joululevy

Netti on ollut toimimaton viime aikoina. Eilen sain lopultakin mentyä Elisalle kyselemään asiasta. En jaksanut naamioitua tyttöseksi, mutta ilmeisesti neljän viikon sairastelu on tehnyt tehtävänsä ja näytin niin kurjalta, että sain silti ihan loistavaa palvelua. Tai siis kasan ystävällisiä pahoitteluja ja neuvon soittaa tekniseen tukeen. Siellä selvisi, että yksi 3G-tukiasema oli kuin olikin alhaalla. Lisäksi sain neuvoja, miten toimia vastaavien ongelmien ilmetessä vastaisuudessa (esim. nyt - vakaata mobiiliverkkopalvelua).

Toimimattomuuden aikana tapahtuneita kivoja asioita:

- Empun tekemä shampanjasorbetti

- Mr. Nobody

- kirjasto (hyllyt on ihan täynnä aina kesä- ja joulukuun alussa, raahasin siis kotiin noin kaiken, myös ensimmäisen Twilightin)

- iskän romaanin oman kappaleen saaminen

- näin viimeinkin Corpse Briden

Tänään olen muun muassa käynyt pitkästä aikaa nieluviljelyssä (wuppiduu) ja kokenut, ettei kirppismyynnillä rikastumaan pääse. No, pääsinpä omilleni, sain vähän taskurahaa ja ennen kaikkea: en ole enää se tyyppi, joka omistaa kaksi eri versiota kaikista Taru sormusten herrasta -elokuvista, joista kumpiakaan ei ikinä katso. Nyt omistan vain yhdet. Ehkä saan vielä katsottuakin ne taas tässä joskus.

Tein tänään myös pienen oivalluksen. Muistan aina mainita, etten pidä joululauluista enkä koskaan kuuntele joululevyjä vapaaehtoisesti kotona.

Mutta onhan minulla joululevy. Siinä ei ehkä ole perinteistä joulumusiikkia, mutta joka tapauksessa aina marraskuun kääntyessä joulukuuksi kaivan levyhyllystäni Ville Leinosen Jalokivikokoelman A-levyn. Toimii sekä tunnelmamusiikkina että puuhastelua siivittämään. Enkä pääse kyllästymään siihen, koska lopun vuotta se yleensä makaa unohdettuna hyllyssä. Voi, olen sittenkin jouluhysteerisen yhteiskunnan jäsen! Oujee!

Sen kunniaksi aion huomenna yrittää hankkia viimeisetkin joululahjat. Paino sanalla yrittää.

voi kamppi

Satuin tänään täpötäydessä junassa Viljan viereen reiluksi pariksi tunniksi. Mahtavan mukavaa junastelua rupattelun merkeissä, tulin hyvälle tuulelle. Se tosin kaikkosi melkein saman tien, kun pääsin junasta ulos.

Inhoan Helsingin ydinkeskustan meininkiä. Vietin siellä tänään jopa 25 minuuttia, mutta perjantai Kampissa on aina yhtä kaoottinen. Heti kun astuin Kampin keskukseen sisään, huomasin ihmisten tuijottelevan ja osoittelevan. Kukaan ei pihahtanut sanaakaan, joten en jaksanut kiinnittää asiaan enempää huomiota, on tätä kuitenkin käynyt ennenkin. Siirryin sitten aikataulujen kautta liukuportaisiin ja sitten kuului varsin pysäyttävä räks.

On se tietysti ihan käsittämättömän vaikea sanoa vieraalle ihmiselle jotain hengessä "anteeksi, reppusi on auennut." Nyt ei sitten ole Empulle rommi-omenahilloa vietäväksi (onneksi olin älynnyt pakata sen kuitenkin muovipussiin, muuten voisi olla ne liukuportaat kiitettävästi hillossa ja lasinsiruissa). Että kiitti, tyypit. Muuta ei sentään tainnut tippua, muuten olisin vähän enemmän kiukkuissani.

Tapahtuneesta hieman suivaantuneena hyppäsin sitten ensimmäiseen Karkkilaan menevään bussiin. Ei viisain tekoni, koska kyseessä oli melkein kaksi tuntia kiertävä, amikset noukkiva viidakkolinja. Toisaalta vaihtoehtona olisi ollut viettää ylimääräinen 20 minuuttia Kampin perjantainahälinässä, joten parempi kai näin. Sitä paitsi oli aikaa kuunnella rauhassa musiikkia ajatuksella eli voisi sen iltapäivän varmasti huonomminkin viettää.

Tuli sitten kuunneltua Holikin pitkäsoittoa ihan ajatuksella ensimmäistä kertaa sitten julkkaripäivän. Ei huono ollenkaan. Ennenkin on tullut sanottua, että mielestäni bändi on parhaimmillaan joko kunnon räimeenä tai sitten akustisena, joten osa siitä levyllä esitellystä humppaholik-materiaalista ei vieläkään kauheasti nappaa. Mutta esimerkiksi Deadweight, 10/22 (jopa randomrumpuineen) ja The Likes of Me and the Likes of You ovat mielestäni varsin onnistuneita raitoja. Ja totuushan on, että Ollin ääni on mielestäni sen verran miellyttävä, että sitä on kiva kuunnella ihan missä tahansa biisissä leveästä lausumisesta huolimatta. Paremmat fiilikset palailivatkin hiljalleen bussissa (kummasti taas julkisessa liikenteessä, mitä ihmettä), on aina mukavaa huomata tykkäävänsä ihan oikeasti kavereiden tuotoksista.

Kahdessa tunnissa ehti kuunnella muutakin. Voi iPodini, se on shuffletuksessa toisinaan ihanan tilannetajuinen. Tänäänkin se löysi ties mitä helmiä. Kolme kummallista biisiä, joista minulle tulee aina vaan mystisen hyvä mieli:

The Ark: Clamour for Glamour

Marilyn Manson: This is Halloween

Gogol Bordello: Wonderlust King

teetä

Olen ärsyyntynyt. Eilen ilmaantui yllättävä tilaisuus päästä sittenkin katsomaan Gogol Bordelloa Kulttuuritalolle maanantaina ja minulle jopa luvattiin lippu lahjaksi, olisi tarvinnut vain maksaa jo vamiiksi Etelä-Suomessa reissaillessa Helsinkiin suuntautuva ylimääräinen lenkura. Sitten tuli soutamista ja huopaamista ja peruuntumisia. Lopputulos oli, että lippuhankinnat ei onnistukaan ja säästän siten ne muutamat roposet, jotka lenkki opiskelijakortittomalle olisi tehnyt.

Sitten ilmaantui uusi tilaisuus, mutta päätös piti tehdä heti, puoli yhdeltä yöllä. En muutenkaan ole tunnettu spontaaniudestani, mutta sattumoisin eilen oli myös rahapäivää edeltävä yö, jolloin poikkeuksetta tulevan kuun budjetti pyörii mielessä ylitsevyöryvällä voimalla. Salama-aikataulusta ja ajoituksesta johtuen päädyin siis kieltäytymään. Ja nyt olen ärsyyntynyt. Keikka olisi ollut kivaa ja ansaittuakin vaihtelua ja muutenkin aika huippua.

Mutta kuten eilen totesin, ehkä tässä eletään. Jätin kuitenkin lipun alunperin ostamatta jo heinäkuussa ja siitä asti olen asennoitunut keikattomuuteen. Vaikka en pääsekään Helsingin humuun, näen reissulla perhettä ja ystäviä, menen kivoihin pikkujouluihin ja joululaulukonserttiin (sen hyvänä puolena pitäminen on tosin kiistanalaista, koska en pidä joululauluista). Ja koska jätän sen Helsinki-lenkuran tekemättä, saatan mahdollisesti pystyä lunastamaan tuolla edellisessä kirjoituksessa itselleni tekemät lupaukset. Niiden kunniaksi ostinkin maanantaina jo keittiö- ja kylppäritolua. Suih suih vaan ja kaikki kiiltää niin että silmiä häikäisee.

Tosin on mainittava, ettei tämä pelkästään yhdestä Gogol Bordellosta johdu, ilmassa on myös ihan perusvireistä ärsyyntymistä.  En taaskaan tajua informaatiotutkimuksen jutuista mitään, enkä myöskään pysty keskittymään niiden väkisin ymmärtämiseen, koska seinänaapurissa rempataan jo kahdeksatta kuukautta ja pora on palannut arkipäivieni iloksi, pääsääntöisesti aikavälillä 8-15 (ja tätäkin kirjoittaessa pauhaa iloisesti seinän takana). Koitan taltuttaa synkkyydet fiilistelemällä lähiympäristön jatkuneita työsopimuksia ja asettuneita elämänuomia ja talohankintoja ja opintomenestyksiä, mutta lähinnä päässä pyörii se, etten pysty tekemään itse mitään suunnitelmia ennen ajankohtaa X, jolloin ehkä jostain taholta kuuluu jotain, jos kuuluu.

Sitä odotellessa pitäisi maksaa opintolainan korot ja kestää urheasti naamaan puskevat stressifinnit, vaikka mielestäni ne voisivat jättää tulematta jo tässä iässä. Talttuisi edes tämä loputon yskä, ettei päähän, kurkkuun ja rintaan sattuisi jatkuvasti.

Nyt olisi suklaan paikka, jos en olisi aloittanut herkkulakkoa. Keitän siis teetä. Melkein sama asia.

lupaus

Vaikka mm. Suomen joukkoliikennehintojen takia olen jatkossakin säästöbudjetilla, ensi kuussa lupaan itselleni
- uutta päivitäiskosmetiikkaa
- uusia siivousvälineitä
- kunnollisen Punnitse ja säästä -reissun.

Nyt se on internetissä, pakko pitää kaikista kohdista kiinni.

lukupiiri

Oo! Onnistumisen kokemus harrastusrintamalla! Keskiviikkoisen tanssitunnin jälkeen tervetullutta vaihtelua, en ehkä koskaan ole ollut liikkeen kanssa niin hukassa ellei telinevoimistelun vaatimaa voiman ja koordinaation yhdistelmää lasketa.

Ensimmäinen varsinainen lukupiiritapaaminen on siis kunnialla ohi. Etukäteen pelotti ja vähän ahdisti, alkutapaamisessa nimittäin minun ja muun ryhmän kemiat ja ajatusmaailmat eivät tuntuneet kohtaavan oikein millään tasolla. Päätin kuitenkin antaa lukupiirille toisen mahdollisuuden ja kiltisti luin (noin 9 vuoden tauon jälkeen) Bridget Jonesin uudestaan.

Oho, eipä ollutkaan kamalaa. Kävi ilmi, että paikalla oli aika paljonkin ihmisiä, joille chick lit ei ole henki ja elämä. En myöskään ollut läheskään ainoa kirjallisuusnörtti tai alaa opiskellut. Monelle Bridget oli ensimmäinen tutustuminen genreen - toisin sanoen hyvä, että aloitettiin siitä. Kirja on mielestäni kuitenkin verrattain laadukas.

Ja näin siis ruodimme reilut puolitoista tuntia porukalla perin pohjin Bridgetiä ja muita hahmoja, juonen kulkua sekä kirjallisuus- ja kulttuuriviittauksia. Samalla sivusimme muuta lukuharrastusta, chick litin asettumista siihen ja puolustimme viihteellisen kirjallisuuden paikkaa "oikean" kirjallisuuden rinnalla. Porukassa oli hyvä henki, siellä uskalsi olla eri mieltä ja perustella mielipiteensä. Sai analysoida tapahtumia ja teemoja sekä syvällisemmällä että pinnallisemmalla tasolla. Vähän kuin olisi hyvässä kirjallisuusseminaarissa ollut - tosin sillä erotuksella, että kaikki olivat itse asiassa lukeneet käsiteltävän kirjan ja miettineet siitä jotain sanottavaa. Itse en ainakaan yliopistossa vaihtoajan lastenkirjallisuuskurssia lukuun ottamatta päässyt tuollaista koskaan kokemaan.

Vielä en siis ainakaan luovuttanut vaan kävin lainaamassa kolmen viikon päästä käsiteltävän Alsanean Riadin tytöt hyvillä mielin. Nyt pitää enää virittää aivot taas oikealle taajuudelle, jos vaikka yhden Poirotin tässä ensin...

ps. Joskus vielä pistän pystyyn sen Jane Austen -lukupiirin. Sitten olen kuin Kathy Baker.