pronssi - pronks - bronze

Minua ei lakkaa riemastuttamasta stereotyyppisen naisellinen puoleni, joka nousee esille aina, kun sitä vähiten odottaa. Viimeksi torstaina.

Sen lisäksi, että heräsin ärsyyntyneenä, päiväni täyttyi moninkertaisilla ensimmäisen maailman ongelmilla. Hyvin suunniteltu aikatauluni heitti häränpyllyä lähinnä hieronta-ajan siirtymisen takia (ongelma 1) ja toki vastassani oli vaatekriisi. Illalla oli smart casual -pukukoodin juhlat ja koska tässä kuussa piti alkaa loma- ja mahdollinen lomautussäästäminen ja ylimääräisiä menoeriä ollut vaikka kuinka (ongelma 2), tavoitteena oli mennä vaatekaapin sisällöllä. Sitten tajusin, että juhliin kaavailemani mekko auttamatta liian suuri (yhdistettynä ongelmat 3 & 4).

Hetki tuskailua, kiroilua ja kyyneleitä myöhemmin lähdin hierojalle ja "etsimään isänpäivälahjaa". Sain kuin sainkin paketin postiin ajoissa, mutta palasin kotiin mukanani mm. nämä:

Sanon "muun muassa", koska ostin myös uutta ihanaista luomiväriä ja Rimmelin uuden huulitussin - minä, joka en ikinä käytä huulipunaa!

Enkä voi edes väittää, että harmittaisi, vaikka tämä pistikin säästösuunnitelman ihan uusiksi. Kai se on tunnustettava, että toisinaan ostostelu oikeasti piristää. Sitä paitsi mekko on varsin ajaton ja uusille meikeillekin oli tilausta. Tussiin olen ihan rakastunut ja rusehtavan/pronssiin taittuvan luomiväripaletinkin kanssa olo oli taas parin vuoden tauon jälkeen kumman kotoinen. Uudistuneen minän voimin valloitinkin Murun tanssilattiaa sitten pikkutunneille. Jotenkin huomasi, etten ole päässyt tanssaamaan lähemmäs vuoteen...

Tyttöilyn vastapainoksi vetäisin toki eilen varsin miehekkään kokoisen mezeannoksen Kreetassa. Vähemmän romangiset ruokaöverit alkavat olla vuosipäiväperinne.

syysuupumus

Istuin eilen perjantaituopposella - jos sattuu olemaan viikonlopun töissä, keskiviikko on perjantai - vanhan kaverin kanssa.

- Mä en nykyisellään kyllä muutaman tunnin varoajalla ehdi ikinä.

- Vaikka olisi kuinka kiire, niin kyllä mä pyrin järjestämään tilaa vapaa-ajalle.

- Sitten kun oot töissä kaheksan tuntia päivässä, yrität seurustella  [as in: ylläpitää parisuhdetta, jälkihuomautus], harrastaa edes jotain liikuntaa ja opiskella osa-aikaisesti, niin kerro toki miten se onnistuu.

Nukuin pitkän yön kuin tukki ja heräsin silti ahdistuneena koko tilanteesta. Tuntuu kuin en olisi nukkunut ollenkaan. Luulin handlaavani arjen ihan hyvin, mutta ilmeisesti olin väärässä.

On ollut niitä viikkoja, jolloin ollaan ehditty nähdä Markon kanssa muutama tunti joskus arki-iltapäivänä, en ole ehtinyt Islolle lainkaan, enkä silti ole onnistunut olemaan myöskään kotona.

On ollut niitä tehokkaasti aikataulutettuja viikkoja, jolloin kaikki tuntuu olevan balanssissa ja asiat etenevät.

On ollut niitä hetkiä, jolloin onkin ilmaantunut yllättäen aikaa ja ollut sosiaalinen olo, mutta kaikilla tavoittelemillani ihmisillä on ollut älytön kiire ja olen nököttänyt yksin sohvalla tuntein olevani yksin universumissa.

On ollut jokunen myös varsin hyviä viikkoja, jolloin kaikki tuntuu loksahtavan mukavasti kohdilleen ilman enempää panostusta ja vahingossa saattaa vapaana hetkenä törmätä ystävään kaupungilla ja päätyä kahville.

Ja sitten on ollut roimasti näitä päiviä.

Garfield minus Garfield.

Nykyisellään harrastuksia tai sosiaalista elämää sisältävät päivät venyvät helposti yli 12-tuntisiksi. Näin myös eilen. Ihan oikeasti en tiedä, mistä sitä aikaa järjestäisin ex tempore. Jos kello soi 6.15, ennen kymmentä on oltava kotona.

Minulla ei ole liukuvaa työaikaa, joten työpaikalla ollaan silloin, kun lista niin määrää. Jos karsin opiskelusta, en pääse läpi kursseja, joita ei käytännössä voi uusia (paitsi maksamalla uudet 600 euroa ensi vuonna). Jos karsin liikunnasta, kroppa menee jumiin ja mieli kärsii. Parisuhdeajasta en haluaisi karsia, koska en halua ja yhteistä aikaa on muutenkin vähän. Ja koska tavoitteena on selvitä kaikesta järjissäni, pitää myös varata aikaa kotona olemiseen, lähinnä lukemiseen ja nukkumiseen. Muistan sen ajan, kun en tehnyt kumpaakaan, eikä kovin valoisaa aikaa ollut se. Tällä hetkellä kärsii kotielämä, siivoaminen, pyykkääminen ja ruuanlaitto, mitä en myöskään oikein arvosta.

(Aivot sulaa, kun ajattelen niitä kaikkia opiskelevia uraäitejä? Mitä helvettiä, miten?)

Eli ennen kuin keksin, miten tämän palapelin pitäisi toimia, olkaa ystävät kanssani kärsivällisiä. Tekemisten merkitseminen kalenteriin noin viikkoa ennen on ainoa selviytymiskeino, jonka tähän mennessä olen huomannut toimivan. Ei kovin spontaania, mutta minkäs teet.

ruokakuvia ja guinness-tossuja

Oho, saatoin nyt kyllä yllättää itseni: opiskeluviikonloppu oli oikeasti tuloksellinen. Näppis on laulanut kiitettävästi kaksi päivää ja nyt on molemmat infolukutaidon kurssin (pari päivää sitten vielä aloittamattomat) raportit johdantoa ja loppupäätelmiä vailla, ryhmätyö jäsennelty uudestaan, luetteloinnin ennakkotehtävät palautettu ja tiedonhakuharjoituksiakin saatu eteenpäin. Jostain syystä nyt ei ärsytäkään enää ihan niin suurilla asteikoilla, kumma homma.

Lisäksi ehdin viettää hengailuaikaa parin ystävän kanssa, katsoa neljä elokuvaa (yhden jopa teatterissa), aloittaa uusien säärystimien neulomisen ja ennen kaikkea olemaan rauhassa kotona. Koska screenshotit Optimasta ovat tylsää kuvitusta, keskityn sen suhteen nyt tähän jälkimmäiseen vapaa-ajan osioon.

Isäntäväen Guinness-tohvelit testissä. Kyllä.

Kuoharia, vaahtokarkkeja, macaroneja ja torttuja.
Ne tulivatkin tarpeeseen, koska...

...illan ohjelmassa oli Magic Mike jättimäiseltä kotiscreeniltä. Baccaa!

Ruippacroissantien voimin sunnuntain rupeamaan. Tein
ekaa kertaa, enkä tajunnut, minkä mallisia taikinakolmioita
tarvitaan. Nyt tiedän. Hyviä nämäkin olivat!

Herkkubanaanipitsa raporttiurakan päätteeksi. Tässä vielä ilman juusto(j)a.

Kaikki eivät banaanista perusta.

Minun puolestani useamminkin saisi olla pyhäinpäivän viikonloppu.

lokakuun luetut

David Safier: Happy Family

Kirjan lähtökohta: itäeurooppalainen noita muuttaa Stephenie Meyerin kirjajulkkareista saapuvan riitelevän perheen naamiaisasujensa mukaisiksi hirviöiksi. Hilarity ensues. Tavallaan. Hölmön tarinan alle piiloutui isoa asiaa perhesuhteista, tyytymättömyydestä elämään, karanneista haaveista sekä työ- ja kotiminän yhteensovittamisesta. Omalla tavallaan realistinen siinä, että kukaan ei ollut virheetön: välillä teki mätki itse kutakin korville ja käskeä miettimään edes vähän. Lukukokemuksena kevyt ja harmiton, mielestäni ihan ok, kunnes harvinaisen typerä loppu sabotoi kaiken.

David Lebovitz: The Sweet Life in Paris

Amerikkalainen jälkiruokakokki muutti Pariisiin ja kirjoitti muille amerikkalaisille suunnatun humoristisen opuksen siitä, miten Pariisissa pitää ja ei pidä käyttäytyä. En ole jenkki, mutta lukiessa tuli vähän epämukava olo: apua, syyllistyinkö kaikkiin kulttuurillisiin epäkohteliaisuuksiin? Ilmeisesti en, koska muistaakseni minulle ei koskaan nihkeilty Pariisissa, vaikka en olekaan erityisen tyylikäs. Tämän kirjan jälkeen en silti välttämättä uskalla mennä sinne enää ikinä uudestaan. Paitsi että on pakko, koska kaikki ne herkut pitää maistaa! Puolet ajasta oli sokerihumala pelkästä tekstistä, puolet ajasta teki mieli alkaa leipoa ties mitä. Vaarallista luettavaa!

Onneksi tämän painoksen kannessa ei ollut kakkuja.

Kathryn Stockett: Piiat

Ihan yhtä vahvaa tunnereaktiota tämä ei saanut aikaan kuin leffaversio aikanaan, mutta himppusen piti junassa lukiessa kyynelehtiä kuitenkin. Hyvä romaani, tärkeä tarina, mahtavia hahmoja. Eipä tästä sen enempiä.

James Franco: Palo Alto

James Franco, tuo 34-vuotias, ulkoisesti James Deania muistuttava elokuva-alan moniottelija, huumorimies, muusikko, runoilija ja näemmä ihan pätevä kirjailija. Perketi. Palo Alto on kasa nopealukuisia novelleja teinien elämästä jossain lähimenneisyyden tuntumassa Kalifornian Palo Altossa, varmastikin mukana on myös omaelämäkerrallisuutta. Melko synkkää ja lohdutonta maailmaa Franco kuvaa, mutta on mukana myös valonpilkahduksia. Omalla tavallaan aika inspiroiva teos. Yhtä novellia lienee syyttäminen siitä, että harkitsen taas vakavasti piirustuskynän ottamista kauniiseen käteen pitkästä aikaa, kokonaisuutta siitä, että ylipäätään minkä tahansa luovan harrastuksen parissa työskentely tuntuu mielekkäältä. Eli toimii, vaikka kirjaa lukiessa sisäinen kukkahattutätini olikin paikoin kauhuissaan.

James näyttää mallia Movemberiin.

Miika Nousiainen: Metsäjätti

Kirja kaikille, jotka ovat ikinä asuneet Karkkilassa pienellä teollisuuspaikkakunnalla. Tai jotka ovat kiinnostuneet suuryritysten rakenteista ja poliittisista vaikutuksista kansantajuisesti. Tai jotka muistavat 80-luvun kunnolla. Muistaisinpa minäkin - koko ajan mietin, miten paljon enemmän saisin kirjasta irti, jos henkilökohtainen ajanlaskuni ei alkaisi vuodesta 1989. Nousiainen osaa kirjoittaa isoista asioita kevyesti, eikä lukiessa ahdistu ihan kuoliaaksi, vaikka ihan kamalaa maailmaa tässä kuvataan. Pelkäsin loppua ihan tuhottomasti, mutta onneksi turhaan. Pieni ihminen voi selvitä maailman rattaissa sittenkin.

Jupu: Koirapuistojen nainen

Päätin nyt laskea sarjakuva-albumin mukaan lukupäiväkirjaan, koska luin sen kannesta kanteen melkeinpä yhdeltä istumalta. Tykkäsin (ja tykkään) Jupun (Vuodatuksen romahduksen kautta kaikki sarjakuvat kadottaneesta) blogista ja etenkin ensimmäisestä albumista ihan älyttömästi, eikä tämä uusi ole ihan yhtä vahva. Ensimmäistä albumia varten oli tietysti paljon materiaalia, josta piti vain poimia parhaat päältä, toinen piti oletettavasti kerätä kasaan nopeammin. Muutamia ihan helmiä (ks. edellisen postauksen persetehdas), aika paljon ihan hyvää juttua ja reippaasti myös täytetavaraa. Mutta on se silti Jupu, sukupolveni (ja yhteiskuntaluokkani) naisten tunteiden tulkki.

parempi lista

Viime aikojen positiivisia kaiken keskellä:

- Huomenna pääsen testaamaan uusia ohutpohjaisia aerobiclenkkareitani, jotka Intersportin superalesta löysin.

- Ostin kauden ensimmäisen granaattiomenan.

- Tilkkutäkki valmistui ajoissa ja tuli tarpeeseen.

Olen Lyyli ja internetissä äipän luvalla!

- Sain viimeinkin Houkutuksen cupcaken ja tajusin, ettei minun kannata siitä enää haaveilla. Liian äitelä.

- Minulla on viimeinkin Jupun toinen albumi.

- Siinä on muun muassa tämä sarjakuva:

- Sain vietettyä löhö-leffaillan ystävän kanssa ja viikonloppuna on luvassa lisää.

- Tuntuu, että olen jaksanut ja ehtinyt lukea eritiyispaljon romaanikirjallisuutta.
- Löysin juuri tämän biisin:

Hengitän.