keikkakarma

Istuttiin Bruuverissa oluella mahat leppoisan täynnä pitsaa ja tehtiin lähtöä kohti jäähallia, kun Katja soitti ja ilmoitti Brian Molkon olevan siinä kunnossa, ettei voi esiintyä. 

Seuraus: hepuli.

Toinen seuraus: Sandelsia kaupasta ja kokka kohti Kalliota.

Kolmas seuraus: tekstiviesti-ilmoitus kaikille, jotka jakoivat Charlotte-kokemuksen kanssani kesäkuussa.

Keskustelua:

- No mutta lollista. Placebon keikka on peruttu.

- EIKÄ! Mitä ihmettä?!

- Molkolla on joku kurkkusairaus. Taidan tästä lähtien tehdä palveluksen musiikinystäville ja jättää keikkaliput suosiolla ostamatta.

- Oisit ostanut Nickelbackiin!

Kolmen kuukauden takaisen Garden Party -fiaskon valossa tiedän, että tästä ärsytyksestä selviää kyllä. Siitäkin huolimatta, että lippujen päiväyksestä käy ilmi, että minulla on ollut ne puoli vuotta.

Onneksi oli muitakin syitä matkata etelän suuntaan, ettei sen puolesta tullut turha reissu. Pääsin myös suunniteltua aiempaan bussiin ja olin näin ollen perillä yhdeltä enkä kolmelta. Lisäksi annan itselleni luvan mennä huomenna tonkimaan Indiskan anteja ennen kotiin junastelua. Olen sen ansainnut. Saatana.

hello manchester, remember me?

Vanha ainejärjestöni muisti minua eilen ikinakkimerkillä. Toki muistaminen tuntui varsin mukavalta, mutta hienointa on ehdottomasti merkin kuvitus.

Omastani en vielä erityisesti liikuttunut, mutta onneksi ei Seppo ollut paikalla noutamassa  kunnianosoitustansa, olisin varmasti vollottanut kuin lapsi. Olin muutenkin ilmeisesti aika herkässä tilassa, sen todisti Take That jo ennen nakkibileisiin jalkautumista.

Sunnuntai-iltana TV2 teki siis kulttuuriteon ja näytti Yle Live -sarjassa Take Thatin toissakesäisen konsertin., Katselin sitä hetken eilen puuhastellessani. Ekat pari biisiä lavalla heilui epäilyttävästi vain neljä miestä. Sitten tapahtui tämä.

After all these years, Robbie Williams and the Take That baaaand! Kyllä! Kylmät väreethän siinä meni pitkin selkää ja puuhastelukin loppui kuin seinään. Flood mykisti lopullisesti. Oijoi. Ei se neljällä vain toiminut. Aikuisen fanihetken keskellä vahvistui lisäksi entisestään ymmärrys siitä, että kyllähän se Robbie vielä joskus on livenä nähtävä. Mies ei tunnetusti ihan älyttömän paljon Suomen kamaraa kuluta, joten oikeaa aikaa ja paikkaa odotellessa.

Onneksi ylihuomenna sentään näen Placebon. Siellä lienee lupa avoimesti vähän kyynelehtiäkin, jos sille päälle sattuu.

tule takaisin

Taas on meneillään ne päivät, kun mikään uni ei riitä ja aina kun tunnun saavan sujuvasta arjesta otteen, se kipittää vahingoniloisesti hihitellen pois. Eilen piti jo epätoivon hysteriaitkut tirauttaa, kun pieni mutta harvinaisen ärsyttävä asia katkaisi kamelin selän (ks. esimerkki 4).

Esimerkki 1: Päätin kuivata talvi-iltojen ratoksi omenoita, kun priimakuntoisia jäi hillon ja soseen keittämisen jälkeenkin. Vuorokausi myöhemmin niissä asui ainakin kolmisenkymmentä banaanikärpästä, joita olen sittemmin etikalla pyydystänyt. Omenat päätyivät biojätteeseen.

Esimerkki 2: Opiskelut alkoivat viime viikolla, mutta verkkotunnukseni ei päästä minua oppimisympäristöön. En voi tehdä mitään. 

Esimerkki 3: Ehdin innostua zumba circuitista tapana huijata itseni tekemään myös lihaskuntoa. Aamulla tajusin, että pääsen seuraavan kerran tunnille ehkä lokakuun puolivälin jälkeen. 

Esimerkki 4: Tehtiin eilen sosekeittoa ja (ei omasta) kädestä livennyt suolapurkki hajotti kahvipannun pirstaleiksi pitkin tiskipöytää ja keittiön lattiaa. Toistaiseksi sentään haavoilta ollaan vältytty. Tänä aamuna pääsin liittymään siihen kuoroon, joka toitottaa kahvinkeitinteollisuuden epäoikeudenmukaisuudesta. Uusi pannu maksaisi Boschin verkkokaupasta postikuluineen 35 euroa. Uuden samanlaisen keittimen kannuineen saisi Prismasta kahdellakympillä. En ymmärrä. Valistakaa kierrätyshalukasta ihmisparkaa!

Onneksi Ikea-kuriirini sentään toimitti minulle kaipaamiani hyllyjä lauantai-iltana. Kotona odottaa siis puhdetyönä petsausurakan jatkaminen. Terapeuttista puuhaa on se, taltutti lopulta mainitun epätoivokohtauksenkin. Toisin sanoen hyllyn valmistuttua petsausta odottavat vanhat kenkä- ja viinipullotelineet. Lisää kodin pieniä DIY-projekteja miettiessä.

saippualaatikon uumenista

Piti mennä aikaisin nukkumaan pois orastavaa kuumetautia. Sitten jäin jumiin David Mitchellin Soapboxiin. En olekaan jumittanut siihen aikoihin, monta jaksoa on sillä aikaa ehtinyt ilmestyä. Huonoa: en päässyt aikaisin nukkumaan. Hyvää: viihdytyn ihan eri tasolla.

In fact, sometimes I think there's no better food than bread and butter. Especially when you remember that the mere application of heat can turn mild-mannered bread and butter into supertoast - which is somehow delicious in a whole different way.

Ja minä poloinen kun ostin kaupasta vain jälkiuunileipää.

elokuun lukupäiväkirja

Paul Brannigan: This Is a Call: The Life and Times of Dave Grohl

Fiilistelin ajatusta siitä, että viimeinkin on ilmestynyt kirja miehestä, josta kukaan ei tiedä oikein mitään. Reilun 350 luetun sivun jälkeen tilanne on muuttumaton. Varhaisia vuosia käsiteltiin ajan bändien kautta, Nirvana-aikaa lähinnä Cobainin kautta (kiitos kuitenkin Branniganin sävylle Cobain-teksteissä: ei ihannointia, ei paheksuntaa). Foo Fightersin aika paljasti enemmän, mutta ei mitään, mitä bändin omassa Back & Forth -dokkarissa ei olisi jo kerrottu. Kirjoittaja on musiikkijournalisti, joten jokainen levy on myös ruodittu kappale kappaleelta. Henkilökohtainen elämä sen sijaan sai mainintoja lähinnä sivulauseissa. Kaikesta huolimatta tämä oli kuitenkin hyvin kirjoitettu ja mielenkiintoinen kirja, vaikka miestä musiikin takana valaisevana elämäkertana olikin pettymys. Suosittelisinkin tarttumaan tähän ennemmin ilmiön tai ajan kuvauksena kuin henkilökuvana. Ja tähän liittyen tärkein kritiikin aihe: jos ihmistä ei tekstin kautta voi tuoda lähemmäs, toinenkin kuvaliite olisi voinut olla. Ja Dave, pliiiis vähennä kiroilua edes vähän. Suorat lainaukset takasivat sen, että joka ikisellä sivulla oli vähintään kolme fuck-sanaa, useimmilla enemmän.

Reidar Palmgren: Sudenmarja

Uusi Palmgren! hihkaisin ja pistin kirjan hetimiten varaukseen. Moni arvostelija oli sitä mieltä, että tämä oli heikoin teos tähän mennessä. Olen samaa mieltä. Tarina oli aiempaa heppoisempi ja minulle vaikeampi saada kiinni. Kaikesta huolimatta se on silti taattua laatua: harvinaisen kaunista suomen kieltä ja koukuttavaa kerrontaa yliluonnollisella elementillä. En malttanut laskea Sudenmarjaa käsistäni ja luin sen alle kahteen vuorokauteen - vaikka olikin työviikonloppu. Eli eihän tämä Tunnelin veroinen ollut, mutta (erään arvostelun sanoin) notkahduksesta huolimatta Reidar Palmgren pysyy edelleen suomalaisista nykykirjailijoista suosikkinani. Koska tulee seuraava?

Jane Austen & Seth Grahame-Smith: Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit

Olihan se luettava. Periaatteessa parasta nollauslukemista ikinä: tuttu tarina, rakkautta, Mr Darcy, zombeja ja kuvituskin vielä. On silti hämmentävää, miten on mahdollista hävittää käytännössä kaikki, mikä Austenin tekstissä on viehättävää editoimalla sitä hitusen lyhyemmäksi ja korvaamalla pieniä yksityiskohtia zombeilla. Toisin sanoen kirja oli tuskastuttavan huono (odotinko edes muuta?) ja osa taistelujutuista vain noloja. Ja miksi, oi miksi Elizabeth Bennet missään tilanteessa söisi voittamansa ninjan sydäntä? Odotin tässäkin kontekstissa vähän sofistikoituneempaa käytöstä. Lyhyesti: kannatan uusintaversioita edelleen ajatuksen tasolla, mutta olisin toivonut parempaa toteutusta. Järki ja tunteet ja merihirviöt on eri kirjoittajan versioima. Toivottavasti se  - ja mahdolliset tulevat osat - on tarinalle ja Austenille armollisempi.

Efraim Medina Reyes: Olipa kerran rakkaus mut mä tapoin sen

Minulla on suuria vaikeuksia ymmärtää etelä- ja väliamerikkalaista kirjallisuutta. Ehkä se johtuu siitä, ettei kulttuuriin ole mitään kosketuspintaa. Tämän ajattelin olevan helpompi sulattaa, sillä takakansi lupasi nivoa tarinan yhteen Sid Viciousin ja Kurt Cobainin kautta. Jotenkin silti huomasin lukevani 200 sivun verran  episodirakenteen alle kasattua naisvihaa ja yleistä inhottavuutta. Kuulemani mukaan kirjailija on tarkoittanut teoksen machokulttuurin kritiikiksi. Voi olla, mutta minä en tälle kuitenkaan syttynyt. Tosin vanhana kirjallisuudenopiskelijana pakko todeta, että fokalisaation kannalta kirja oli mielenkiintoinen, ääniä olisin vain kaivannut enemmän tasapainottamaan Repin aivojen ahdasmielisyyttä. Kiiltomadon arvostelija on ruotinut rakennetta ja teemoja syvemmin. Kiinnostuneet sinne, minä haluan virittää aivoni miellyttävämmille taajuuksille.