lallallallala!

Pääsiäinen tarkoittaa (luomu!)mämmiä ja ennen kaikkea vapaata aikaa. Kunhan saan koulutehtävät palautettua, en aio ajatella mitään järkevää (kuten suunnatonta tarvettani liittyä puolueeseen ensimmäistä kertaa elämässäni). Tavoitteessani auttaa eilen ostetut pienet suklaamunat ja Voice, joka näytti minulle ensimmäistä kertaa tämän parhauden.

Ihanat ukot! Ei voi ainakaan syyttää sisäisen pikkupojan hukkaamisesta, sillä on vaan nyt vähän isompi budjetti käytössään.

ajassa

En kykene ilmaisemaan vaalituntojani, koko tulos tuntuu lähinnä huonolta vitsiltä. Elän niin vihervasemmistolaisessa kuplassa, ettei päähäni oikeasti mahtunut noin ison perussuomalaisen vaalivoiton mahdollisuus. Maija tuli kylään seuraamaan kanssani tuloslähetystä ja toi tullessaan popcorninjyviä. Hyvä niin, muuten olisin hyppinyt seinille.

Tämä ei ole se Suomi, jossa haluan elää. 

Pakko keskittyä positiiviseen, muuten en ehkä nuku. Näiden vaalien osalta keksin vasemmistoliittoa äänestäneestä näkökulmastani ainakin nämä:

- Paikkamäärä ei tippunut paljon.

- Paavo Arhinmäki oli Helsingin ääniharava.

- Silvia Modig pääsi läpi. Mielestäni hyvä julkkisehdokas ja toivottavasti myös edustaja.

- Minun ehdokkaani sai vaalipiirimme vassariehdokkaista toiseksi eniten ääniä, eikä muillakaan nuorilla huonosti mennyt.

Vihreänä bonuksena iloitsen Jani Toivolan kansanedustajuudesta. Kuten jossain tuloslähetyksen tuoksinnassa totesin, sen lisäksi että herra Toivola vaikuttaa mielestäni ihan järkimieheltä, minusta on ihanaa, että persuarvojen jyllätessä eduskunnassamme istuu myös - City-lehden taannoista otsikkomuotoilua lainatakseni - musta homo (ja kaiken lisäksi taidealan ihminen). Toivoa on siis vielä.

(Onko Janin sukunimi enne?)

Lisää positiivisuuksia otetaan mielellään vastaan. Kiitos.

// edit: Edellisen postaamisen jälkeen Saramo tippui vielä valituista, en riemuinnut. En sitten ihan älyttömästi nukkunut ja vähät uneni käsittelivät suuren taskuravun (jota olin pitänyt vähän kuin lemmikkinä) elävältä syömistä ja Kataisen tekohymyilevää naamaa. Rentouttavaa. Osan valvomisesta tosin aiheutti pelko siitä, että ikkunat tulevat sisään. Jotenkin kuvaannollista, että ensimmäinen suuri kevätmyrsky sattui juuri viime yölle.

// edit2: Eilinen energia meni niin paljon Saramon jännittämiseen, että nyt vasta selvisi, kenen vihreiden ohi Toivola kiilasi. Äh. Onnea ja menestystä silti tuoreelle edustajalle, toivottavasti lunastaa paikkansa.

kokkipata käyttöön

Tehoton olo. Koti on kuin pommin jäljiltä, lakanapyykit ovat odottaneet kuivaushuoneessa noutajaansa viikon verran, Rokin käännöksiä on tekemättä vino pino ja pari työnäytettä pitäisi palauttaa mahdollisimman pian. Jos pitää priorisoida, työnäytteet jäävät tekemättä, koska laskujeni mukaan on taloudellisempaa olla virallisesti työtön kuin tehdä kyseistä palkkatyötä - taas kerran. Maailmassa on jokin kovasti vialla.

(Muistakaapa siis äänestää, ihmiset, jos ette ole käyneet jo. Itse olen sitä mieltä, että nuorten humanistinaisten työllistyminen voitaisiin lisätä hallitusohjelmaan pikaisesti, mutta kelpuutan kyllä yleisluontoisemmatkin parannukset.)

Prokrastinaation merkeissä siis ruokabloggausta, aiheena Hälsans kök, tuo perinteisten liharuokien perään haikailevan vegeilijän pelastava enkeli. Löysin toissasunnuntaina Pilkon Cittarin pakastealtaasta itselleni ennestään tuntemattoman Hälsans kök -pussukan. Ja mitä mutta mitä, ihan kuin olisivat kuulleet minun kaipaavan pataruokia, sillä pussista paljastui "naudanliha"suikaleita.

Epäeettisesti tuotettua, prosessoitua vehnävalmistetta!

Ostin pussin pakkaseen odottamaan ja viime sunnuntaina sitten päätin pistää sekä suikaleet että äidin varastoista löytyneen kokkipadan testiin. Sovelsin Kodin kuvalehden lihapataohjetta. Paino on sitten tosiaan sanalla sovelsin, koska vaikka suikaleiden rakenne ja ulkonäkö ovat jälleen hämäävän autenttiset, ymmärsin kyllä, ettei pataan mitään oikeaa lihaa ole menossa hautumaan.

Näitä sinne meni... (Frezza-pullossa 1,5dl punkkua)

Ohjeen mausteiden ja kuvassa näkyvien perusraaka-aineiden lisäksi pataan humpsahti hauduttamisen aikana makutestien tuloksena ainakin soijakastiketta, valkoviinietikkaa, hunajaa ja vielä kaksi  laakerinlehteä. Kiittelin kyllä itseäni siitä, että älysin kiikuttaa kaupasta kotiin palan juuriselleriä, aika mauottomiksi olisivat voineet kasvikset jäädä.

...ja tällaista siitä tuli!

Kovin kaunista padasta tuli, ei voi kieltää. Kokeilin sekä perunamuusin että keitettyjen ohrasuurimoiden kanssa, molemmat kombot toimivat hyvin. Makuunkin olen melkein tyytyväinen, mutta jos teen tätä uudestaan, aion kyllä marinoida suikaleet ennen käyttöä. Vaikka parhaani yritin ja liemi oli hyvää, suikaleet itsessään maistuivat huonosti maustetun seitanin tapaan hienoisesti kumiselta vehnältä. En kuitenkaan tiedä, tuleeko tätä ainakaan lähiaikoina enää tehtyä, sillä
a) Pilkon Cittari on vähän kaukana
b) sain pataruokakaipuuni tyydytettyä toistaiseksi
c) valmista ruokaa tuli valtaisasti, vaikka yritin puolittaa ohjeen - kolmesti olen jo syönyt, Markokin kerran, ja vieläkin on yksi annos pakkasessa
d) kermassa haudutettu kasvispata tulee nopeammin.

Mutta tulipahan testattua kokkipataa kerralla kunnolla. Ja taas yksi mörkö, suurustettu pataliemi, on selätetty.

oi veljet, mitä ihanuutta!

Kävinpä sitten eilen räjäyttämässä tajuntani Kerubissa. Ooja. Voi herrat Hertzenit sekä Kaakkuri & Kuoppala, minkä teitte.

Menin paikalle väsyneenä ja kaiken kaikkiaan melko skeptisenä. Tänä keväänä nähdyt mediahölmöilyt, Mikon kylmät ja hymyilemättömät silmät ja mahdollinen ureahattuilmiö painoivat mielen taka-alalla. Soundcheck kuulosti keittiön puolelle vähän kömpelöltä ja faniroinan määrä näytti venyttävän maltillisen rajoja ihan urakalla. Salin puolelle siirryttyämme teimme veikkauksen keikan aikana kuultavien "nää meiän biisit on liian korkeita!"-parahduksien määrästä. Allu arvasi 5, minä 3 ja optimisti-Katja 1.

Itse keikkaa oli kulunut vain muutama minuutti, kun oivalsin, että olin taas vaihteeksi kuluttanut turhaa energiaa murehtimiseen, epäilyyn ja valittamiseen. Säteilevä lavakarisma oli palannut, bändillä oli mieletön energia päällä, laulu kulki vaivattomasti (parahdusten saldo pyöreä nolla) ja yleisössäkin mahtava tunnelma. 

Eniten odotin illallata I Believeä, joka on puhutellut minua viime aikoina kovasti. Tulihan se sitten sieltä setin päätteeksi. Voi niitä stemmalauluja siinäkin! Yleisesti ottaen fiilistelyn keskellä havahduin aina välillä epäuskoon siitä, että lavalla muka on vain viisi miestä. Moniäänisen laulun lisäksi kaikki ne kerrokset intrumenttivaihdoksineen jaksavat vaikuttaa livetilanteessa. Itse asiassa keikan taitaakin tiivistää kolmannen biisin alussa vierestäni kuulunut Katjan kuiva toteamus: "Joojoo, ootte multitalentteja, vittu." Paremmin en taida osata asiaa ilmaista.

Nyt-liitteessä oli joskus vuosia sitten havainto, että Von Hertzen Brothersin suosio perustuu pitkälti siihen, että bändin musiikki kuulostaa poikkeuksellisen kauniilta ja älykkäältä ja että veljekset näyttävät sitä soittaessaan lavalla jotenkin poikkeuksen kauniilta ja älykkäiltä. Se on varsin hyvä huomio. Joku siinä yhdistelmässä puree aina vain sekä taitavan soitannan ja melodisen musiikin ystävään (=minä) että estrogeeniyleisön edustajaan (=minä).

Luulin sen muutaman vuoden takaisen innostuksen jo kaikonneen kauas, mutta ilmeisesti hihkuintoilu olikin vain uinumassa. Havainnollistava esimerkki: odotin koko parituntisen keikan ajan biisiä, jonka olin soundcheckin aikana kuullut. Kävi sitten keikan jälkeen ilmi, että se olikin tullut ensimmäisenä (muistan laulaneeni mukana). Etten olisi ollut, hem, tiloissa?

Toisaalta, kuten Kiss A Wishin instrumentaaliosion alkaessa käyty keskustelu todisti, ei niillä tiloilla niin väliä, taisin olla niitä ajatellen turvallisten ihmisten ympäröimä.

Hanna: Jos jotkut ääliöt alkaa nyt aploodeerata niin en kestä!

Ihmiset: *taputi-taputi*

Mies takanani: Hei, ei se vielä loppunut!

Allu: Tää on albumiversio!

Valittamista on oikeastaan vain edessämme olleesta pariskunnasta. Douche ja douchette tekivät parhaansa peittääkseen näkymät lavalle läpi keikan pussailemalla ja seilaamalla. Ja kyllähän sitä slovarien aikana pitää puhua omia asioita kovaan ääneen keskellä yleisöä, kyllä kyllä.

Mutta summa summarum: lisää tätä! Sisäinen teinini lisää toiveeseen vielä sydämen.

lyhyesti

Elän taas uuden päivärytmin aikakautta. Vaikka se on ehdottoman tervetullut muutos, tämä siirtymävaihe on aina yhtä hanurista. Tuntuu siltä, ettei vuorokauden tunnit riitä mihinkään ja koko ajan väsyttää. Tiedän, että viikon, parin sisällä helpottaa ja saan taas touhuttua asioita entiseen malliin. Sitä odotellessa olen päättänyt olla syyllistymättä einesten syönnistä tai muustakaan arjen tehottomuudesta.

Olen luvannut itselleni palkkioksi ajallaan hoidetusta monsteriprojektista uusia keittokirjoja, joita irtoaa Playn kautta 3-5 eurolla. Klikkailu ympäriinsä on turhauttavaa, kun ei voi tehdä ostopäätöstä pläräämällä. Eihän talous huonoihinkaan valintoihin noilla hinnoilla kaadu, mutta en silti haluaisi nurkkiin mitään ylimääräisiä pölynkerääjiä.

Suomalaisen keittokirjahyllyllä erehdyin hypistelemään sekä Viiden tähden vegaania että Akseli Herlevin kirjaa. Niistä ostopäätös syntyisi nopeasti, kun ne olivat niin kauniita - mutta ikävä kyllä budjetin ulkopuolella. Haluan hypistelymahdollisuuden nettikauppoihin. Heti.