se johtuu geeneistä?

Muistan kun Mireille Guilianon Ranskattaret eivät liho julkaistiin joitain vuosia sitten ja se aiheutti ihan järjettömän kohun. Joku luonnostaan laiha ranskalainen kehtasi ruveta neuvomaan tavan kuolevaisia! En sitten lukenut kyseistä opusta, koska luulin sen olevan jotenkin kamala ja syyllistävä.

Viime perjantain junamatkalla luin kirjan (melkein) kannesta kanteen - kaikkia reseptejä en orjallisesti lukenut, kun oli muutenkin vähän nälkä. Kohuopuksen pointtina oli, ettei ranskalaisten naisten hyvinvoinnin (henkisen tai fyysisen) salaisuus ole mutatoituneissa geeneissä vaan kulttuurissa.

Teoksen pääteesit vapaasti tiivistettynä:

- Juo paljon vettä.

- Syö paljon hedelmiä, marjoja ja tuoreita kasviksia.

- Syö riittävästi oikeaa ruokaa.

- Kaikkea voi syödä, jos syö kohtuudella.

- Arki- ja hyötyliikunta kunniaan.

- Salilla ei tarvitse määrättömästi rehkiä (siis rangaista itseään liikunnalla), jos ei ylensyö jatkuvasti.

- Suklaa on hyvää ja terveellistä vaikka päivittäinkin kohtuudella nautittuna.

- Viini on hyvää ja terveellistä vaikka päivittäinkin kohtuudella nautittuna.

- Nauti elämästä ja ruuasta.

Ei kuulosta kovin radikaalilta tai syyllistävältä, eihän? Paitsi ehkä 3-4 viimeistä kohtaa, koska tässä kulttuurissahan nauttiminen on tunnetusti pannassa, mutta rankaisu arvossa. Vai kuinka monta kertaa olet kuullut jonkin variaation lauseesta "on niin hyvän näköistä piirakkaa, että pakko ottaa ihan vähän, pitää sitten tehdä rankempí treeni illalla"?

En tiedä, tykkäsinkö kauheasti Guilianon tavasta kirjoittaa, enkä myöskään allekirjoita kaikkea, mitä opuksessa neuvottiin. En myöskään koe tarvetta alkaa seurata Guilianon kolmen kuukauden ohjelmaa. Ihan mukavaa junaluettavaa silti, etenkin kun tyypiltään kirja muistutti enemmän romaania kuin minkään luokan opasta. Erityisesti minua lämmitti ajatus painosuosituksista:

On hyvä muistaa, tohtori sanoi, että "il y a poids et poids" ("on painoa ja painoa"): on vakuutusyhtiöiden taulukosta ilmenevä "ihannepaino", joka perustuu pelkästään pituuteen; on "muotipaino", paljon luonnottomampi ihanne, jossa kaupallisuudella on suuri, joskus salakavala rooli; ja sitten on "hyvinvointipaino", jossa henkilö kokee olevansa bien dans sa peu (viihtyvänsä nahoissaan), kuten Montaigne asian ilmaisi.

Tuollaista saa harvemmin mistään lukea. Ajatus on myös hyvin linjassa vuosien varrella muotoutuneen käsitykseni kanssa, että jokaisella ihmisellä on oma luontainen paino, jossa voi hyvin. Sen alle paino ei myöskään putoa ilman kohtuuttomia ponnisteluja ja vaikka siinä onnistuisikin, lopputuloksena on vähän vinksahtaneen oloinen ulkonäkö. Joskus vajaa kymmenen vuotta sitten silloisen asuntolani kanssa-asukki totesi, etten olisi Hanna, jos en olisi vähän pyöreä. Suutuin ihan silmittömästi, mutta sittemmin olen kyllä tajunnut, missä tuon lausahduksen viisaus piilee.

Vaikka en niihin suuremmin viitsinyt keskittyäkään, Guilianon reseptit näyttivät sen verran herkuilta näyttivät, että olen laittanut Ranskattaren ruokavuoden (jatko-osa tälle opukselle) hankkimisen harkintaan. Se kun kuulemma keskittyy enemmän resepteihin kuin ruokafilosofiaan.

Koska tämä ykkösosa ei tuottanut minulle muutoin mitenkään suuria ahaa-elämyksiä ja ehdin jo lauantain juhlahulinoissa nauttia sekä herkuista että viinistä, päällimmäisiksi nousi reseptien tonkimisen lisäksi kolme hillitöntä ja melko odottamatonta hinkua:

a) prepata ranskaa

b) mennä Ranskaan

c) syödä purjoruokia (jos ei Guilianon taikapurjokeittoa sentään).

Purjoa on jo kaapissa, nyt pitää enää keksiä, missä muodossa sen syön. Muut vaiheet saavat vielä odottaa.

melkein kevätmekko

Ulkona paistava aurinko herätti tarpeen saada jotain uutta, pientä ja kivaa vaatekaappiin. Jotain keväistä ja kevyttä. Eli luonnollisesti iskin silmäni ensimmäiseksi tummanvihreään neulosmekkoon, joka on kaiken lisäksi vielä ilmeisesti jotain fiinimpää muotimerkkiä. Sen jälkeen kaikki muut vaatteet näyttivät ihan huonoilta. 

Edelleen jännittää tämä sokkona netistä tilaaminen. Koska jos tuo mekko ei ole sopiva, saatan niin sanotusti pahoittaa mieleni. Ovh oli £144, mutta myynnissä alennushintaan £34.30. Eurovaluuttaan kääntäen ja kulujen kanssa hintaa tulee vajaa 44 euroa, mikä ei mielestäni ole yli 150 euron mekosta mitenkään kauhean kohtuutonta.

Nyt sitten jännätään postilähetyksiä viikko tai pari. Eeep!

kalenterielämää

Hanna
Miksi olen niin kiireinen?
Marko
en tiedä
nyt vaan sattuu olemaan kiireinen viikko
Hanna
Ei ees erityisemmin.
Keskiviikon iltavuoro sen kai tekee.
Marko
no ei siinä, mullakin on kyllä ihan riittämiin tekemistä tälle viikolle
Hanna
Kalenterielämä, en pidä sinusta.
Marko
kyllä sä vähän pidät. myönnä vaan
Hanna
:D
No vähän.
Mutta en siitä, ettei ole aikaa.

Tavoitteeni vuodelle 2012 oli minuuttiaikataulusta eroon pääseminen. Viimeisten todistusten valossa en ole vielä onnistunut erityisen hyvin. Eilen meinasi maailma mullistua, kun afro olikin peruttu. Onneksi Katja pelasti ja kiikutti pettyneet tanssihaaveilijat salille. Ihastuin cross traineriin.

Jos huomenna aamulla jaksan herätä ajoissa, ehdin pestä aamulla pyykkiä ja käydä uimassa. Aamutehoilun varjolla pääsen tänään kahvittelemaan ennen teatteria ja voin pitää torstai-illan vapaana parisuhteen laatuajalle (noh, täytyy silloin pakata ja käydä kirjastossa). Kontrolli- ja suunnittelufriikki? En kai. Onneksi kalenterissa on aina sen verran löysää, että ehtii katsoa Once Upon a Timen ja Huippiksen. Hömppä naisen tiellä pitää.

Paluu vanhan keittiöelämäni periaatteisiin on kalenterista huolimatta toistaiseksi aika hyvissä voimissa: kaapistani löytyi myös vähän modattujen kvinoa-hernerouhekrokettien ainekset. Taikina odottelee jo kaapissa, jospa tänään ehtisi ne siis myös paistaa..

kadonnut: sisäinen martta

Seesteinen sunnuntai saadaan aikaan Charlotte Gainsbourgilla ja ruokakaappien tyhjentämisoperaatiolla. Oi ihana Stage Whisper -levy! Pitkästä aikaa innostun uudesta levystä ja juku kun tuntuu mukavalta se. Ja oi ihanat Levy-Eskot, jotka levyn minulle varta vasten tilasivat. Ystävällinen palvelu takaa uskolliset asiakkaat.

Ikäväkseni olen viime aikoina huomannut, että säännölliset tulot ovat saaneet aikaan täydellisen mielikuvituksen puutteen keittiössä. Muutamassa kuukaudessa olen kadottanut taidon tehdä ruokaa kotoa löytyvistä aineksista, koska enää ei ole ihan pakko. Tämän johdosta kaapit pursuilevat kuiva-aineita, joita olen kerran johonkin tarvinnut. Ennen oli niin tarkka ruokabudjetti, ettei vastaavaa tilannetta päässyt syntymään ja silti söin varsin hyvin ja monipuolisesti. Pari viikkoa sitten pakotin itseni tekemään kasvissosekeittoa evääksi jääkaapin juuresjämistä ja jo se tuntui jonkinlaiselta erävoitolta.

Tänään sitten hermostuin tursuilevaan kuiva-ainekaappiin ja päätin tehdä makaronilaatikkoa, siihenhän on aina ainekset. Paitsi että eipä ollutkaan, oi voi, kai se on kaupasta jotain haettava. Asennetarkastuksen jälkeen uunissa muhii parhaillaan iso vuoallinen hernerouhe-sekapastalaatikkoa, jossa on höysteenä myös sipulia, suppiksia ja porkkanaa. Iloisen oranssin ja vihreän väriyhdistelmän vuoksi ristin ruuan kevätlaatikoksi. Maku testataan illalla joogan jälkeen, mutta ainakin ulkonäkö ja tuoksu on kohdillaan.

Muuten päivän ruokalistalla on ollut mm. rahkalettuja herkkuhöysteillä ja pinaattiomeletti - joihin myös löytyi ainekset kaapista. Järkyttävää, miten helposti tuohon uusavuttomuuden tilaan vajoaa, etenkin kun olen ihan, ihan oikeasti sitä mieltä, ettei ruokaa pidä tuhlata ja taloudellinen arki on järkevää pitää yllä kaikissa tilanteissa. Kaivoin kirjahyllystä tueksi ja inpiraatioksi joululahjaksi saadun marttojen kasviskeittokirjan. Uusi keittiöelämä paluu vanhaan keittiöelämään alkaa nyt.

pallura-angsti

Paikallinen lähipiiri onkin tästä jo tietoinen, mutta vastoin kaikkia päätöksiäni menin ystävän inspiroimana rekisteröitymään Kiloklubiin. Päätin heti alkuun, ettei menneitä harhautumisia tule toistaa ja olenkin käskenyt ihmisten tarkkailemaan puheitani. Heti kun alkaa kuulostaa huolestuttavalta, bannit Kiloklubiin ja nainen muiden harrastusten pariin.

Minua kiinnostaa ennen kaikkea tarkkailla, miten syön: tuleeko tarpeeksi proteiineja ja kuituja, minkälainen on syömieni rasvojen laatu, miten kaikki suhteutuu uudelleen löydettyihin säännöllisen liikuntarutiinin iloihin.

Nyt on pari viikkoa tarkkailua takana ja näyttäisi kovasti siltä, että ongelmakohtani ovat varsin erilaiset kuin keskivertoklubilaisella. Esimerkki viime viikon maanantailta: "Kasvisten, vihannesten, hedelmien, marjojen ja sienten määrä ruokavaliossasi on nyt erinomainen eli 1431.5 grammaa. Kiloklubin vähimmäissuositus on 600 grammaa." Tosin tuntuu aika villiltä, että oliiviöljyssä uitetut uunibataattilohkot lasketaan tuohon, vaikka onhan bataatti kasvi siellä öljyn allakin. Vähemmän yllättäen kasvispainotteisen ruokavalioni suurin haaste on proteiini, jonka kanssa joudun tappelemaan päivittäin, vaikka kuinka söisin papuja, soijaa, raejuustoa ja munia.

Ja sitten on ne kuidut. Kiloklubin perustana on neljä palluraa: kasvikset, energia, herkut ja kuidut. Suosituksia seuraamalla jokainen näyttää vihreää. Pienellä heitolla pallura on keltainen, suurempi poikkeus saa sen punaiseksi. Kuidut huitelevat minulla ravintosuositusten ylärajoilla, mutta pallura huutaa jatkuvasti punaista. Lopulta tajusin, ettei systeemi pelaa vain kuitujen määrällä, mutta myös syötyjen viljatuotteiden laadulla. Jos saa kuidut kasviksista, eikä juuri käytä viljatuotteita, mutta kastikkeen suuruksena on vehnäjauhoa, pallura on punainen, onhan 100% käytetyistä viljatuotteista kuitulukemiltaan huonoja. Äly hoi.
 

Damn you!

Sori nyt vaan, kuitupallura, mutta aion uhmata sinua ihan maalaisjärkeen vedoten. Jos syömistäni kasviksista, hedelmistä ja viljatuotteista tulee 35-45 grammaa kuituja päivässä, niin en aio hylätä moniin ruokiin paremmin sopivaa valkoista spagettia, vaikka se kuinka vetäisi palluran punaiselle. Listaluonteeni ja visuaalinen silmäni tästä maalaisjärjen käytöstä toki kärsii, mutta ehkä kestän.