saksanpähkinäbrownieja, inkiväärijuomaa ja inan tulisia maustepopcorneja (en laittanut chiliä, mutta savupaprikaa kyllä). Pinjansiemenet maksavat maailman, joten pestolohi nosti päivän ruokien hintatasoa  reippaasti - reilun kokoinen kalapala, basilika ja siemenet maksoivat yhteensä reilu 8 euroa. Muuten selvittiin ihan minibudjetilla. Oivallista, rakas Watson.

kaksikymmentäkahdeksan

Täytän tänään 28 vuotta. Aikuisteemaan sopivasti vietin eilisen Piialla Disney-elokuvaillan parissa. Prinsessa ja sammakko on kaukana lemppareistani (miksi Tiana rakastuu siihen vätysprinssiin, hä?), mutta onhan siinä jotain kummallisella tavalla hienoa istua huoneessa, jossa noin kymmenen naista kyynelehtii vuolaasti piirretyn tulikärpäsen kuolemaa. Tarkoitan tätä kaikella hyvällä, huom.  Samalla teemalla jatkoin nyt aamulla ja tein jonkun Facebookin "kuka Disney-prinssi sopisi juuri sinulle"-testin. Meinasi tyssätä jo ensimmäiseen kysymykseen. What do you look for in a guy? * Determination * Charm * A Kind Heart * Intellect * Individuality * Good Looks Öö, missä oli vaihtoeho "all of the above"? Hetken kamppailtuani  pääsin testissä loppuun. Tulos oli hirviö (prinssi Adam). En valita. Paitsi Adam-osuudesta. Arto Tuunela oli keksitty kutsua merkkipäiväni kunniaksi Huomenta Suomeen, mutta jostain syystä inhokkihaastattelijani vieraaksi. Silti hyvä syy herätä aamulla. Lisäksi sain ihan huippuja lahjoja heti aamutuimaan. Toivomani leipä/pitkovuoka ja uutukaisia keittiöpyyhkeitä paljastui eilen saadusta paketista. Kaiken kukkuraksi ovelleni kiikutettiin blenderi ennen yhdeksää. Kaikki ne pirtelöt ja smoothiet ja pestot ja gazpachot ja drinksut ja jutut, joita tuolla voin nyt tehdä. Uusi maailma avautuu eteeni! Vähemmän yllättäen sain myös lahjaksi rahaa. Koska olen taas pihistellyt kaiken ylimääräisen purkkiin, kasassa on summa, jolla voisin jo tehdäkin jotakin. Nyt vain pitäisi ratkaista, mitä. Haluaisin El Naturalista -kengät, joista olisi iloa todennäköisesti vuosiksi eteenpäin. Voisin myös ostaa urheilurintsikat, tanssipöksyt ja mahdollisesti jonkun levyn. Ja silti rahaa jäisi vielä esimerkiksi siihen, että saisin maksettua visalaskuni taas nollille. Toisaalta on ollut pitemmän aikaa sellainen olo, että pitäisi nostaa kytkintä ihan minne tahansa. RyanAirilla on huomiseen asti tarjous voimassa loppuvuoden matkoihin. Osloon pääsisi edestakiain 14 eurolla Lauran luokse tuskailemaan Norjan hintatasoa. Noin 70-80 eurolla pääsisin Bristoliin tervehtimään Nikoa, syömään brittiherkkuja ja fiilistelemään kaupunkia. Alle kahden sadan euron pääsisin moikkaamaan Marjoa Madridiin aidon tapaspöydän äärelle. Ihanaiset, kestävät, luontoystävälliset kengät, joihin normaalisti ei olisi ikinä varaa vai kaivattu maisemanvaihdos edes hetkeksi? Voi valintoja.

hyvä kirppispäivä

Meinasi aamulla päästä huutonauru, kun selailin Aarresaarta. Ymmärrän, että työtilanne on Suomessa nyt huono, mutta joku roti nyt jo pitäisi työpaikkailmoituksiinkin saada:

Englannin kielen taidolla pystyt soittamaan ulkomaisille valmistajille ja etsimään oikean henkilön, jolle lähettää valmiit markkinointimateriaalit. Tämän jälkeen tulee soittaa perään ja varmistaa, että viesti on mennyt perille. Pontentiaalisten kontaktoitavien määrä on noin 500 globaalisti.
Onnistuneiden yhteistyökuvioiden ja kauppojen perusteella neuvottelemme palkitsemissopimuksen, joka perustuu tuotto-osuuksiin ja/tai keksinnön omistajuuden jakamiseen.
Kysymyksessä on uudenlainen digitaalinen vatupassi [...; lisäsin kursiivit]

Niin eli tulospalkka? Tai siis määrittelemätön tulospalkka. Oletan myös, että nuo globaalit puhelut hoidetaan omavastuulla ja rahat saa sitten takaisin, kunhan "palkitsemissopimus" on neuvoteltu. Mikä diili! Jos tuo jantteri jonkun hommaan löytää, niin en ala.

And now for something completely different...

Mikä ihme siinä on, että jos on tosi tiukka budjetti ja lähtee kirpparikierrokselle vain seuraksi, sopivaa, kivaa ja kohtuuhintaista tavaraa pursuaa jokaisesta kolosta? OIin ajatellut, että jos vitosella tai kympillä jotain pompahtaa vastaan, niin huippu homma. Loppukuun talous ei kaadu, mutta tuleepahan kuitenkin mahdollisesti hankittua jotain tarpeellista.

Vajaa tunti Valintakirppiksellä ja mukaan oli tarttunut:

- R-collectionin hyväkuntoinen vakosamettinen talvitakki paksulla vuorella

- maailman söpöimmät talvisaappaat, passelit sekä hameen että housujen kanssa (ei mene villasukka, mutta nyt voi ainakin rauhassa etsiä kunnon talvikengät)

- sininen lyhyt farkkuhame (istuu päälle kuin valettu)

- kaksi käsinmaalattua superkaunista syvää lautasta (kiitos vielä Katjalle, että sain ostaa nämä, vaikka se löysi  lautaset ensin)

Yhteishinta 24,50 euroa. Lisäksi Marko osti minulle Rottarallin DVD:llä (2e) ja Merlin-minisarjan VHS:llä (1e). Voin siitä huolimatta ehkä elää näiden investointien kanssa, vaikka ylitinkin suunnitellun budjettini moninkertaisesti. Hame on jo nyt päällä, lautasista, takista ja saappaista olen edelleen ihan fiiliksissä.

Samalla tavalla toimii pitkään harkittu ja haaveiltu luksustuote (esim. hajuvesi). Tavallisesta shoppailusta tuppaa tulemaan vain morkkis. Jos tuntuu mahanpohjassa sellainen kutina, että morkkiksen voi jonain hetkenä välttää, siitä kannattaa ottaa kaikki irti ja ostaa käyttövaatteita ihan uutena kaupasta.

Syyspäivinä Jupu piristää. Loppuun siis postauksen aiheisiin löyhästi liittyviä klassikkosarjakuvia: työkkäri ja shoppailu. Monta asiaa on sarjakuviinsa tuo nainen tiivistänyt. Neroa.

oppitunti kulttuuriperinteen vaalimisesta

Tänä aamuna en pode (toistaiseksi) yletöntä maailmantuskaa, olen vain suruissani asuinkaupunkini kulttuuriasioista. Kun taannoin julkaistiin tieto siitä, että Karjalantaloon avataan vuodenvaihteessa rytmimusiikin keskus, olin yhtä innoissani kuin kaikki muutkin. Paitsi että päivittelin aktiivisesti ihmisille huoltani karjalaisen pitopöydän tulevaisuudesta, se on kuitenkin omalla tahollaan arvokasta kulttuurityötä ja joensuulainen matkailuvaltti, etenkin yritysnäkökulmasta. Esimerkiksi tuttavani isä vie kaikki yritysvieraansa Karjalantalolle syömään ja ajeluttaa toisinaan sinne ihmisiä Kuopiosta asti.

Ja kuinkas sitten kävikään. Tänään uutisoitiin, että molemmat Karjalantalon ravintolat ovat hakeutuneet konkurssiin ja koko syyskausi on siis näin ollen peruttu. Mahtavaa!

Kuten tuossa äsken chattailessa totesin, onhan se ihan kiva aina tajuta olleensa oikeassa. Mutta voi nyt hyvä ihme, miten tyylittömästi toimittu. Naiivisti jotenkin uskoin siihen, että ikisuosikkimme Karjalaisen kulttuurin edistämisestämissäätiö olisi ymmärtänyt sumplia asian jotenkin ja avustaa tilojen hankkimisessa vaikka jostain muualta (onko vanhassa Deliziassa vieläkään mitään?). Ilmeisesti tämä on jälleen säätiöltä liikaa vaadittu ja toimintamallit ylittävät taas kerran maallikon käsityskyvyn.

Kerubin paluuta odotan edelleen, mutta sympatiat lankeavat nyt kyllä vanhojen yrittäjien puolelle (olkoonkin että myivätkin pahaa ja ylihintaista kaljaa).

Ärsytyksen voimalla siis tänään työhakemusten ja oppimispäiväkirjan kimppuun. En ole kirjoittanut asiatekstia suomeksi sitten gradun tiivistelmän, enkä siis meinaa saada tyylistä kiinni. Asiaa ei auta se, ettei luento juuri motivoinut edes yrittämään. On vaikea reflektoida omaa oppimistaan, jos ei koe oppineensa mitään. Ehkä se tästä vielä, kyllä akateeminen kakkageneraattori toimii aina yhden opintopisteen edestä.