estrogeeniyleisöltä

Kävin eilen elokuvissa. Hiiihihihihii.

Tykkäsin kyllä ihan elokuvanakin, tiedoksi. Päihitti Mirror, Mirrorin mennen tullen.

vermonster

Nyt on nähty sekin ihme, että tämä bloggaaja on hölkkälenkillä kaatosateessa  ilokseen. Nyt on mukavan raukea olo. Sitäkin suurempi onni on kuitenkin puhtaat ikkunat, hellyydenkipeä lainakissa ja ilmainen Ben & Jerry's.

Vermonster oli hyvää, mutta jopa Ben & Jerry's -asteikolla ihan tuhottoman makeaa. Miksi pekaanipähkinätkin on pitänyt karamelisoida kun jäätelössä on toffeekastiketta ja vaahterasiirappia, en tiedä. Cookie Dough pysyy edelleen lempparinani, onneksi sain sellaisenkin kalasteltua pakkaseen.

12/22

Vuonna 1995 sovittu luokkakokous oli ja meni. Osallistumisprosentin voinee laskea hyvän puolelle, sillä paikalle saapui lopulta 12/22. Turhaan jännitin, kivasti meni kaikki ja tunnelma rentoutui nopeasti. Oma kamerani ei jaksanut sisätiloissa toimia, mutta (enimmäkseen onneksi) muut kamerat ehtivät taltioida illan kulkua.

Lähinnä jäi hassuttamaan se, että vaikka paljon on ihmisten elämissä ehtinyt tapahtua viimeisen 14 vuoden aikana, radikaaleja muutoksia ei ollut havaittavissa naama- tai luonnerintamalla. Ollaan loppupeleissä aika samoja tyyppejä edelleen ja kaiken kukkuraksi näytämme pelottavan samalta kuin silloin joskus. 

Muutenkin kivoja asioita mahtui viikonloppuun, mutta parasta antia oli ehdottomasti nähdä ystävää, jonka kanssa aikataulut menee aina ristiin. Lisää tätä! Kaikesta kivuudesta huolimatta toivon, ettei ihan lähitulevaisuudessa tarvitse parin vuorokauden sisään olla kahdeksaa tuntia messutöissä ja sen jälkeen kaksissa eri juhlissa, joiden välissä matkustaa 500 kilometriä.

Tällä viikolla olen panostanut naisharrastuksiin olemalla ensimmäistä kertaa sekä henkilökohtaisessa kosmetiikka-aiheisessa aivopesussa neuvonnassa että zumbassa. Molemmat ihan hauskoja kokemuksia, mutta eivät ainakaan toistaiseksi tehneet lähtemätöntä vaikutusta. Mary Kayn vakkariasiakkaaksi olen liian pihi, zumba taas menee paremman puutteessa, kun ei ole afroa, joka meni paremman puutteessa, kun en päässyt tanssitunneille. Ehkä tästä aerobicinhoilijasta kesäzumbaaja kuitenkin kuoriutuu, seuratkaamme tilannetta.

sulevi tuli taloon

Ihana oranssi joponi (no, äidin oikeasti) varastettiin syyskuussa 2004. Sen jälkeen olen viettänyt suruaikaa ja ollut ilman omaa pyörää. Muutaman edellisen vuoden olen huristellut ympäriinsä Katjan mitä mainioimmalla, myöskin oranssilla kulkupelillä. Nyt päätin viimeinkin kääntää elämässäni uuden lehden, onhan pyörä Joensuussa lumettomaan aikaan ihan huippujuttu.

Siis tervetuloa perheeseen, uusi ja symppis ruskea Inserani. Ja ennen kuin joku tekee markot ja ilmaisee pyörän olevan ruman värinen, kerrottakoon, että valitsin tämän tarkoituksella, koska minusta se on kovin sievä ja ainakin sadasti sievempi kuin punainen kaksoissisarensa.

Suvussani on tapana nimetä tavarat hankintapäivän nimipäiväsankarin mukaan. Harkitsen vielä, sillä tänään on Sulevin päivä. Ja Stigin. Olkoon tämä silti ainakin tapani viettää maailman ympäristöpäivää.

toukokuun lukupäiväkirja

Agatha Christie: Neiti Marplea ei petetä

Eikä Neiti Marple petä! Ennen nollauslukemista kaivatessani turvauduin Tuija Lehtiseen, mutta jo useamman vuoden samaa virkaa on toimittanut Agatha Christie. Lapsena olin sitä mieltä, että Marple on turha ja Poirot superkuul, mutta nykyään fanitan molempia täydestä sydämestäni, Marplea ehkä vielä toisinaan himpun enemmän, koska kyseessä on kuitenkin paljon sympaattisempi hahmo. Aina taatun hyvä lukukokemus ja aivojen rentoutus. Ihana Jane, ihana Agatha.

Agatha Christie: Kohtalokas viikonloppu

Kuten Lehtisenkin kohdalla, Christien kohdalla on vaarana vajota limboon. Kaksi putkeen vielä toimii, mutta kolmannen kohdalla on jo vaarassa jumiutua klassikkodekkareiden maailmaan. Kohtalokas viikonloppu on myös takuuvarmaa Christietä, mutta ei millään muotoa lempparini Poirot-tarinoista. Itselläni on taipumusta pitää eniten niistä, joissa Poirot itse saa enemmän tilaa.

Ursula Le Guin: Pimeyden vasen käsi

En oikein ole scifi-ihmisiä. Tästä huolimatta on kalvanut, että kirjallisuussivistyksessäni on ollut Ursula Le Guinin kokoinen aukko. Le Guinia hehkutetaan etenkin feministisenä scifi-kirjailijana ja sukupuoli onkin tässä kirjassa paljon esillä. Minulle se oli silti ennen kaikkea yleispoliittinen romaani. Vuonna 1969 kirjoitettu teos on edelleen - tai jälleen - pelottavan ajankohtainen. Harvemmin tulee luettua kirjoja, josta vähän väliä tekee mieli alleviivata kohtia, joissa tiivistetään isoja asioita tai muuten vain kolahtavat. Esimerkki sivulta 23:

Ei, minä en tarkoita rakkautta kun sanon 'isänmaallisuus'. Tarkoitan pelkoa. Toisten pelkoa. Ja sen ilmentymät ovat poliittisia, eivät runollisia: viha, kilpailuhenki, aggressio. Tämä pelko kasvaa meissä. Se kasvaa meissä vuosi vuodelta.

Hyvä teos, jonka oletan sopivan scifin ystäville, mutta myös kaikille niille, joilla on minkäänlaista kykyä siirtää fiktiivisen maailman tapahtumia nykytodellisuuteen. Hyvä teksti vie mennessään.

Bongaa joensuulaismuusikot!

Muriel Barbery: Kulinaristin kuolema

Taas yksi ranskalainen välipalaromaani - ja tässäkin puhuttiin ruoasta! Sinällään mielenkiintoinen asetelma, mutta taaskaan siitä ei saatu mielestäni kaikkea tarpeellista irti. Alkaa kieltämättä herätä epäilys, etten vain ymmärrä nykyranskalaista romaanikirjallisuutta.

Mikko Rimminen: Nenäpäivä

Ostin tämän äidille äitienpäivälahjaksi ja samalla itselleni, sillä jostain syystä Finlandia-voittajaa oli Anttilassa vino pino eurolla kappale. Nenäpäivä oli itse asiassa romaani, jota en halunnut lukea loppuun, sillä tarina muuttui ahdistavammaksi sivu sivulta. Mikä on sinällään mielenkiintoista, sillä ensimmäisen parin sadan sivun aikana kirjassa ei tapahtunut oikeastaan mitään. Rimmisen kielestä on puhuttu paljon ja olihan se virkistävä lukea tekstiä, joka ei ollut millään muotoa ennalta arvattavaa. Loppupeleissä taidan kuitenkin olla simppelimmän suomen ja ihan hitusen tavanomaisempien adjektiivien ystävä.