realitysuma

Voi telkkariloukku.

Ihmettelin pitkään, miksi samana keväänä on pakko tulla suomiversio sekä MasterChefistä että Top Chefistä. Nyt sitten oivalsin, että tällä viikolla alkaa sekä Suomen että Amerikan Idolit. Ja tokihan jenkkiversio tulee tunnin päällekkäin Huippumallin kanssa. Nouuuu!

En halua luopua TV-hömpästäni, älkää pakottako minua! Työttömänä, osa-aikaisena opiskelijana minulla toki olisi periaatteessa mahdollista katsoa noin kaikki maailman ohjelmat, mutta ei minun pääni kestä seurata noin monia jänniä tiputuskisoja kerralla. Puhumattakaan siitä, etten halua. Eli tallentava digiboksi tuskin päätyy hankintalistalle realitysuman takia ja netistä seuraaminen ei oikein innosta. Mutta tämä maanantai-ilta malleineen ja idoleilleen aiheuttaa kyllä pientä katkeruutta.

Telkkarikisailut ovat selkeästi vallanneet aivot narikkaan -viihteen slotin elämässäni etenkin nyt, kun chick lit on muuttunut aikataulutettavaksi ja pohdiskeltavaksi asiaksi. Seuraan mielelläni aktiivisesti myös hyvin tehtyä draamaa (Sons of Anarchy), kevyemmällä otteella tehtyjä rikosohjelmia (Castle) ja kivoja dokkarisarjoja. 

Silti juuri nyt vähän kaipailen niitä aikoja, kun en katsonut telkkaria oikeastaan ollenkaan. Olin keskusteluista aina ihan pihalla, mutta eipä tarvinnut kaiken muun ohella myöskään murehtia turhia.

progress

Ensimmäistä kertaa ehkä vuoden 1996 olen hämmennyksen tilassa: minun tekisi mieli ostaa Take Thatin levy, enkä tiedä mitä tehdä.

Olen kuunnellut Progressia hiljaksiin taustalla silloin tällöin. Tänään tajusin, että tykkään siitä oikeasti. Levy on ihan kauhea sekametelisoppa: kuulostaa siltä kuin Rudebox-ajan Robbie olisi lyönyt hynttyyt yhteen 80-luvun Pet Shop Boysiin hurahtaneen keski-ikäisen ukkokatraan kanssa aiheuttaen kummallisen kokoelman elektronisesta musiikista vaikutteita ottavaa melodista, menevää ja äärimmäisen tarttuvaa popmusiikkia.

Tai ei ehkä edes "kuulosta siltä kuin". Minulla on vahva epäilys, että näin on oikeasti käynyt. Ja tämä kombohan puree minuun kuin kasa pieniä ja tehokkaita kissanpentuja varpaisiin (söpöysvertauksenakin toimii, koska Jason Orange).

Tuleva sinkku toimikoon esimerkkinäni: Kidz.

Se hämmennyksen tila? Minulle tulee levystä hyvä ja energinen olo, pojat miehet laulaa hyvin yhteen, en ole vähään aikaan ostanut levyjä, ellei The Arkin In Full Regaliaa superalesta lasketa. Mutta kun enhän minä ole ikinä tykännyt Take Thatista, mitä ihmettä? (Paitsi Could It Be Magic on paras SingStar-biisi ikinä ja sitten ne muut hyvät. Öö.)

Pitäisi varmaan ottaa omasta neuvostani vaari. Kuten viime aikoina on tullut kovaan ääneen meuhkattua, uskon vakaasti siihen, että jos kukaan ei häpeäisi tunnustaa omituisia poppidiggailujaan, ympäristössä olisi kaikilla helpompi olla.

ruoka on hyvää

Olen löytänyt pienen palan taivasta. Se on Joensuun Teatteriravintolan alkuruokalistalta löytyvä samettinen maa-artisokkakeitto. Voi hyvä ihme, kuinka hyvää se oli. Kieltämättä tuntuu aina vähän hassulta maksaa 6,45e alle kahdesta desistä kasviskeittoa, mutta nyt ei kyllä kaduta yhtään.

Lisäksi illan menuni sisälsi kermaista kasvispataa peruna-juurespyreellä sekä suklaamoussea ja vadelmamelbaa. Kokonaisuudessaan erinomainen kombo, yhteishinta 23,40. En ole erityisemmin rahoissani, mutta mielestäni on köyhänkin perusoikeus nautiskella hyvästä ruuasta ystävien kanssa edes kerran kuukaudessa. Kuukauden ravinteli -ryhmä, sinä ihana tekosyy.

Loppuajan voin keskittyä taas järkevämpään rahankäyttöön ja iloita siitä, että maa-artisokka on talvikauden kasvis. Voin ehkäpä opetella tekemään herkkukeittoa myös itse. Näin!

Rahankäytöstä puheen ollen, toistaiseksi tämän vuoden nerokkain investointini on ollut Lapinlahden lintujen Seitsemän kuolemansyntiä DVD Kontista hintaan 4,50. Katsoimme sen poikien kanssa läpi ja totesimme a) laadukkaaksi b) hyvin ajankohtaiseksi sketsiviihteeksi. Olemme kaikki myytyjä tanssinumeroista. Alkuun olin havaitsevnani pientä silmien pyörittelyä, kun onnellisena hehkutin löydöstäni, mutta en syytä siitä ketään. Suurin osa Joensuu-kavereistani on kuitenkin ollut 2-3-vuotiaita sarjan pyöriessä telkkarissa ensimmäistä kertaa. Itse olin jo kypsä kuusivuotias, joten muistan sarjan kyllä lapsuudestani. En silti väitä, että olisin ymmärtänyt juttuja ollenkaan, mutta olihan se jo silloin hauska.

Ai niin, ja tuolta DVD:ltä tosiaan löytyy Paarma-tango. Enough said.

DVD siis kisatkoon parhaan ostoksen 2011 tittelistä. Tuolla hinnalla ei pääse helmikuun alusta alennukseen oikeuttamaton aikuinen edes uimaan Vesikkoon. Kiva että nostivat hintoja 0,50e, tuntuikin tuo hintataso turhan huokealta aiemmin. /sarkasmi

selviytymisestä

Foo Fighters tulee kesäkuussa Suomeen. Aion olla paikalla.

Olen aika varma, etten saisi enää mitään aikaiseksi ilman listoja. Koko arki pyörii sillä, että kirjoitan jokaiselle päivälle oman tehtävälistan, josta voin sitten yksi kerrallaan viivata tehtyjä asioita yli. Systeemi kantaa kiireisten tai huonojen viikkojen yli. Sen ansiosta ehdin viime viikolla kaiken tarpeelisen ja sain toissapäivänä siivottua ja Elisan nettiliittymän suljettua ajallaan.

Listan juju on siinä, ettei siihen saa kirjoittaa liian isoja tehtäviä vaan sellaisia, jotka on mahdollista saada valmiiksi. Lisäksi väliin tulee kirjoittaa kivoja tekemisiä ("käy kirjastossa") ja asioita, jotka muutenkin liittyvät jokapäiväiseen elämään ("pyykit"), ihan vain siitä ilosta, että ne saa joka tapauksessa tehtyä, mutta nyt niistä tulee henkisiä tehokkuuspisteitä.

Ei siis näin:

- kirjoita essee

- villapaita

- juoksulenkki

Vaan näin:

- kirjoita esseetä

- tiskit

- sämpylätaikina

- ulkoilu

- neulo villapaitaa

Lisäksi tämä toimiakseen vaatii sen, että tykkää viivata juttuja yli listoista eikä esimerkiksi ahdistu niistä. Tällä viikolla siellä luki yhtenä päivänä ihan oikeasti kaiken muun välissä "lounas" - ei siksi, että unohtaisin syödä kovin usein. Siksi että kokkaus on tehtävä asia ja sitten tuli tehokas olo, kun sai vetää kohdan yli. Ja oli vielä ihan pahuksen hyvää kylmäsavulohisoppaa se.

Loppujen lopuksi lista on olemassa siksi, että pysyisin edes jotenkin ruodussa. Kotona kupeksiminen käy hermoon, alan olla taas pimahduspisteessä päivittäisen yhteisön puuttumisen takia. Ainakin olen oppinut sen, ettei minun kannata suunnitella pitkää uraa esim. etätyöskentelijänä. Kiesus sentään. Kyllä ihminen sosiaalisia kontakteja tarvitsee, sen sanon. Pitäisi varmaan alkaa hyödyntää kevyttä läppäriäni (ja lopultakin toimivaa nettiäni, kiitos TeleFinland!) ja käydä vaikka kahviloissa tai kirjastolla opiskelemassa pari tuntia kerrallaan. Tulisi edes tuuletettua itseään, jos reissut Facebookissa ja Failblogissa hengailuksi menisikin.

Eilen oli huono päivä muutenkin. En saanut viikkotehtävästä kiinni ja yleinen maailmantila turhautti ja kaikki oli kurjaa. Illalla menin tanssitunnille, vaikka olin varma, että vähintään murran häntäluuni siellä. Kannatti mennä. Jollain yliluonnollisilla voimilla jaksoin tehdä ihan hullun määrän vatsalihasjuttuja ja lisäksi aloitettiin jalanheitot. En ole luonnostani yhtään notkea ja tällä hetkellä olen itse asiassa ihan harvinaisen kankeassa jamassa. Mutta jalanheitto on mukavaa, tykkään. Siinä kehittyy nopeasti, ainakin kun on tekniikka jo valmiiksi hallussa. Eilen jo tunsin, kuinka kierros kierrokselta vasen (parempi) jalkani lensi korkeammalle ja korkeammalle. Nautin.

Tänään listassa lukee pitkästä aikaa "venyttele" - jospa jonkun ajan päästä jalkani lennähtelisi jo entiseen malliin.

korvat auki nyt

Minulla ei ole mitään puhelinmyyjiä vastaan. Siellä ihmiset tekevät työtään, eivätkä ansaitse minulta luokatonta käytöstä. En ole inhottava tai epäkohtelias ja jos tarjous on hyvä ja kiinnostava, saatan harvakseltaan tilatakin. Lopuksi toivotan aina hyvät päivänjatkot, enkä ajattele asiaa enempää. Tämä on toimiva systeemi, jos myyjä kohtelee minua samalla tavalla asiakkaana. Ei tuputa turhaan, välttää myös luokatonta käytöstä ja uskoo heti, jos kieltäydyn.

Sitten on se syvästi inhoamani ilkeiden ja jyräävien puhelinmyyjien variantti, joka on jostain syystä lähestynyt minua viime aikoina enenevässä määrin. Tällä viikolla on soittanut yksi naishenkilö, joka piti melkein hengittämättä minuuttien litanian kolmesta maksuerästä, edullisista hinnoista ja iiiiihanasta harmaasta shaalista. Lopulta ryöpytys loppui sanoihin ”eli eiköhän laiteta sulle tämä Kodin kuvalehti, selvä juttu!” Varoin sanojani ja olnnistuin pitkän väännön jälkeen välttämään vuoden tilauksen Kodin kuvalehteä harmaine shaalikaupanpäälisineen kovin kylmäkiskoiseksi muuttuneelta myyjältä, mutta olo oli silti kuin vähintäänkin citymaasturin alle jääneellä.

Tänään aamulla soitti Saunalahdelta jyräystaktiikalla toinen naishenkilö, joka koetti tuputtaa kaikkea oikeastikin alihintaan, ettei Saunalahti vain menettäisi asiakkuuttani. Olin vielä aamutokkurassa ja melkein jo hyppäämässä takaisin Saunalahden veneeseen, sen verran vauhdilla tykitystä tuli. Onneksi Marko oli paikalla pudistelemassa päätään ja lopulta sain henkäistyä, että eipä hei sittenkään, kun tämä Elisan verkko on toiminut niin kökösti jo niin pitkään - asia jota olin käyttänyt perusteena jo aiemmin. Aika kylmiin tunnelmiin loppui puhelu ja viimeisessä "no laitanpa sitten tän sun siirtopyynnön eteenpäin" tuli jo suorastaan vittumaisella äänensävyllä.

Väkisin muistuu mieleen se joulun jälkeen tullut puhelu, jossa jo ennen litanian alkuun pääsemistä kieltäydyin kohteliaasti Me naisista. ”NO, NO! Korvat auki nyt!” ärjäisi myyjä toisesta päästä. En tilannut Me naisia silti. Enkä Cosmoa. Enkä muutakaan tarjottua korvikelehteä. (Miksi muuten on oletus, että jos ei halua Me naisia, haluaa automaattisesti Cosmon tilalle?)

Kaikki nuo huutavat akat pieneen oppiin sille TeleFinlandin nohevalle nuorelle miehelle, joka sai minut vaihtamaan kymmenessä minuutissa sekä puhelin- että nettiliittymää (koska oikeasti Elisan verkko on toiminut niin kökösti jo kuukausia). Tai sille naiselle joka keksi hihkaista ”ROKKENROLL!” aina kun oltiin jostain samoilla linjoilla. En ymmärrä, miksi on niin vaikea tajuta, että ei asiakas huutamisen ja ilkeilyn myyntitaktiikalla mitään osta. Sen sijaan kurja mieli jää kaikille ja lisäksi ainakin minulle hirveä kammo vastata puhelimeen. Se taas tekee aktiivisen työnhakijan arjesta vähän hankalaa.

Sen kyllä sanon, että odotukset TeleFinlandin mobiililaajakaistaa kohtaan on aika suuret. Olisi ihan kiva pystyä käyttämään nettiä myös iltaisin ja sunnuntaisin. Villiä.