Joulustressi alkaa vallata alaa. Tykkään kyllä edelleen lahjoista, näpertelyistä, kokkaamisesta ja muista joulukuun touhuiluista, mutta taaskaan ei ole mitään käsitystä, missä jouluni vietän. Viime vuonna kiersin neljä paikkakuntaa kuudessa päivässä ja olin sen jäljiltä ihan poikki. En haluaisi toistaa kuviota tänä vuonna, mutta muutakaan en ole vielä keksinyt ja kohta ovat kaikki julkisten kulkuvälineiden liput jo niin kalliita, etten pysty lähtemään yhtään minnekään.
Apua.
Onneksi harrastusrintamalla kuuluu parempaa. Viriteltiin eiliseksi lukupiiritapaaminen ensimmäistä kertaa sitten toukokuun. Olin jo perua väsymyksen aiheuttaman päänsäryn takia, mutta sain kuin sainkin raahauduttua ajoissa bussille, joka kuljetti minut puutaloalueelle keskustan ulkopuolelle.
Illan keskustelu alkoi seuraavasti:
- No, mitäs siulle kuuluu?
- Syksyisin elämä on synkkää ja raskasta.
- Aika marraskuuta on tää päivä ollu täälläkin.
Sitten keskusteltiin reilun tunnin verran orjuudesta, ihmisoikeuksista ja kaikenkarvaisista kammottavista vääryyksistä höyryävät tee- ja kahvimukit kädessä.
Voisi kuvitella, ettei tämä auta synkkyyteen, mutta se olisi väärä päätelmä. On nimittäin todettava, että onneksi menin. Oli tervetullut olo ja tunnelma leppoisa. Ja kun kaikki kollektiivissa olivat sitä mieltä, että ihmiset ovat pepatista, keskustelulla oli itse asiassa melko puhdistava vaikutus. Sain myös kyydin kotiin, eikä tarvinnut kökkiä pimeällä bussipysäkillä ison tien varressa. Hurraa.
Päätettiin pyrkiä siihen, että seuraava tapaaminen on vielä ennen joulua. Viime aikojen onnistumisprosentilla olen skeptinen, mutta toivon kuitenkin parasta. Tulisi tarpeeseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti