Löytöjä omasta kaapista

Kaivoin tällä viikolla kaapista vanhan lempimekkoni, jota en ole käyttänyt moneen vuoteen. Kroppa ei ole tuntunut sopivan siihen enää entiseen malliin, mutta en ole toisaalta malttanut nakata sitä kierrätykseenkään. Töissä oli kuitenkin erikoisilta, jota ajatellen vaate tuntui luontevalta valinnalta.

Juhannuksena joskus muinoin.

"Tuo mekko kyllä sopii sulle tosi hyvin" totesi kampaajani, jolle oli sattumalta aika samana aamuna.

"Ihana mekko!" huudahti puolestaan työkaverini heti kun pääsin töihin.

"Mikäs kaunotar se sieltä tulee!" hihkaisi toinen kun olin vielä laittanut huulipunaakin.

"Oli kyllä niin hieno asustus eilen, että ihan katsoin, että onko meille tullut uusi työntekijä" mietiskeli vielä seuraavana aamuna viimeinen.

Mekko tuntui kieltämättä omastakin mielestä hyvältä päällä ja yritin tyynesti ottaa kohteliaisuudet vastaan. Mutta vähän kieltämättä jäi mietityttämään. Näytänkö normaalisti muiden silmissä ihan seinästä revityltä ja olenko oikeasti laittautuneena niin harvinainen näky nykyään, että kaikilla menee mekon myötä pasmat sekaisin?

Mene ja tiedä. Palautteesta innostuneena kyllä melkein jo ratkaisin "mitä laittaa päälle Bruno Marsin keikalle"-dilemmani samalla fiftarimekolla, mutta käytännön syistä päädyin lopulta perusettiin eli farkkuihin ja trikoopaitaan. Tosin saatan vielä hyvinkin joutua ostoksille. Brunolla on varmaan sen verran bling-meno, että omat vaatteet tuntuvat lähinnä juuttisäkiltä joka tapauksessa, mutta en ollut varautunut siihen, että täällä etelässä on näin lämmin!

Larppasin jo kesää juomalla siiderin pihaterassilla ja huomenna kuulemma grillataan. Hyvin voin ostaa pikkukengät ja kesäisemmän koltun tähän jatkoksi.

Pikareissu Pirkanmaalle

Vietän hiljaista lauantai-iltaa yhden naisen viisukatsomon merkeissä. Olisi ollut mukavia sosiaalisia menojakin tarjolla, mutta lenssu pamahti päälle viime yönä ja olen vielä vähän henkisesti loppu viime viikonlopusta.

Jossain vaiheessa pitää kai tunnustaa, ettei tiiviit viikonloppureissut enää luonnistu tässä iässä. Neljä kyläpaikkaa, lounastreffit ja kaksi museota rikkaampana kuitenkin suuntasin kotimatkalle, joten ehkä se on kannattanut vähän sumussa tämä viikko kulkea.

Mukavaa oli muutenkin, mutta taidemuseon Täältä tullaan! Naistaiteilijat modernin murroksessa oli kyllä ehdottomasti reissun parhaita juttuja.

Lyyli Säilä, Ateljeessa 1941, Salon taidemuseo

Rivi Elga Sesemannin omakuvia vaikutti. Oikealla suosikkini.
Riihimäen taidemuseo, Joensuun taidemuseo, Taidekoti Kirpilä, HAM

Hilda Flodin-Laitinen, Peikko häissä n. 1912, Lahden taidemuseo

Sunnuntaina ennen lähtöä käytiin myös tutustumassa uuteen (uudehkoon) pelimuseoon. Luulin että ehtisin muiden fiilistellessä tutustua Vapriikin muuhun tarjontaan, kun vaihtuva näyttely kiinnosti ja Postimuseokin on vielä korkkaamatta. Mutta niinhän siinä kävi, että löysin itseni pelaamasta Uuno muuttaa maalle -peliä (huonosti), Speden speleistä tuttua reaktiopeliä (paremmin) ja tekstipohjaista roolipeliä (yllättävän hyvin). Klassikot Space Invader, Twilight Zone -flipperi ja jättimäinen matopeli oli toki myös koeajettava. 

Arvostin myös sisustettuja interiöörejä.

Ja etenkin niiden yksityiskohtia!

ps. Disketit takaisin.

Lisäksi pääsin toteuttamaan lapsuuden haaveen eli pelaamaan Hugoa puhelimella. Se olikin vaikeaa. Junarata vielä meni, mutta lentokonekentässä en pärjännyt enää ollenkaan. Kyllä kannatti silloin aikanaan huutaa telkkarille ja pitää kaikkia pelaajia pöljimyksinä, kun eivät päässeet peliä läpi. 

Kieltämättä aloin nyt miettiä, pitäisikö tänä vuonna kesäloman hotellimatkaosuus suunnatakin Pirkanmaalle. Nähtävää, tehtävää ja maisteltavaa olisi vähän pidemmällekin reissulle. Ja sitten ehtisi ehkä vähän levätäkin välissä.

Huhtikuun luetut

Huhtikuu oli naiskirjalijoiden kuukausi.

Siri Hustvedt: Kesä ilman miehiä

Kummallinen kirja - suoraviivainen lukuromaani luiskahtaa aika ajoin pahasti posmodernin puolelle. Mitä tapahtuu keski-ikäiselle naiselle, kun aviomies haluaakin laittaa liiton tauolle? Mitä jos oikeasti flippaa? Hustvedtin tapa käsitellä aihetta on viehättävä - päähenkilöä ei säälitä tai surkutella, mutta negatiivisia tunteita ei myöskään väistellä. Kirjan nimi pitää paikkansa: miehiä tähän kirjaan ei juurikaan mahdu. Sen sijaan naisen elämän kaari on kirjoitettu hienovaraisesti mukaan. Oman mausteensa siihen tuovat päähenkilön rinnalla runokurssilla opetettavat teinit, itsenäistynyt tytär, naapurissa asuva nuori perhe ja palvelutalossa asuva äiti ystävineen. Mainittujen luiskahdusten takia kärryillä pysyminen vaatii kuitenkin keskittymistä.

Nina Hurma: Yönpunainen höyhen

Lukuneuvojasta bongattu Yönpunainen höyhen vastasi hienosti ikuiseen "mitä luen kun en jaksa mitään liian vakavaa mutta Nora Robertsiakaan ei oikeen nyt kärsisi"-ongelmaan. Tähän kevääseen se oli minulle jopa vähän liiankin kevyt, eikä ehkä siksi kolissut täysillä, mutta arvostan löytöä joka tapauksessa. Sisällissodan jälkeiseen Helsinkiin sijoittuva romanttinen (ja paikoin eroottinen) dekkari vilisi pimeitä kujia, höyhenpuuhkia, savuisia kapakoita, tiukkoja asuntolanpitäjiä ja muita kliseisiä mutta viehättäviä yksityiskohtia, jotka toimivat kaltaisellani 20-lukukaihoisalle lukijalle mainiosti. Ne olivatkin mielestäni kirjan parasta antia ja juoni jäi ainakin minulle toissijaiseksi. Päähenkilöiden taustoista palajstui vasta pieniä pilkahduksia, mutta oletan jatko-osassa aukeavan lisää kerroksia. Jätän sen odottamaan lukulistalle sitä hetkeä, kun taas on tarvetta kevennykselle.

J.K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi

Paavo pyysi ennen pääsiäistä kummitädiltä Harry Potter -selvitystä ja iski pieni paniikki: viimeistenkin kirjojen lukemisesta on vierähtänyt kymmenen vuotta ja sanasto on huomattavasti paremmin hallussa englanniksi kuin suomeksi. Kirjat siis uudelleen lukuun ja yksityiskohdat talteen! Viisasten kiven olen lukenut monta kertaa ja tauonkin jälkeen se oli yhtä hurmaava kuin muistin. Tosin lapsihahmot, Harry ja Ron etunenässä, olivat nyt ärsyttävämpiä ja nenäkkäämpiä kuin viimeksi... Tämän valossa alkoi jo ihan pelottaa vitoskirja ja teiniangstinen Harry. Mutta tässäpä piilee myös koko sarjan uudelleen lukemisen kauneus. Voin huoletta sulkea mielestäni ärsyttävät seikat ja antautua tarinan vietäväksi, keskittyä bongaamaan viittauksia tulevaan, ihastelemaan Rowlingin rakentamaa maailmaa nyansseineen. Ja ennen kaikkea maistelemaan sanoja. Jaana Kaparin ihana suomennos ei vanhene.

Margaret Atwood: Orjattaresi

Taas yksi (moderni) klassikko, johon ei ole jostain syystä tullut tartuttua aiemmin. Onneksi Orjattaresi kuitenkin valikoitui uudelleen viritellyn lukupiirimme ensimmäiseksi kirjaksi, niin ei ollut enää mitään syytä pakoilla. Tykkäsinkin valtavasti, vaikka taas kesti hiukan sopeutua siihen, että olin (taas) kuvitellut tarinan ja tekstityylin päässäni etukäteen ihan erilaiseksi. Dystooppinen Gilead on varmasti ollut viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana pelottavan lähellä moneen otteeseen, mutta vallitsevassa poliittisessa ilmapiirissä tämän lukeminen oli etenkin näin naisena aika kylmäävä kokemus. Loppu jätti ristiriitaisen fiiliksen. Toisaalta tuntui, että jäin kellumaan tyhjän päällä, toisaalta satojen sivujen toivottomuuden jälkeen siellä ehkä pilkahti vähän valoakin. Uskoisin, että tästä muodostuu minullekin kirja, johon palaan vielä monta kertaa.

Pakollinen televisiokommentti. Uudesta sarjasta olen katsonut HBO:lta vasta yhden jakson, mutta siitä päätellen kirjan henki on tavoitettu varsin hyvin. Muutaman hahmon nuorennusleikkauksia paheksun edelleen.

Raikas vappusää

Ulkona tuiskuttaa lunta ihan urakalla ja sen keskellä tuntuu vähän typerältä suunnitella kesälomamatkaa. Kalenteri - sekä perinteinen että uutukainen bullet journalini! - kuitenkin kertoo, että lähtöön on enää kuukauden verran aikaa, joten loputkin varaukset olisi varmaan syytä hiljalleen hoitaa pois alta. 

Menomatka ja majoitukset Malmösta ja Tukholmasta on jo plakkarissa, mutta kasa junalippuja erinnäisissä Pohjoismaissa sekä paluulautta on vielä varaamatta. Karttojakaan en ole vielä saanut selailtua, vaikka yleensä tässä vaiheessa Google Maps on jo tupaten täynnä omia paikkamerkintöjä.

Voisi illan ratoksi myös ostella lisää tapahtumalippuja, bongasin nimittäin toisenkin potentiaalisen keikan sopivasti Tukholmasta. Kukas sitä Ruotsiin asti pelkän Radioheadin takia lähtisi, ei tule ihan turha reissu nyt.

(Kyllä, se oli vitsi.)

Koska perinteiselle vapputerassille ei liene tänä vuonna asiaa, pitäisi varmaan korkata sima, että saisin kiinni siitä, missä kohtaa vuotta ollaan menossa. Ehkä simalasin kyydittämänä kartatkin alkavat jo houkuttaa?

Vaan ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Ei ehkä tunnu vappuviikonlopulta, mutta kerrankin ei tarvitse ulista, että kevät etenee niin kiitämällä, etten ehdi sitä edes huomata. 

Vinossa, osa 2

Fysioterapeutin kontrolli nilkan virheasennosta oli tänään.

Vähän lannistava reissu, vaikka ei ihan niin lannistava kuin olisi voinut olla. Jotain olen nimittäin osannut tehdä tässä välissä oikein: sain palautetta, että osaan jo seisoa oikeassa asennossa ja kyykky on parantunut huomattavasti.

Tasapainossa en sen sijaan oikealla puolella tahdo vieläkään pysyä ja syy löytyikin sitten pakarasta, tarkemmin keskimmäisestä pakaralihaksesta. Siitä samasta, jonka takia kävin fysioterapeutilla jo viisi vuotta sitten.

Sitä ei tietysti pysty sanomaan, johtuuko virheasento heikosta pakarasta vai onko pakara heikentynyt huonon asennon takia, mutta koko raajaa pitää nyt jumpata, päähuomion kohteena siis gluteus medius.

Aloitin uudet korjaavat jumppasarjat varovaisesti salilla tänään ja kylläpä muuten tuntuu imakalta, kun yrittää pitää tekniikan puhtaana. Mutta yritän nyt tsempata, että saisi edes jotain tukea lihaksistoon kesään mennessä.

Typerin olo tulee siitä, miten huonosti oman kroppansa tuntee. Kaikki virheasennot ovat silmin nähtävissä ja fyysisestikin helposti tunnistettavissa, mutta en huomannut mitään ennen kuin ulkopuolinen ihminen - joka bongasi ne minuuteissa - mainitsi niistä minulle.

Saa nähdä, kuinka tässä vielä käy. Ennemmin haluaisin saada asennon kuntoon treenaamalla enkä apuvälineillä (katson teitä, kalliit tukipohjalliset), mutta kyllähän se tällaista luonnetta turhauttaa, kun välittömiä tuloksia ei näy, vaikka kuinka saisikin hyvää palautetta.