one ring to rule them all...

Viime viikolla järjestin yhden minimuotoisen dinner partyn ja osallistuin toisille. Tällä viikolla ajattelin syödä arkiruokaa ja kiloittain tuoreita kasviksia, kumpiakaan kun en taida ensi viikon reissulla paljon nähdä.  Perjantaina hyvän ruuan lisukkeena tuli hihittelyä, ihan liikaa viiniä ja YouTube-bileet. Vaikka sekään ei ihan hulinaksi mennyt, lauantain omistin leffastelulle - tosin astetta suuremmalla panostuksella tällä kertaa.

Illan viralliset valvojat.

Jo jonkin aikaa on tehnyt mieli katsoa Sormusten herrat pitkästä aikaa uusiksi. Tai siis "uusiksi" - omistan kaikista extended-versiot, mutta ainoastaan ensimmäisen olen sellaisena katsonut. Päätimme siis Maijan kanssa tarttua toimeen ja kieltämättä oli äärimmäisen mukava katsoa elokuvaa, kun seurana oli ihminen, joka on asialle vähintään yhtä omistautunut kuin minä ja siis suhtautuu asiaan asianmukaisella vakavuudella. Tai puolivakavuudella: oli meillä olutta ja naposteltavaa lievittämässä etenkin loppupuoliskon aiheuttamaa stressiä.

Illan viralliset stressinaposteltavat.

Ihana huomata, että vaikka intohimoisimmat fanityttöpäivät ovat jo takana päin, leffat saavat minut edelleen nauliutumaan sohvaan. Ainoa keskittymistä syövä tekijä oli, että liian monesta lausahduksesta on jo tullut meemi itsessään. Tai ainakaan kymmenen vuotta sitten en kokenut tarvetta purskahtaa nauruun kohdassa  "one does not simply walk in to Mordor". Hämmentävämpi huomio olikin se, että osasin edelleen melkeinpä kaikki repliikit ulkoa. Koskakohan alan valjastaa aivokapasiteettiani yhtä tehokkaasti johonkin hyödylliseen?

Autenttinen teematyylinäyte.

Muutoin erikoistilannetta kunnioittava vyötyylinäyte.

Ikävä kyllä aika ei ole pehmentänyt sitä, että sydämeni särkyi jälleen Boromirin kuollessa. Romeo ja Julia -efekti: aina sitä toivoo, että tällä kertaa kävisikin toisin. Asianmukaisen puolivakavuuden vastapainona Maija onneksi ymmärsi myös sekä murtumiseni aiheesta että pinnallisemmat syyni rakastaa Sormuksen ritareita.

Koska tämäkin Boromir on hiih hiih hiih.

rotatonta menoa

Sitten edellisen olen kerännyt noin kiljoona litraa mustikoita (oikeasti kuusi ja puoli, joista Marko keräsi yhden). Sen lisäksi olen hillonnut mustikoita, melkein hillonnut mustikoita, mutta keittänyt ne vahingossa velliksi, pakastanut mustikoita, leiponut mustikkapiirakkaa, syönyt paljon tuoretta mustikkaa ja pessyt keittiöstä ennätysmäärän mustikkatahroja.

Käsittämätön määrä jättimäisiä mollukoita jo pienet Kanervalan metsiköt täynnä, kerääjiä sen sijaan on kovin vähän. Ja ötököitä, minua on puraissut vasta yksi (tietääkseni). Kävin tänään poimimassa myös litran vattuja pakkaseen ja samalla löysin uuden mustikkataivaan. Hillitsin silti itseni, koska ei ole enää tilaa eikä tarvetta. Mutta kun ne on niin kauniita! Itse asiassa niin kauniita, että vähän säälittää tunkea niitä pakastepusseihin, blenderiin ja leivonnaisiin. Tsekkaa jos et usko.

Nättiä marjaa.

Olen myös kerännyt ylimääräisiä hyvä ihminen -pisteitä pesemällä matot. Vähän on projekti tosin puolitiessään: huomenna jos pesisi lattiatkin, voisin saada matot myös paikoilleen.

Viikonlopun hepuleissa varasin myös matkan Lontooseen, lähtö ensi viikolla. Viimeinkin! Jee! Kävin Briteissä ennen melkeinpä kerran vuodessa, nyt en ole neljään vuoteen kyseisen saaren pintaa tallannut. Ikävä on ollut.

Sunnuntai-iltana muistin myös, miksi olen yleensä näissä asioissa hyvissä ajoin liikenteessä ja miksi kannattaa lukea majoituspaikoista arvosteluja. Olin jo varaamassa ainoaa löytämääni budjettiin sopivaa kahden hengen huonetta, joka oli saatavissa koko reissun ajalle. Kunnes sitten vilaisin vielä arvostelut, joissa useammassakin mainittiin lutikat (pureva kanta). Etsintä jatkui ja löysin hyvällä paikalla sijaitsevan hostellin, joka näytti aavistuksen ankealta, mutta oli tuhottoman edullinen. Arvostelu: "Don't go there! Rats everywhere!!"

Loppupeleissä päädyttiin sitten siihen, että kaksi ensimmäistä punkkaillaan Victorian tietämillä hostellissa dormissa ja siirrytään seuraavaksi kolmeksi yöksi vanhustelemaan mukavuussyistä kahden hengen huoneeseen guesthouseen, jonka Katja ja Simo hyväksi jo havaitsivat. Kestän kuorsaajat ja käytävällä olevan vessan mainiosti, mutta lutikoita ja rottia ei tarvitse tässäkään finanssitilanteessa sietää. Lisäksi olen nukkunut hostelleissa riittämiin kokeillakseni nyt vähän erilaista majoittumista edes osan aikaa.

Lainasin eilen kirjastosta matkaoppaita, sillä ne eivät ole haitaksi kiljoona kertaa kaupungissa vierailleellekaan. Muista opuksista päätellen ajattelin Mondon olevan meidän henkisille matkailijoille sopivaa luettavaa. Olin väärässä. Sen kohderyhmää taitavat olla maalaisjärjellä varustamattomat urbaanibilettäjät. Kirjan ohjeita:

- Varo metrovaunun ja laiturin väliin jäävää kuilua (mind the gap) - siitä ei varoiteta turhaan kuulutuksissa; minä miltei kadotin kenkäni... kulkea nyt Cityssä yhdellä kengällä!

- Lontoossa on kuusi miljardia lämpimien makkaroiden myyjää. Älä osta makkaroita! Ne on valmistettu vanhoista kengistä ja kissantassuista.

- Älä osta huumeita Camden Townin tai Leicester Squaren katukauppiailta. Tulet varmasti huijatuksi.

Lisäksi kirja on tehty 2004. Taitaa jäädä suosiolla Suomeen.

Ilman Mondon apua olen itsenäisesti sopinut vähän treffejä Lontoo-ihmisten kanssa ja koittanut keksiä hannamarkoystävällistä tekemistä. Marko on siitä hyvää Lontoo-seuraa, ettei ole erityisen kiinnostunut nähtävyyksistä. Eli vaikka sightseeingiä tulee varmasti harrastettua, voidaan keskittyä kulttuurilomailuun. Ja ruokaan. Haaveilen jo Sunday roastista ja burgereista ja oikeista kolmioleivistä ja fish & chipsistä ja chips & cheesestä ja uuniperunoista ja curryista. Ja kunnon siideristä. Ehkä yritän silti säästää vähän shoppailubudjettiakin, sillä Lontoossa asuvat myös halvat kengät, koltut ja kirjat. Onneksi osaan jo etsiä ilmaiset/edulliset kulttuuririennot, niin jää rahaa muuhun humputteluun.

Matkatäpinää voin lievittää muilla täpinöillä. YouTubessa on kulttuuriteko: kotimainen Hobitti-sarja, tuo lapsuuteni ehdoton suosikki, löytyy sieltä nyt kokonaisuudessaan. Ah, Carl-Kristian Rundmanin Boromir! Hiih hiih hiih! Olkoonkin vähän kakettia telkkariin siirrettyä teatterinäyttelemistä, minä nautin Väänäsen Klonuksta, Vierikon Gandalfista ja Sveholmin Samista. Ja Edelmannin musiikeista. Illan ohjelma on selvillä.

haaste paketissa

Markolla oli harvinainen arkivapaa ja autolainaankin oli mahdollisuus. Vrum, Kolille. Emme kukaan ole kai täysin rapakuntoisia, mutta kuuden kilometrin tarpominen metsäpoluilla enimmäkseen ylämäkeen otti kyllä voimille. Aikuiset reippailijat olivat luonnollisesti varanneet mukaan paljon vettä ja kunnon eväät, joten kuolo ei  korjannut matkalla, vaikka Ukko-Kolille lopuksi kavutessa olikin usko jalkojen kestävyyteen jo aika vähissä. Säästimme loppuun matkan hienolla hissillä, joka esiintyi kuvahaasteen talvikuvassa. Päivän tapahtumat ja houkutus haasteen sisäiseen linkitykseen vaikuttivat siis viimeisen kuvan valintaan. Melko postmodernia.

30: Valinnainen kuva Kolilta.

Nyt pitänee latautua henkisesti taas ihan tavan kirjoittamiseen.

Päivä 1: Omakuva

Päivä 2: Suosikkitavara

Päivä 3: Perheenjäsen

Päivä 4: Harrastus

Päivä 5: Vanha kuva

Päivä 6: Teema "vihreä"

Päivä 7: Kuva jota en koskaan julkaissut

Päivä 8: Suosikkikuva

Päivä 9: Päivän asu

Päivä 10: Tämä tekee minut iloiseksi

Päivä 11: Hullua

Päivä 12: Arkeni

Päivä 13: Teema "valo"

Päivä 14: Talvikuva

Päivä 15: Rakkaus

Päivä 16: Mustavalkoinen omakuva

Päivä 17: Hetki

Päivä 18: Tunteet

Päivä 19: Täällä minä asun

Päivä 20: Teema "erilaiset"

Päivä 21: Kun olin pieni

Päivä 22: Tästä olen riippuvainen

Päivä 23: Kesäkuva

Päivä 24: Tämä tekee minut surulliseksi

Päivä 25: Kaikessa kiireessä

Päivä 26: Tämä naurattaa aina

Päivä 27: Teema "kaksi"

Päivä 28: Sää

Päivä 29: Uusin kuva minusta

Päivä 30: Valinnainen kuva

i wear the cheese, it does not wear me

Uusin kuva minusta on viime sunnuntailta, kun Marko kävi juuri palautetulla kamerallani nappaamassa (onneksi aika sumean) yllätyskuvan minusta ja Katjasta saunassa, joka siveyssyistä jääköön julkaisematta. Lisäksi eilen haltuuni päätyi kuva kahdesta zombiebailaajasta viikonlopun häämainingeissa, mutta sekin saa hukkua arkistoihin, jos vaan voin asiaan vaikuttaa. Muita viikonlopun häärientokuvia en ole vielä nähnyt. Joten tässäpä kuvahaasteen toiseksi viimeisenä kuvana uusin hallussani oleva julkaisukelpoinen kuva minusta.

29: Uusin sensuurin läpäissyt kuva minusta

Tämäkin on alle viikon vanha, olen siis Paavon kaneliomenapuun istutuspuuhissa tarkkaan valvovien silmien alla.

Lisäksi minut haastettiin vastaamaan kolmeen kysymykseen.

1. Lempiväri?

Pidän kaikista väreistä (paitsi neonväreistä) ja lemppari vaihtelee kausittain. Tällä hetkellä suosikkeja ovat sellainen Granny Smith -ompun vihreä sekä kesäisen oranssi. Vaatetuksessa lempivärini on tylsä musta. Aina yritän ostaa eri värejä, mutta jostain syystä kaappi pursuaa mustia vaatteita koko kylän tarpeiksi.

2. Paikka, jossa haluaisin käydä?

Juuri nyt olisi kauhea kutina päästä Britteihin, mutta olen oikeasti kolunnut sitä saarta ihan riittämiin. Mikä tahansa Euroopan kaupunki olisi tällä hetkellä kaivattu tuulettumiskohde, joten niistä sitten valitsemaan. Vastataan tarkennukseksi vaikka Berliinivenetsiaprahabudapestkööpenhamina.

3. Lempiruoka?

Yngh, nyt kesällä ei mikään, kun ei oikeita ruokia tee mieli. Muuten olen kyllä ruuan ystävä, eikä yhtä lempparia voi nostaa suosikiksi, se olisi rikos kaikkia muita ihania ruokiaa kohtaan. Lempiruoka-aineeni taitaa silti olla juusto vuodenaikaan katsomatta, koska juusto on esim. parasta (paitsi eilisessä juustoöveripitsassa oli vähän liikaa juustoa jopa minulle, le gasp!).

Tarkoituksena oli haastaa jatkoksi kymmenen muuta bloggaajaa, mutta laiskottaa :)

tunnekuohuja

Olin perjantaiaamusta tähän iltapäivään asti uutispimennossa, mitä nyt eilen älypuhelinten omistajat kertoivat häähumun keskellä Amy Winehousen kuolleen. Tänään lounaspitsan yhteydessä selailtu iltapäivälehti kuitenkin rikkoi autuaan tietämättömyyteni Norja-uutisoinnillaan. En tässä hetkessä haluaisi lukea asiasta yhtään enempää ja silti klikkailen menemään ahdistuen koko ajan lisää. Oksettaa.

Selviytymiskeinona koitan keskittyä kivoihin asioihin, joita onneksi, onneksi, mahtuu viikonloppuun reippaasti, sillä Anna ja Samu on nyt saatettu hienojen juhlien myötä avioliiton satamaan. Häissä oli parasta esimerkiksi tunnelma, ruoka, juhlapaikka, verigreippibooli, kaunis kirkko, vapautunut jorailu, sulhasen runolliset kyvyt, tyypit ja etenkin käsittämättömän lungi hääpari itse. Liikutus, Annan ja Samun puolesta iloitseminen, oma hermostushölmöily (hei kuka oikeasti unohtaa kameransa kirkon vessaan?), alkuviikon hääuutisten jälkivaikutukset ja omassa päässä risteilevät ajatukset saivat aikaan melkoisen tunnekuohun pään sisällä, mutta sain sentään pidettyä jalat maassa (paitsi silloin kun heitin jalkaa tanssilattialla) ja nautittua meiningeistä.

Ainoa konkreettinen miinus tulee hautovan kuumasta ilmasta: hieno paplarikampaukseni läsähti jo ennen kuin sain sen valmiiksi, ja etutukka oli liistraantuneena pitkin otsaa yli puolet päivästä, koko tukka muuttui hikilieroiksi sitten vapautuneen jorailun myötä. On mukavaa edustaa hehkeänä. Toisaalta harvoin on järveen pulahtaminen tuntunut niin hyvältä kuin viime yönä kahden aikaan majapaikkaan päästyämme, ah.

Vaikka sekä Karkkilan-reissu että hääviikonloppu olivat ehdottoman tervetulleita piristyksiä, tuntuu myös hyvältä olla taas kotona. Tulevan viikon tavoite on ottaa rauhallisesti, saada vihersmoothiet jälleen rutiiniksi ja siivota kunnolla ensimmäistä kertaa viikkoihin. Mahdollisesti voisin myös harkita viimeinkin koneen viemistä huoltoon..

Kuvahaasteen loppumetreillä etsitään sääkuvaa. Ruisrockista 2007 olisi muutama hyvinkin kuvaava otos aiheesta, mutta koska sen kesän kuvamateriaalia on käytetty nyt niin paljon, päädyin saapaskuvaan viime kesältä. Vähän laiska valinta, mutta tässä olotilassa ei paljon luovemmaksi kykene heittäytymään. Lisäksi kuva antaa vahvaa osviittaa toistaiseksi viimeisen Provinssini festarikelistä. Vanha ja kokenut talkoolainen oli toki varustautunut asianmukaisesti.

28: Kassi on muuten edelleenkin pyykkikorissa, oho.

En kauheasti tykkää Cypress Hillistä (tai siis käytännössä yhtään), mutta kumpparit, kuralammikko ja hipetihopkeikka olivat mahtava kombo kyseisenä lauantai-iltana viimoisen työvuoron päätyttyä. Kuraa löytyi kaikkialta, myös päänahasta ja rinnuksista paidan alta. Hyvä meininki.