Gustave Flaubert: Bibliomania
Luin tästä
Lukuneuvoja-blogista ja innostuin ajatuksesta (tiivistys: mies joka rakastaa kirjoja niin paljon, että päätyy murhaamaan niiden vuoksi). Idea ja tositapahtumiin pohjautuva taustatarina toimivat kohdallani kuitenkin loppupeleissä paremmin kuin teksti itse. Novellia seuranneet Antti Nylénin ja Hannu Salmen artikkelit olivat kieltämättä mielenkiintoisia ja tukivat Flaubertin tekstiä hienosti, mutta herää kysymys, rakastipa kirjoja kuinka paljon tahansa, oliko Bibliomaniaa lopulta järkevää painaa omaksi niteekseen? Hauska pieni ja ajatuksia herättävä kuriositeetti normivalintojeni joukossa joka tapauksessa.
Monika Fagerholm: Amerikkalainen tyttö
Tämä kirja on kummitellut minulle kirjaston hyllyssä jo iät ja ajat. Viimein päätin tarttua siihen. En muista, olenko lukenut muita Fagerholmin teoksia, mutta ainakin Amerikkalaisen tytön kohdalla tyyli on varsin erikoinen. Aikajanaa on hankala seurata ja kertoja vaihtelee. Alku kankeilikin ja kirjan lukeminen meinasi jäädä keskeen moneen kertaan. En tajunnut kerrontaa enkä tykännyt hahmoista - ja sitten olinkin ihan koukussa. Minulle Amerikkalainen tyttö on ensisijaisesti tarina naisista eri elämäntilanteissa. Kehyskertomuksena on murhamysteeri, mutta tarina taipuu kyllä enemmän kasvukertomuksen puolelle - mysteerikin tosin saa lopulta ratkaisunsa. Vaikka tapahtumille annetaan selkeä aikaikkuna, tunnelma on enemmän sadunomainen: olipa kerran jossain ei niin kaukana täältä... Siksi tarina on samaan aikaan pieni ja yksityinen mutta kuitenkin universaali. Suosittelen, varauksella. Kiinnostavaa proosaa tarjolla, mutta helppoa luettavaa Amerikkalainen tyttö ei ole.
Robert Galbraith: Silkkiäistoukka
Rowlingin Galbraithin toinen dekkari jatkaa
ensimmäisen linjoilla. Luvassa siis sujuvaa kerrontaa mutta ei turhan syvällisiä henkilöhahmoja. Tarinassa ei tällä kertaa liikuttu mallimaailmassa vaan selvitettiin kohukirjailijan kammottavaa murhaa. Itse tykkäsin jo lapsena eniten niistä Neiti Etsivistä, jotka sijoittuivat teatteriin, tanssimaailmaan tai muille esiintymisen areenoille, joten kyllähän tämäkin upposi. Kiinnostavaa on kuitenkin nähdä, pyöriikö Cormoran Strike jatkossakin ainoastaan julkkismurhien maailmassa vai mahtuvatko taviksetkin mukaan seikkailujen keskipisteeseen. Elävä ja tunnistettava Lontoo-kuvaus oli edelleen kirjan parasta antia ja kävipä sivuilta esimerkiksi ilmi, ettei taannoisella matkalla kuvattu söpö kyltti kuulu juustokaupalle vaan alueella harvinaiselle perinteiselle pubille. Suomeksi: saattaa aiheuttaa Lontoo-kaihoa ja vakavaa matkakuumetta.
 |
| Fleet Street 2011. |
Nancy Milford: Zelda: Kadotetun sukupolven kuningatar
Zelda Fitzgerald on monella tapaa kiinnostava hahmo. Ikuista henkistä englanninopiskelijaa kiinnostaa tietysti liki myyttiset mittasuhteet saanut nainen F. Scott Fitzgeraldin romaanien takana (hiiteen Gatsby, Tender is the Night oli fuksina niin sanotusti the shit), mutta jotain kertoo sekin että melkein 100 vuotta tapahtumien jälkeen Fitzgeraldeista ja etenkin Zeldasta puhutaan yhä 20-luvun jazz-sukupolvensa merkittävimpinä edustajina. Ja kuten odottaa saattaa, ihan kauheaa luettavaahan tämä elämäkerta sitten oli. Miehen varjossa eläminen ilman omaa identeettiä, skitsofrenian puhkeaminen ja muut mielen ongelmat aikana, jolloin niitä ei vielä ymmärretty nykyisessä kirjossaan on oikeasti aika pysäyttävää luettavaa. Helppoa olisi syyttää pelkästään ymmärtämätöntä aviomiestä, mutta omat demoninsa oli Scottillakin (kaikkia niitä kakkapäätempauksia ei voi silti demoneilla puolustella).
En tiennyt Zeldan kuolemasta kuin vuosiluvun eli taas piti muutama kyynel tirauttaa maailman epäreiluudelle, kun loppuun pääsin. Ei kirja sentään pelkkää raastavuutta ole: ajankuva on ihanaa ja huumoria voi repiä vaikka siitä, että elämäkerta on kirjoitettu 60-luvun lopulla, mikä todellakin näkyy. Hyvänä puolena on, että mukaan on saatu haastatteluja Zeldan oikeasti tunteneilta ihmisiltä, mutta minua ainakin hihitytti muun muassa se, kuinka Zeldan äitiä kuvataan yksityiskohtaisesti kaikin puolin sieväksi, mutta todellisen kauniin vaikutelman pilaa ainoastaan liian kapeat huulet. Fiilistelin myös Fitzgeraldien ensimmäistä yhteistä hankintaa avioparina: miten itse en ole tullut hankkineeksi Tiffanyn kaakaoastiastoa? Käännöksen kanssa oli valitettavasti vähän hutiloitu. Sukunimi on kirjoitettu milloin Sayre, milloin Zayre ja muutenkin nimissä ja jatkuvuudessa oli ongelmia. Zelda ansaitsisi korjatun painoksen. Toivottavasti sellainen ilmestyy vielä.
Sari Peltoniemi: Suomu
Lainasin Suomun joskus loppukesästä ilman kummempia odotuksia ja siihen se on yöpöydälle unohtunut. Nyt otin kuitenkin nuortenkirjan rankahkon Zeldan vastapainoksi ja oho, Suomuhan edustikin ehtaa vaihtoehtohistoriaa ja aika synkkää fantasiaa nuorille. Tykkään Peltoniemen tavasta ujuttaa suomalaista mytologiaa ja isojakin yhteiskunnallisia teemoja kevyeen tekstiin ja koukuttavaan kerrontaan. Näin nuortenkirjat uppoavat aikuisillekin. Lukekaa Peltoniemeä, se kannattaa.
