Vaikka tunnetusti pidän monenlaisista kirjoista, joskus pomppu yhdestä maailmasta toiseen on turhan karu - kuten esimerkiksi Agatha Christien Poirot-tarinasta Russell Brandin elämäkerran toiseen osaan. Tokihan Stylesin tapauksessa on uskottomuutta, myrkyttämistä ja törkeitä petoksia, mutta kun jo Booky Wook 2:n ensimmäisen reilun kymmenen sivun aikana ruoditaan mennyttä heroiiniaddiktiota, kiroillaan silmittömästi ja kiksautetaan Kate Mossia, oli aivot lähellä sulamispistettä.
Taistelin ensimmäisen luvun loppuun ja sitten alkoi hiljalleen helpottaa. Kolmannen luvun kohdalla aloin jo edetä varsin sujuvasti, mikä on ihme, koska teksti on kuin puhetta: täynnä käsittämättömiä sanoja ja poukkoilevia tarinoita. Lystikkäämpi puoli asiassa on se, että teksti on nimenomaan kuin Russell Brandin puhetta eli sitä lukiessaan kuulee kaiken päässään automaattisesti herran omalla äänellä.
Koti on siinä ärsyttävässä vaiheessa, että periaatteessa kaikki on purettu, mutta satunnaisia nyssäköitä pyörii edelleen nurkissa, eikä niille meinaa löytyä paikkaa mistään. Huomenna saan mattolähetyksen, joten kunhan vielä askartelen taulut seinälle, alkaa jo näyttääkin melko valmiilta. Hyvä niin. Koska minulle selvisi, ettei minun kannata aikataulusyistä edes hakea informaatiotutkimuksen aineopintoihin - maailma on huono! - on ihan lohduttava ajatus, että kotona näyttää kivalta eli siellä voi käyttää aikaa ihan vaan vaikka rentoiluun ja muuhun epätouhuiluun(!).
Kunhan saan ne viimeiset nyssäkät purettua (eli/tai piiloon), voinkin sitten keskittyä vaikka joululahjapanikointiin. Tosin eilisen iltavuoron aikana päähäni pompsahti muutamakin erinomainen idea, lahjojenkin suhteen asiat näyttävät yllättävän hyviltä. Eli mistäs sitä sitten stressaisi, kun muutto, opinnot ja kohta lahjatkin ovat paketissa? Osaako sitä ollakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti