peili

Olen alkanut hiljalleen oivaltaa palkan olemusta. Vaikka se ei olisi merkittävän suuri, pointti onkin siinä, että tietää sen tulevan aina tiettyyn aikaan tietyn kokoisena. Ja näin ollen voi sumplia hankintoja rauhassa, koska voi myös miettiä aikataulun, milloin mihinkin on varaa. Ja sitten voikin hankkia ilokseen jotain, mitä on jo pitkään halunnut.

Vaikka lattiapeilin, joka ei voi tippua seinältä suoraan pistorasian päälle irrottaen koko pistorasian muoviosan mennessään jättäen seinään valtavan, vaarallisen aukon ja hajoten sitten lattialle kiljooniksi erikokoisiksi teräviksi sirpaleiksi.

Ei sillä, että tuntisin lähipiirissäni ketään, jolle olisi vastikään käynyt näin. Tai varsinkaan niin, että avaisi kyseistä pistorasiaa korjaamaan tulleelle sähkömiehelle oven tukka Russell Brand -kuosissa ja pelkässä pyyhkeessä, koska oli ihan varma, että ehtii suihkuun "ihan hyvin" ennen kuin korjaaja saapuu. Ehei.

(Voisin vaikka vannoa, että vaikka pistorasian vaihtaminen ei muutenkaan kauaa vie, tänään se vaihtui ekstranopeasti. Sen verran hämmentyneen oloinen tyyppi ovesta ulos käveli. Lisäksi mainittakoon Russell Brandin yhteydessä, että Booky Wook 2 osoittautui ihan hauskaksi, vaikkakin haastavaksi luettavaksi. Muutaman kerran oli pakko nauraa ääneenkin, mitä tapahtuu minulle lukiessa ani harvoin.)

Lattiapeilin lisäksi himoitsen seinätaidetta. Muistin vasta eilen seinätarrojen olemassaolon, ja niistä taitaa löytyä ratkaisu reikäisten seinien peittämiseen. Nyt pitää enää valita. Ja raaskia ostaa. Vaikka palkan olemuksen olenkin hiljalleen oivaltanut, en ole vielä ihan sisäistänyt, että oikeasti saan sellaista.

kortit postiin

Ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen lähetin tänään kasan joulukortteja. En tiedä, onko kyseessä pitkittyneen kaamoksen torjunta, alitajuinen yritys tavoittaa joulumieli vai mitä oikein tapahtui, mutta eilen huomasin istuvani kynä kädessä kirjoittamassa personoituja joulu- ja uudenvuodentoivotuksia kortteihin ja tunkemassa tuoksukynttilöitä niiden mukana kirjekuoriin. Että näin tällä kertaa.

Blogia lukevat pääasiassa Joensuun ystävät, joille voin kertoa, että teille en tänäkään vuonna ole hankkinut mitään, paniikki pois. Kaikille kauempana asuvillekaan en korttia laittanut, valikoin kymmenen kohdetta sen mukaa kun tulivat mieleen. Pienesti pitää aloittaa, muuten menee toinen kymmenen vuotta ennen kuin seuraavan kerran savottaan tartun.

Kammo: jouluna 2000 tein varmaan yli 30 korttia, jotka askartelin itse ja kirjoitin niihin vastaanottajaa ajatellen valitun Nalle Puh -sitaatin, jokainen oli erilainen. Vähemmästäkin tulee korttikammo.

Viime vuosien valossa ns. tavallista joulua ei elämässäni ole, mutta tänä vuonna jännittelee kyllä, sillä suuntana on Savo ja seurueena siis ei lainkaan oman perheen jäseniä. Viime vuonna todistin jouluhössötystä sielläkin suunnalla ennen aattoa ja voin hyvin mielin todeta, että nälkäiseksi siellä ei ainakaan pitäisi jäädä. Tästä huolimatta aion tehdä satsin perunalaatikkoa iskän reseptillä mukaan, pitää sitä palanen omiakin perinteitä mukaan saada. Haaveilen myös piimäjuustoasioista nyt kun on juustomuottikin, mutta kai se hössöttämisen raja pitää johonkin vetää...

Ennen joulua pitää vielä selvittää ylipukeutumispikkujoulut. Kolttu, check, saumasukkahousut, check, uusi fabulous luomiväri, check. Mutta pitkiä käsineitä en löytänyt. Harmistus.

pompusta paniikkiin

Vaikka tunnetusti pidän monenlaisista kirjoista, joskus pomppu yhdestä maailmasta toiseen on turhan karu - kuten esimerkiksi Agatha Christien Poirot-tarinasta Russell Brandin elämäkerran toiseen osaan. Tokihan Stylesin tapauksessa on uskottomuutta, myrkyttämistä ja törkeitä petoksia, mutta kun jo Booky Wook 2:n ensimmäisen reilun kymmenen sivun aikana ruoditaan mennyttä heroiiniaddiktiota, kiroillaan silmittömästi ja kiksautetaan Kate Mossia, oli aivot lähellä sulamispistettä.

Taistelin ensimmäisen luvun loppuun ja sitten alkoi hiljalleen helpottaa. Kolmannen luvun kohdalla aloin jo edetä varsin sujuvasti, mikä on ihme, koska teksti on kuin puhetta: täynnä käsittämättömiä sanoja ja poukkoilevia tarinoita. Lystikkäämpi puoli asiassa on se, että teksti on nimenomaan kuin Russell Brandin puhetta eli sitä lukiessaan kuulee kaiken päässään automaattisesti herran omalla äänellä.

Koti on siinä ärsyttävässä vaiheessa, että periaatteessa kaikki on purettu, mutta satunnaisia nyssäköitä pyörii edelleen nurkissa, eikä niille meinaa löytyä paikkaa mistään. Huomenna saan mattolähetyksen, joten kunhan vielä askartelen taulut seinälle, alkaa jo näyttääkin melko valmiilta. Hyvä niin. Koska minulle selvisi, ettei minun kannata aikataulusyistä edes hakea informaatiotutkimuksen aineopintoihin - maailma on huono! - on ihan lohduttava ajatus, että kotona näyttää kivalta eli siellä voi käyttää aikaa ihan vaan vaikka rentoiluun ja muuhun epätouhuiluun(!).

Kunhan saan ne viimeiset nyssäkät purettua (eli/tai piiloon), voinkin sitten keskittyä vaikka joululahjapanikointiin. Tosin eilisen iltavuoron aikana päähäni pompsahti muutamakin erinomainen idea, lahjojenkin suhteen asiat näyttävät yllättävän hyviltä. Eli mistäs sitä sitten stressaisi, kun muutto, opinnot ja kohta lahjatkin ovat paketissa? Osaako sitä ollakaan.

lahja itselle

Jos on palauttanut gradunsa yli kaksi vuotta sitten (kääk!), voihan silti hankkia tutkimuskirjallisuutta? Vaikka uudenvuodenlahjaksi itselle? Terveisin nimimerkki "epätietoinen -82".

 

Diana Wynne Jones: Reflections. 

Kutkuttaa. Kokonaisuus vaikuttaa ihan liian mainiolta sivuutettavaksi, eikä hintakaan päätä huimaa. Lisäksi Neil Gaimanin esipuhe on toki varsin mukava säväys, mutta Dr Charlien kirjoittama johdanto painaa vaakakupissa vielä enemmän.

nainen vs amme

Koska minuuttiaikatauluni jatkuu edelleen, upotan ajatuksiani luonnollisena reaktiona mahdollisimman vähän ajankohtaisiin ongelmiin. Sunnuntaista asti olen käynyt intensiivistä taistelua nainen vs. kylpyamme. Vaikka olenkin onnistunut hiljalleen taittamaan ammeen ylivoimaa, se on edelleen vahvasti voitolla.

Kovin nyt vaikuttaisi siltä, että ammeesta on tullut vanhasta kodista uuteen siirtymisen symboli. Myös edellisessä asunnossani oli vanha ja kulunut istuma-amme. En koskaan jaksanut tehdä sille kummempia - ei kannattanut, tarkoitus kun oli asua asunnossa maksimissaan vuoden verran. Määräajan tultua ja mentyä elin koko ajan uskossa, että saatan muuttaa pois koska tahansa. Vasta ennen muuttoa pesin pinttymät pois, kulumille en tietenkään voinut mitään.

Uudessa asunnossa amme ei ole niinkään kulunut, mutta pinttymä on sitkeä ja pitkältä ajalta. Siihen ei hankaussieni ja kylppäritolu tepsi. Suolaan kastettu sitruuna kohensi tilannetta jo huomattavasti, (kiitos, Kim & Aggie!) mutta työsarkaa on edelleen. Eilen testasin suolan ja etikan yhdistelmää, mikä oli melkoinen virhearvio. Etikka isoissa määrin haisee ihan saakurin pahalta ja nikotellen hankaaminen on parhaimmillaankin, hmm, haastavaa.

Kokeilematta on ruokasooda, sitruunahappo, Akron taikasienet tai tosi järeät pesuaineet. Vaan mistä aloitan? Hus, lika, hus! Kirjahyllyn ehtii myöhemminkin.