saippualaatikon uumenista

Piti mennä aikaisin nukkumaan pois orastavaa kuumetautia. Sitten jäin jumiin David Mitchellin Soapboxiin. En olekaan jumittanut siihen aikoihin, monta jaksoa on sillä aikaa ehtinyt ilmestyä. Huonoa: en päässyt aikaisin nukkumaan. Hyvää: viihdytyn ihan eri tasolla.

In fact, sometimes I think there's no better food than bread and butter. Especially when you remember that the mere application of heat can turn mild-mannered bread and butter into supertoast - which is somehow delicious in a whole different way.

Ja minä poloinen kun ostin kaupasta vain jälkiuunileipää.

elokuun lukupäiväkirja

Paul Brannigan: This Is a Call: The Life and Times of Dave Grohl

Fiilistelin ajatusta siitä, että viimeinkin on ilmestynyt kirja miehestä, josta kukaan ei tiedä oikein mitään. Reilun 350 luetun sivun jälkeen tilanne on muuttumaton. Varhaisia vuosia käsiteltiin ajan bändien kautta, Nirvana-aikaa lähinnä Cobainin kautta (kiitos kuitenkin Branniganin sävylle Cobain-teksteissä: ei ihannointia, ei paheksuntaa). Foo Fightersin aika paljasti enemmän, mutta ei mitään, mitä bändin omassa Back & Forth -dokkarissa ei olisi jo kerrottu. Kirjoittaja on musiikkijournalisti, joten jokainen levy on myös ruodittu kappale kappaleelta. Henkilökohtainen elämä sen sijaan sai mainintoja lähinnä sivulauseissa. Kaikesta huolimatta tämä oli kuitenkin hyvin kirjoitettu ja mielenkiintoinen kirja, vaikka miestä musiikin takana valaisevana elämäkertana olikin pettymys. Suosittelisinkin tarttumaan tähän ennemmin ilmiön tai ajan kuvauksena kuin henkilökuvana. Ja tähän liittyen tärkein kritiikin aihe: jos ihmistä ei tekstin kautta voi tuoda lähemmäs, toinenkin kuvaliite olisi voinut olla. Ja Dave, pliiiis vähennä kiroilua edes vähän. Suorat lainaukset takasivat sen, että joka ikisellä sivulla oli vähintään kolme fuck-sanaa, useimmilla enemmän.

Reidar Palmgren: Sudenmarja

Uusi Palmgren! hihkaisin ja pistin kirjan hetimiten varaukseen. Moni arvostelija oli sitä mieltä, että tämä oli heikoin teos tähän mennessä. Olen samaa mieltä. Tarina oli aiempaa heppoisempi ja minulle vaikeampi saada kiinni. Kaikesta huolimatta se on silti taattua laatua: harvinaisen kaunista suomen kieltä ja koukuttavaa kerrontaa yliluonnollisella elementillä. En malttanut laskea Sudenmarjaa käsistäni ja luin sen alle kahteen vuorokauteen - vaikka olikin työviikonloppu. Eli eihän tämä Tunnelin veroinen ollut, mutta (erään arvostelun sanoin) notkahduksesta huolimatta Reidar Palmgren pysyy edelleen suomalaisista nykykirjailijoista suosikkinani. Koska tulee seuraava?

Jane Austen & Seth Grahame-Smith: Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit

Olihan se luettava. Periaatteessa parasta nollauslukemista ikinä: tuttu tarina, rakkautta, Mr Darcy, zombeja ja kuvituskin vielä. On silti hämmentävää, miten on mahdollista hävittää käytännössä kaikki, mikä Austenin tekstissä on viehättävää editoimalla sitä hitusen lyhyemmäksi ja korvaamalla pieniä yksityiskohtia zombeilla. Toisin sanoen kirja oli tuskastuttavan huono (odotinko edes muuta?) ja osa taistelujutuista vain noloja. Ja miksi, oi miksi Elizabeth Bennet missään tilanteessa söisi voittamansa ninjan sydäntä? Odotin tässäkin kontekstissa vähän sofistikoituneempaa käytöstä. Lyhyesti: kannatan uusintaversioita edelleen ajatuksen tasolla, mutta olisin toivonut parempaa toteutusta. Järki ja tunteet ja merihirviöt on eri kirjoittajan versioima. Toivottavasti se  - ja mahdolliset tulevat osat - on tarinalle ja Austenille armollisempi.

Efraim Medina Reyes: Olipa kerran rakkaus mut mä tapoin sen

Minulla on suuria vaikeuksia ymmärtää etelä- ja väliamerikkalaista kirjallisuutta. Ehkä se johtuu siitä, ettei kulttuuriin ole mitään kosketuspintaa. Tämän ajattelin olevan helpompi sulattaa, sillä takakansi lupasi nivoa tarinan yhteen Sid Viciousin ja Kurt Cobainin kautta. Jotenkin silti huomasin lukevani 200 sivun verran  episodirakenteen alle kasattua naisvihaa ja yleistä inhottavuutta. Kuulemani mukaan kirjailija on tarkoittanut teoksen machokulttuurin kritiikiksi. Voi olla, mutta minä en tälle kuitenkaan syttynyt. Tosin vanhana kirjallisuudenopiskelijana pakko todeta, että fokalisaation kannalta kirja oli mielenkiintoinen, ääniä olisin vain kaivannut enemmän tasapainottamaan Repin aivojen ahdasmielisyyttä. Kiiltomadon arvostelija on ruotinut rakennetta ja teemoja syvemmin. Kiinnostuneet sinne, minä haluan virittää aivoni miellyttävämmille taajuuksille.

syyskauden mantrat

Elämässä opittua: huonosti nukutun yön jälkeen ei kannata aloittaa aamuaan vegaaniliiton sivuilta. Olen potenut eläinmaailmantuskaa nyt muutaman päivän eikä loppua näy. Asiaa ei auta vegaanituttavan kanssa keskusteluun juuttuminen tunneiksi. 

Mantra: syön juustosta huolimatta melko eettisesti, kaikesta ei voi luopua, kaikesta ei tarvitse luopua. 

Onneksi sain käsiini supertuoreita mustatorvisieniä. Herkkukeitto ja keittiössä kuivuvat sienet vähentävät tuskastelua edes vähän. Lisäksi leivoin työpaikan nyyttäri-iltaan kauniin ja kirkkaan kasvispiirakan. Jaan henkisiä hyvä ihminen -pisteitä itselleni. Kävin myös eilen noukkimassa ystävän pihalta kaksi kassillista omenoita. Lisää pisteitä jaossa, kunhan ehdin niiden kimppuun.

Ehkä maailmantuskaa pahentaa se, että olen onnistunut jotenkin jo etukäteen stressaantumaan syksyn vapaa-ajan vähyydestä. Ehdin kevään aikana tottua siihen, että on aikaa nähdä ihmisiä, maata sohvalla, katsoa sarjoja, leipoa ja käydä liikkumassa silloin kun sattuu huvittamaan. Olen kaikesta huolimatta ilmoittautunut mukaan uusiin vapaa-ajan asioihin: jostain sitä aikaa on pakko repiä, pää siinä leviää jos elämän sisältö on työajan ulkopuolella informaatiotutkimus.

Toinen mantra: kyllä tästä selvitään, aikataulut järjestyvät ajan mittaan.

Pakko noiden on hiljalleen alkaa tepsiä. Sitä odotellessa lupauduin ostamaan vielä vähän torvisieniä.

tanssihousut

Eläköön harvinaiset maanantaivapaat! 

Onneksi kuuntelin päänsisäistä ääntä ja olin tänään kotona. Olisin ollut koti-illan tarpeessa vakavasti jo perjantaina, mutta elämä tuli tielle. Tänään en meikannut, pukeutunut ja juossut hätäisesti aamulla ovesta ulos. Pitkin päivää olen lähinnä maannut sohvalla lukien sekä hömppää että tenttikirjaa. Välissä vähän siivoilin ja kokkasin. Ruoka odottelee nyt keittiössä jahka palaan hikipallona afrosta.

Vähän teki mieli jättää afro väliin ja olla vain kotona. Lopulta en keksinyt siihen mitään järjellisempää syytä kuin Missulta eilen torikirppiksellä ostamani housut. Ei niissä pitänyt olla mitään erikoista, vähän nuhjuiset H&M:n vanhat polvihousut. Minut pidempään tunteneet ovat kuitenkin saattaneet joskus huomata, että tietyt vaatekappaleet aiheuttavat minussa tarvetta liikkua tietyllä tavalla. Polvihousut eivät herätä niinkään mitään tiettyä liikettä, mutta saavat minut tanssimaan ihan kaikkialle lantio edellä. 0,20 euroa ja se etten varmaankaan voi siis käyttää niitä töissä ovat aika pieni hinta siitä, että tuntee itsensä musikaalitähdeksi.

Niin viihdyttäviä kuin kotiaskareet uusissa housuissa ovatkin olleet, on ehkä syytä vaihtaa ne edes hetkeksi toisiin, niihin varsinaisiin tanssihousuihin, ja suunnata Islolle keräämään energiaa tulevaa erikoistyöviikkoa varten.

syksyn tuoksu

Tänään nukuin pommiin ja olin silti ensimmäisenä töissä. Matkalla tuoksui ensimmäistä kertaa alkusyksy. Kesää ja aurinkoa mitenkään väheksymättä, tämä on kevyesti lempivuodenaikani. Ulkona on raikasta ja ilma helppoa hengittää. Kohta vuodenajan kruunaa kaikkialla leiskuvat kauniit värit.

Teki mieli mennä ostamaan koulutarvikkeita. Miten sattuikaan, 13 vuotta palvellut Eastpak-reppuni on hajoamispisteessä. Ja koska minulla on melkein oikeastikin koulusyksy alkamassa, tarvitsisin uuden vihon muistiinpanoja varten. Jostain syystä lukuaikataulun tekemisestä en ole ihan yhtä fiiliksissä.