ihmeiden viikko

Onpa kyllä ollut harvinaisen ehtiväinen viikko. Olen ennättänyt useamman kerran terassille, tapaamaan ihmisiä, käymään keikalla ja jumpassa, vanumaan kiireettömästi kotona, lukemaan aimo annoksen Rowlingia, pyöräretkeilemään Aavarantaan ja käymään vielä teatterissakin. Lisäksi tietysti olen ollut viisi päivää tälläkin viikolla töissä, jossa oli haipakkaa kesäkauden ja lähestyvän loman alta asioiden pois tekemisen merkeissä. 

Silti olo on varsin seesteinen ja levännyt. Miksi kaikki viikot eivät voi mennä näin? Kysynpä vaan.

Tänään onkin ollut vastapainoksi vähän pakkaushysteriaa. Pariisissa on parhaillaan kymmenisen astetta viileämpää kuin Joensuussa ja sadettakin on luvassa. Parissa helleviikossa olen jo ehtinyt unohtaa, miten sellaiseen säähän pukeudutaan järkevästi. Mutta ei se mitään, en minä sokerista ole ja pashminahuivit lämmittävät mukavasti. Nyt siis zen jostain esille, ajatukset muutamaksi päiväksi pois paikkallisilta taajuuksilta ja viritys kohti macaroneja, punaviiniä, puistoja, pikkukatuja ja museoita.

Tonnekin mennään.

Koska laukku on jo enimmäkseen pakattu, enää pitää oikeastaan panikoida siitä, että herään huomenna ajoissa ehtiäkseni kuuden junaan. En tiedä mitä nukkumisesta tulee, sillä onhan tämä perinteiseen tyyliin se hetki, kun Leaving on a Jet Plane soi päässä niin sitkeästi, ettei siihen auta minkään maailman kikat. Kiitti vaan, John Denver.

toukokuun kirjat

Rudy Rucker: Software

Pyysin Markolta kirjastoreissulla helppolukuisen kirjasuosituksen ja noin minuutissa käteeni oli ilmestynyt Software. En kauheasti lue scifiä, eikä robomaailma Benderin lisäksi oikein jaksa kiinnostaa. Luin tämän silti yhdeltä istumalta junassa ja viihdyin hyvin - ei siis syystä kyberpunk-klassikko! Kuolemattomuuden, ihmisyyden ja vapaan tahdon tematiikka herättää ajatuksia, mutta kirja tuntui silti mukavan kevyeltä. Kummaa!  Jälleen kerran tosielämä muuttui silti mielestäni fiktiota mainiommaksi, kun selvittelin kirjailijan taustoja netistä. Ote Ruckerin Wikipedia-sivulta: "Rudy Rucker (oikea nimi Rudolf von Bitter Rucker, s. 1946 Kentucky) on yhdysvaltalainen matemaatikko ja kirjailija. Hän valmistui vuonna 1972 Rutgersin yliopistosta." Rudolf von Bitter Rucker Rutgersin yliopistosta. Ei tämmöistä voi keksiä.

Anna-Leena Härkönen: Kauhun tasapaino ja muita kirjoituksia

Ei pitäisi minun lukea kolumnikokoelmia, en vaan meinaa uskoa sitä. Tykkään siis Härkösen kolumneista kovasti, kokoelmina ne on vain minulle vaikeita sulattaa. Onneksi pidin järjen matkassa, enkä yrittänytkään lukea liikaa kerralla: tämä kokoelma toimi nimittäin parhaiten aamiaislukemisena - yksi, kaksi kolumnia aamulla ennen töihin lähtöä herätti mukavasti. Härkösellä on viiltävä kynä ja välillä juttuja lukiessa naurattaa ihan tuhottomasti (vaikka aina ei varmaan pitäisi). Kolumnit ovat kestäneet myös yllättävän hyvin aikaa. Kokoelmana niistä silti katoaa minulle se paras terä. Toivottavasti Härkösen ruokablogin pohjalta toimitetaan kuitenkin joskus vielä opus! Kaipaan sitä kovasti.

Jonathan Carroll: Valkoiset omenat

Pidin suunnattomasti Naurujen maasta ja siitä inspiroituneena lainasin kirjastosta myös tämän. Asetelma ja alku olivat lupaavat ja kirja kyllä piti otteessaan tehokkaasti. Tunnelma ja maailma jossain fantasian ja todellisuuden välimaastossa viehättivät tässäkin. Ainoastaan loppu oli pettymys - muistaakseni! En nimittäin enää muista, miten kirja tarkalleen loppui, mutta hämärä muistikuva "höh, näinkö se meni"-henkisestä tokaisusta on kyllä. Se kertoo jo paljon. Kaikesta huolimatta Carroll on mielestäni oiva kirjoittaja ja toivon, että tuotantoa käännetään suomalaisyleisölle enemmänkin. Kahden kirjan perusteella menisin nimittäin väittämään Carrollin kirjoittavan kaikille sopivia, vähän vinksahtaneita mutta kummallisen kauniita tarinoita.

Tuija Lehtinen: Suklaapolkuja

Ensimmäinen Lehtiseni vuosikausiin! Odotuksissa nopeaa luettavaa, tuttu ja turvallinen romanttinen juoni ja ihanaa hattaraa ongelmilla höystettynä! Eipä tätäkään lukiessa kauan nokka tuhissut eli siinä mielessä takuuvarmaa Tuijaa. Kaavakin eteni totuttuun tapaan alusta loppuun eli en joutunut pettymään. Ymmärrän, että tällä tehdään rahaa, mutta vanhana fanina olen vakaasti sitä mieltä, että kaava olisi syytä päivittää ja hahmojen nimeämisperusteitakin pohtia uudemman kerran. Sen lisäksi kehottaisin Lehtistä pysymään kaukana akateemisesta maailmasta tai ainakin tekemään edes vähän enemmän taustatyötä. En tiedä mitään luonnontieteistä ja minunkin mielestäni aika huteralla pohjalla liikuttiin. Sivuhuomio: ilmastonmuutonasiantuntijoiksi kirjan henkilöt lentävät hämmentävän paljon lentokoneella, muun muassa Pohjoismaiden sisällä ja päähenkilön siskokin kaukaa maaseudun pikkukylistä (Mikkelistä) pääkaupunkiseudun humuun - ja kaupoille, jotka ovat auki jopa iltayhdeksään! Apua.

Penelope Lively: Spiderweb

Mielestäni minulle tuntemattoman Penelope Livelyn nimi nousi gradukirjallisuudessa esiin joka välissä ja vasta paljon myöhemmin tajusin fanittaneeni Livelyn kummituskirjoja lapsena. Aikuisten tuotanto olikin tähän asti tyystin vierasta ja tartuin siihen kirjastossa kuriositeettina. Spiderweb oli pieni tarina ihmisistä eteläisen Englannin maaseudulla. Sinällään hauska kirja, ettei siinä sinällään tapahtunut yhtään mitään. Silti lukiessa ei tullut tylsää. En kuitenkaan keksi tästä juurikaan sanottavaa, joten päättelen edelleen olevani enemmän sitä kummituskohderyhmää, vaikka menneisyyden haamuja tässäkin sivuttiin.

JK Rowling: The Casual Vacancy

Ostin tämän itselleni kevätlahjaksi ajat sitten, mutta kirja vanui hyllyssä kuukausia, koska olin saanut päähäni, että se on varmaan huono. Eipä ollut, vaan tykkäsin ja paljon. Asetelmassa oli yllättävän paljon samaa kuin Spiderwebissä: pieni peribrittiläinen kylä ja harvinaisen karismaattinen keskushenkilö, joka joko ihastuttaa tai vihastuttaa kaikki ympärillään. Tässä kuitenkin tapahtui paljon enemmän. Ensimmäiset sata sivua olivat kieltämättä hankalia (vaan ei huonoja), koska uusia henkilöitä tuli koko ajan lisää, mutta siitä eteenpäin sitten olinkin täysin tarinan imussa. Monet päähenkilöt muuttuivat rikkaudeksi: kerrankin oli mahdollisuus päästä useamman hahmon pään sisälle. Pikkukaupungin ihmissuhdekoukerot paljastivat kaikkien nurjat puolet, eikä kenestäkään voinut tykätä varauksetta. Alkukielisenä teksti oli mielestäni soljuvaa, käännöstä en välttämättä uskalla ikinä käteeni ottaa. Voisin jaaritella teemoista ja kielestä enemmänkin, mutta Aamulehden Noora Vaarala taisi jo sanoa kaikki olennaisimmat. Eli lähetän vaan muille skeptikoille terkkuja: kannattaa lukea, henkilögalleria alkaa käydä järkeen nopeammin kuin arvaatkaan!

alelaarin aarteita

Minulla on ihan uskomattoman kehno jumppakarma. Viime viikolla en päässyt yhdellekään vakkaritunnilleni kaoottisten aikataulujen ja maanantaihuimauksen takia. Tällä viikolla kroppa huusi ryhmäliikkumaan, aikataulu salli kaikki neljä normaalia tuntiani ja kuin sattumalta neljä jumppalippua oli myös jäljellä. Kohti Isloa siis!

Paitsi että eilen en päässyt, kun kaupungista ylihuomenna muuttava ystävä halusi tavata ja se toki kiilasi edelle. Tänään pääsin Islon ovelle asti ja sieltä löytyi lappu, jossa kerrottiin afrotanssin tilalla olevan latinomixiä vieraan opettajan kera.

Tein sitten uukkarin ja lähdin päämäärättömästi pyöräilemään. Pyörä kuljetti minut Prismaan, jonne ei oikeasti pitäisi mennä ikinä ilman varsinaista asiaa, vähemmästäkin ahdistuu ylivoimaisesti.

Mutta onneksi nyt menin! Alelaarista löytyi kahdella eurolla Skandaali tyttökoulussa!

On minun onneni, ettei DVD-elokuvia ostavat ihmiset arvosta vanhoja elokuvia ja voin sitten ostaa aarteita pois aika ajoin pilkkahintaan. Silti kyllä ihmettelen, miten tämä ei ole mennyt kaupaksi. Aivan mahtava pastissi! Jossa on Elina Salo! Ja nuori Esko Salminen!

En sitten kehdannut jonottaa pelkän kahden euron elokuvalöydön kanssa ja nyt on myös luomuruishiutaleita ja Alpron soijasuklaajuomaa. Huonomminkin olisi voinut käydä.

the sexy bootcut

Loputtoman etsimisen, itkun ja hammasten kiristyksen jälkeen löysin lopultakin sopivat housut Joensuusta eilen. Juhlapäivä!

Tänään aamulla housuja jalkaan laittaessa riemu repesi entisestään. Niissä nimittäin roikkui lappu.

Minä halusin vaan ihan perushousut vähän levenevällä puntilla eikä liian korkealla vyötäröllä. Vahingossa tulinkin ostaneeksi hoikentavat hottishousut! Mikä säkä! Ja vielä voisi näyttää jopa paremmalta päälläni kuin skinny jeans? No ei kai. Nyt jos koskaan on tämän hymiön aika: :'D

huimaa

Palautin tänään viimeisen opiskelutehtäväni. Nyt on taas omaa asiantuntijuutta reflektoitu sivukaupalla. Huimaa. Jos olisin ollut viisas, olisin palauttanut sen perjantaina ja pitänyt pari täysin tyhjaa vapaapäivää. En ollut. Sen sijaan viikonloppuun mahtui mm. näitä asioita:

Great Gatsbyn enskari.

Ensimmäinen ravintolapäivä herkuttelun sijaan ravintoloitsijana. Katja kuvasi.

Viisufinaali on parhaimmillaan ystävien kanssa meuhkattuna.
Eurooppa saattoi äänestää väärin, mutta Suomi ei.

Pesin myös pohjoispuolen ikkunat ja kävin pyöräretkellä Mutala-Rantakylä-akselilla, mutta menköön ne kuvitta. Miten siellä Rantakylässä tuntuukin aina niin oudolta? Paikat eivät ole radikaalisti muuttuneet keskustaan siirtymiseni jälkeen, mutta minun on silti vaikea ymmärtää, että olen asunut siellä melkein kaksi vuotta. Se oli joku toinen Hanna jossain toisessa todellisuudessa.

Toisen todellisuuden nainen oli sekin, joka ravintolapäivästä selvisi. Tiukka päivä olisi ollut muutenkin, mutta menin toki sopimaan ravintolan ja viisufinaalin väliin sosiaalista elämää. Hieno päivä joka tapauksessa, eikä varmaankaan jää viimeiseksi ravintolapäiväkseni. Suurimmalta stressiltä vältyttiin, pelattiin hyvin yhteen päästiin omillemme ja kaikki tarjottavat onnistuivat erinomaisesti. Ja kyllä se kahvila museoon kuuluu, ei siitä mihinkään pääse.

Ja sitten elokuviin.

Minusta Gatsby oli hieno ja näyttävä kokonaisuus. Suurimmat ongelmat liittyivät mielestäni (tälläkin kertaa) ohjaukseen. Kuten Marko totesi, on se kumma, että Baz Luhrmannilla on käytössään älyttömän hyvät näyttelijät ja uskomattoman hienot lavasteet, ei ohjaaja uskalla käyttää kumpiakaan kunnolla. Tai kuten itse tuoreeltaan jo ehdin sanomaan, tämä elokuva tekee tulevaisuuden opiskelijoille SparkNotesin melko turhaksi. Lue: turhankin hyvin oli asiat selitetty auki.

Näkemisen arvoinen elokuva tämä ehdottomasti oli ja minusta 3D-tekniikkaa oli käytetty harvinaisen kivasti. Roolitus kuitenkin ilahdutti ehkä kaikkein eniten, eikä vähiten sen takia, että ensimmäiset muistikuvani Leonardo DiCapriosta ja Tobey Maguiresta ovat näiltä ajoilta.

Oi tui tui, Tobey ja Leo! Sukupolveni naiset ovat kasvaneet teidän kanssanne. Minusta on ihan parasta, että yli 15 vuotta samat naamat ovat edustaneet söpöjä vanhempia miehiä. Paitsi nyt 2013 pitänee korvata sana söpö jo hiljalleen vaikka charmikkaalla, tämän puolesta puhuu Gatsbyn ensi-illan ja promokiertueen parratkin. Elkää ajako niitä pois!

Eilen katsoin vapaapäivän päätteeksi Wrightin Ylpeyden ja ennakkoluulon. Tulikin vahingossa Carey Mulligan -teemaviikonloppu. Se on harvemmin huono asia.