purkkipäivitys

Tein marraskuun alussa purkin, jonne oli jemmattu ärsyttäviä pikkuhommia, joita en ikinä tahdo saada kotona tehdyksi. Seassa oli iso kasa rentoilulappuja ja pointtina se, etten ikinä tietäisi, kummanlainen purkista käteen sattuu.

Puolitoista kuukautta purkin täyttämisen jälkeen on esimerkiksi koko vaatekaappi siivottu, Lundiasta pyyhitty pölyt, parvekekalusteet saatettu talvikuntoon (viime talvenhan ne viettivät olohuoneen nurkassa), kylppärin peilikaappi siivottu ensimmäistä kertaa aikoihin ja olohuoneen ikkuna puhdistettu kunnolla steariinista. Kaikki laput sisälsivät asioita, joiden tekemiseen arvioin kuluvan noin tunnin. Oikeasti aikaa kuluikin yleensä paljon vähemmän, joten puuhakkaan olon iskiessä tulikin tehtyä useamman lapun sisältö kerralla.

Ehkä tärkein asia oli, että tiesin, mitä kaikkea tehtävää oli vielä jäljellä. Hyvän flow'n sattuessa en siis välttämättä nostanut lappusia purkista orjallisesti, vaan jatkoin hetkeen sopivien tekemisten parissa. Jos jo tehtyjä hommia tuli purkista vastaan myöhemmin, pystyi laput laittamaan suoraan roskiin ja ottamaan uuden. Parasta!

Viisaana tyttönä olin myös sisällyttänyt telkkarin katsomisen aika moneen tehtävälappuun ("käy läpi t-paidat + katso telkkaria"). The Wire osoittautui parhaaksi puuhastelusarjaksi, sen aikana ehti käydä useammankin vaatehyllyn ja silti pysyi hyvin kerronnan kärryillä. Wire toimii erinomaisesti myös silittäessä, joten polttava kysymys kuuluukin, mitä ihmettä teen, kun sarja joskus on katsottu kokonaan.

Tavoite oli saada purkki tyhjäksi jouluun mennessä. Jos en lähtisi reissuun, se varmaan onnistuisikin. Nyt pohjalle jäi kuitenkin vielä melkoinen kasa pesämunaksi tulevaa varten. Hienoa on, että jäljellä on käytännössä vain laiskottelulaput ja yksi mukava tehtävälappu ("teetä valokuvat"). Voisin kyllä lisätä purkkiin uusia lappuja, sillä puuhastelun lomassa keksin roimasti lisää tekemistä kaipaavia asioita ("käy läpi kuiva-ainekaappi").

Useampikin on kuluneiden viikkojen aikana kysynyt, miten tämä toimii. Kuulkaatten minua ja uskokaa, että hyvin toimii. Suosittelen lämpimästi.

hei sä oot lomalla

"Hei Hanna, sä oot lomalla", kuuluu  toteamus/epätoivoinen vetoomus, jonka olen Markon suusta kuullut useamman kerran kuluneen parin päivän aikana. Ei kuulemma tarvitse suorittaa kaikkia päiviä. En usko. Tänään olen muun puuhastelun ohella myös siivonnut siivouskaapin. Aika metaa.

Sotkuinen koti käy psyyken päälle ja siksi siivoaminen on paikallaan, mutta kieltämättä rauhoittumiselle olisi myös tarvetta. Äsken pakotin itseni hetkeksi istumaan ja irtautumaan touhuilusta kauneimpien joululaulujen parissa. Kaunis tila, hyvä akustiikka ja seurakunnan ihana orkesteri teki tehtävänsä ja eilen illalla kahdella oluella hankittu viiltävä päänsärky hellitti ensimmäistä kertaa koko päivänä.

Huomenna aion vielä suorittaa projektin "en poistu keskustasta ennen kuin kaikki loput joululahjat on hankittu". Voi mennä tunti, voi mennä koko päivä. Joka tapauksessa olen ansainnut lounaan ulkona. Ja sitten voikin - ainakin teoriassa - maata sohvalla rauhassa pari päivää.

hömppäkirja haussa

Apua, auttakaa! Luen jouluvapailla usein paljon öisin ja tänä jouluna tulen viettämään reippaasti aikaa myös erilaisissa liikennevälineissä. Nyt siis tarvitaan kirjasuosituksia. 

Maija ennätti tuossa jo suositella Paula Havasteen Kaksi rakkautta -romaania, joka vaikuttaa äärimmäisen mielenkiintoiselta ja aion tarttua siihen mahdollisimman pian. Taivaslaulu myös odottaa noutajaansa kirjaston varauksessa. 

Näiden vastapainoksi kaipaisin jotain rehellistä hömppäeskapismia, kuten aina näin pimeään vuodenaikaan ja etenkin joulun korvilla. Juonelta kaipaisin mielellään rakkautta, seikkailua ja jotain fantasiaelementtiä tai maagista realismia. Kerronnaltaan ei liian haastava ja ehdottomasti sellainen, ettei kirjaa malttaisi laskea kädestään. Mieluusti ei ihan tuhatsivuinen, mutta hätätapauksessa semmoinenkin käy.

Käytännössä haussa on siis joku Twilightin tapainen, mutta paljon vähemmän huono.

Scumbag Edward lainattu täältä.

Eikä enää yhtään Sookie-romaania. Ainakaan ennen ensi vuotta.

marraskuun luetut

Tuomas Lius: Haka

Lius on ollut Maijan suosituksesta lukulistalla ikuisuuden. Nyt viimeinkin sain lainattua Hakan kirjastosta ja kuinka sattuikaan, onnistuin vahingossa lainaamaan sarjan ensimmäisen osan. Huippuhauska kirja! Kovaksikeitetty dekkari, jossa seikkaillaan Pohjois-Karjalassa. Hihittelin junassa ääneen, kun käänteet veivät Liperiin, Käsämään, Kimmeliin ja Tiedepuistollekin (ja Varkauden Teboilille, mutta se ei ole Pohjois-Karjalassa). Kaikki erittäin sujuvalla suomen kielellä kirjoitettuna. Onneksi tämä on trilogia, niin ei tarvitse vielä heittää hyvästejä. Olen jo ehtinyt suositella monelle, suosittelen edelleen.

Juha Itkonen: Huolimattomia unelmia

Itkonen on ollut lukulistalla vielä Liustakin pidempään. Jostain syystä Itkosen romaaneihin tarttuminen on kuitenkin ollut erityisen hankalaa ja lopulta kirjastosta sattuikin mukaan tämä novellikokoelma. Tykkäsin - välillä enemmän, välillä vähemmän. Pidin kovasti Itkosen kyvystä kirjoittaa sujuvasti eri näkökulmista. Parhaiten kolahti ehkä Ei minun elämäni, vaikka keski-ikäisen naistenlehtitoimittajan näkökulma taitaa olla minulle vähintään yhtä vieras kuin kirjailijallekin. Veikkaisin, ettei romaaniin tarttuminen ole enää tämän jälkeen niin hankalaa.

Erlend Loe: Tosiasioita Suomesta

En ymmärrä, miten Erlend Loe on voinut kirjoittaa yhden lempikirjani, mutta kaikki muut tuotokset ovat olleet äärimmäisen hitaita ja hankalia lukukokemuksia. Kaikkia yrittämiäni en ole saanut edes loppuun. Tosiasioita Suomesta tipahtaa jonnekin kahden ääripään väliin. Teksti on tajunnanvirtaa ja jälleen kerran minun oli vaikea saada päähenkilöstä mitään tuntuvaa otetta. Lopulta pääsin kuitenkin kerronnan rytmiin kiinni ja kirjan loppupuolisko hujahtikin paljon kivuttomammin kuin alku, välillä jopa mukavasti. Silti päällimmäisenä tunteena on lähinnä "ihan kiva", hyvänä kakkosena vanha tuttu "ehkä taas jätän Loen rauhaan joksikin aikaa".

Sapphire: Precious: Harlemilaistytön tarina (ilmestynyt aiemmin nimellä Ponnista!)

Noteerasin Precious-elokuvan sen ilmestyessä, mutta en nähnyt sitä ja tarkemmat juonikuviotkin jäivät selvittämättä. Tartuinkin kirjaan tausta-ajatuksella "tämä oli kai vähän rankka, mutta ihan hyvä". Melkoista aliarviointia molemmat. Todella hyvä kirja, mutta niin kauhea tarina, että itku meinasi päästä noin vartin välein. Juuri siitä syystä tämä onkin tärkeä tarina kerrottavaksi. Precious saattaa olla fiktiivinen, muttei valitettavasti varmastikaan erityisen liioteltu hahmo ja todennäköisesti tavallisempi kuin ymmärrämmekään. Toivottavasti Precious sinnikkyydessään ja toiveikkuudessaan tavoittaa myös ne, joille tarinan asetelma on tutumpi. Yleensä en kestä puhekielisiä suomennoksia, mutta sekin oli mielestäni harvinaisen onnistunut. Sattumoisin päivää kirjan lukemisen jälkeen Teema näytti filmatisoinninkin telkkarista. Tallensin, katsomiseen kerään vielä voimia.

Frank Herbert: The Prophet

Jee! Viimeinkin on Dyyni luettu! Jee! Oli siinä kyllä merkillisen paljon kahlaamista, vaikka tämä kolmas osa olikin minulle helpoin ja tarinakin alkoi olla melkoisessa imussa. Kaiken kaikkiaan voin nyt todeta, että minustakin Dyyni on ihan oivallinen opus ja klassikko syystä. Ennen kaikkea opin kuitenkin sen, etten enää ikinä lupaa lukea jotain "ihan kohta". 

Yrjö Kokko: Pessi ja Illusia

Aivot sauhusivat edellisten jälkeen sen verran, että ajattelin lukea mukavan saturomaanin ennen siihen perustuvan tanssiesityksen näkemistä. En minä muistanut, että Pessi ja Illusia kertoo sodasta! Ihana saturomaani tämä lapsille lyhennetty versio olikin, jos ei lasketa esimerkiksi kertojan joulua rintamalla, kranaatinsirpaleiden surmaamaa herra leppälintua tai ojassa kuolleena makaavaa sotilasta, jolla olisi seuraavana päivänä alkanut loma. Huh. Olen kuitenkin tyytyväinen, että tarinan pariin tuli noin 20 vuoden tauon jälkeen palattua, kaunis ja varsin filosofinen teos kuitenkin on kyseessä, enkä usko, että lapsena nyansseja tuli tarinan seasta poimittua (toistan: en minä muistanut, että tämä kertoo sodasta). Ei ihme, että Pessi ja Illusia on alunperin suunnattu aikuisille. Sen version voisikin ottaa lukulistalle seuraavaksi.

Charlaine Harris: Veren perintö

Tämä oli sitten oikeasti sitä nollausta. Tarpeeseen tuli, mutta pakko sanoa, että juonikuviot alkavat näin kuudennen kirjan kohdalla viimeistään karata lapasesta. Enkä ole vielä edes tähän mennessä ilmestyneiden puolivälissä.

tähdet, tähdet

Nuorena vihasin jouluvaloja inhohimoisesti. Jokavuotisen perinteen mukaisesti kiersimme siskon kanssa parhaiksi havaituilla asuinalueilla ihmettelemässä sinisiä valokaapelivirityksiä ja vilkkuvia kauhukokonaisuuksia. Olin vakaasti sitä mieltä, että omaan kotiini ei koskaan jouluvaloja tule. Samalla pannaan joutuivat kaikki tonttu- ja lumiukkoaiheiset koristeet ja muut krääsähirveydet.

Vieläkään en joulukrääsästä perusta ja kaikki vilkkuvat, siniset ja kaapeliasiat ovat edelleen mielestäni kammottavan rumia. Muutaman vuoden olen kuitenkin huomannut haaveilevani jouluvaloista, pienistä, sievistä ja kirkkaista valopilkuista pimeän keskellä.

Hypisteltyäni nyt kolmatta syksyä Clas Ohlsonilla samaa valosarjaa yllätin eilen itseni paketti kädessä ihan kassalta asti. Tähtivalosarja on aina tähän asti tuntunut kalliilta turhakkeelta, mutta ehkä kaksi vuotta on loppupeleissä tällaisessa ostoksessa tarpeeksi pitkä harkinta-aika. Tai ainakin voisi olettaa, että sarja miellyttää silmääni myös tulevina vuosina.

Livenä efekti on huomattavasti vähemmän vihreä.

Ja oi miten kivalta kotona nyt näyttääkään. Kun olin saanut viritettyä tähdet ikkunaan, innostuin myös kaivamaan kaapista loput kynttilälyhdyt ja pöydänkin esille sen vallanneen lehtivuoren alta. Kelpaa.

Mutta onko tämä nyt sellainen "anna pikkusormi, se vie koko käden"-tyyppinen skenaario? Viikonloppuna nimittäin huomasin haaveilevani myös joulukuusesta olohuoneen nurkassa. Sitä saa koti kyllä odottaa vielä ainakin seuraavat kolme syksyä. Tai ainakin sitä, että vietän joulun kotona.