Heinäkuun luetut

Laura Andersson: Voit nukkua

Uniopas vauvaperheen yhtenäisiin yöuniin. Helppolukuinen ja kiinnostava, mutta luvut vähän rönsyilevät ja asia voi olla vaikea bongata tekstin seasta. Plussaa siis jokaisen luvun päätteeksi löytyvästä tiivistelmäaukeamasta, jossa pääpointit on listattu helposti omaksuttavaan muotoon. Luin kirjan ennen synnytystä ja kolmeviikkoisen vauvan kanssa ei oppeja vielä ole voinut oikein soveltaa käytäntöön, joten toimivuudesta en osaa vielä sen enempää sanoa. Lukemisen ja kokeilemisen arvoinen kirja joka tapauksessa, etenkin jos vauvan nukahtaminen tuottaa ongelmia tai jännittää etukäteen.

Liane Moriarty: Nainen joka unohti

Mitä jos unohtaisit viimeiset kymmenen vuotta elämästäsi? Kiinnostavan alkuasetelman alta paljastui juuri sopivan kevyt ja koukuttava kesäkirja heinäkuun mateleviin päiviin sekä luettavaksi jalkapallon MM-turnauksen pyöriessä taustalla. Toisaalta keveyden rinnalla kulkivat ahdistavat teemat, minkä lisäksi tuskastuin vähän väliä joihinkin henkilöhahmoihin ja valintoihin eli jos vain haluaa lukea tätä vakavammalla otteella, kirja ei päästä niin helpolla kuin kuulisi. Oi voisipa fiktiivistä hahmoa ravistella! Ja siinä sivussa kirjailijaa myös. Nainen joka unohti ei mielestäni ollut sitä ihan parasta Moriartya, mutta tykkäsin kyllä paljon enemmän kuin Hyvästä aviomiehestä. Toimisi todennäköisesti myös lukujumin purkamiseen.

Sylvain Neuvel: Uinuvat jättiläiset (Themis-kansiot #1)

Maanpinnan alta alkaa löytyä jättimäisiä, tuntemattomasta metallista tehtyjä ruumiinosia, joita salainen tiimi alkaa koota ja selvittää arvoitusta. Kansi uhosi, että jos luet yhden scifikirjan tänä vuonna, lue tämä. En nyt ihan niin fiiliksissä tästä ollut, lähinnä sen takia, että olen perinteisemmän kerronnan ystävä ja Uinuvien jättiläisten teksti koostui käytännössä haastatteluista ja muutamista päiväkirjamerkinnöistä. Asetelma on kuitenkin kiinnostava, Sylvain kuljettaa tarinaa koukuttavasti muodon sisällä eteenpäin ja teksti muuttui ainakin omassa päässäni nopeasti varsin visuaaliseksi. Tästä voisikin saada hienon Westworld-henkisen sarjan, nopeiden juonenkäänteiden sarjatulitusta ei nimittäin ainakaan ensimmäisen osan perusteella kannata odottaa.

Jessie Burton: Nukkekaappi

Tämä on ollut lukulistalla jo pitkään ja lopulta päädyin äänikirjaan, kun paksuun historialliseen romaaniin tarttuminen ei innostanut, vaikka tarina kiinnostikin kovasti. Suomenkielisen äänikirjan lukee Vuokko Hovatta, mikä nosti kirjan tason vielä seuraavaan potenssiin. 1600-luvun lopun Amsterdam on monin paikoin yllättävän edistyksellinen, mutta naisen oikeuksilla ei varsinaisesti juhlita. Tuntemattoman kauppiaan vaimoksi kaupunkiin muuttavan nuoren Nellan tarina onkin paikoin tuskastuttavaa luettavaa: avioliitto on myös ajan standardein erikoinen, vastaanotto uuteen kotiin ahdistava ja muutenkin tarinaa ja sen vähän viistoon kasvaineita henkilöhahmoja varjostaa alusta loppuun synkkä vire. Ripaus fantasiaakin taitaa olla mukana, mutta siihen ei tartuta eikä lopussa juurikaan selitellä. Nukkekaapin suurimman arvoituksen osalta avoin loppu olikin sopivassa suhteessa sekä kutkuttava että turhauttava. Tykkäsin kovasti etenkin Burtonin tavasta rakentaa tarinaa ja saman kirjailijan Muusa voisikin olla seuraavana luku(kuuntelu)listalla. Ja aina plussaa, jos kokonaisen romaanin pohjana on museoesine!

Uusi aika

Vauva-"arki" on täällä. Näin 9 kotona vietetyn päivän jälkeen ei vielä paljon voi rutiineista puhua, vaikka muutamia ihan toimivia ratkaisuja ollaankin jo keksitty ja toistuvasti sovellettu. Elämä on aika tapahtumaköyhää, mutta ainakaan ei enää tarvitse tehdä palapelejä ja kävellä päivittäin keskustaan ihan vain siksi, että saisi ajan kulumaan.

Tutustuminen on jännää, tavallaan nopeaa, tavallaan turhauttavan hidasta. Hiljalleen alkaa hahmottaa erilaiset signaalit ja ennakoimaan tilanteita, mutta paljon on vielä tuurin, arvailujen ja erehdysten varassa. Tänään osasin välttää iltaraivarit, vaan saapa nähdä mitä yö tuo tullessaan... Tai huomisilta, kun meillä on ensimmäistä kertaa yövieraita!

Toistaiseksi kuitenkin kaikki kunnossa ja äippäkin vielä järjissään. Toisin sanoen menee paremmin kuin uskalsin etukäteen edes odottaa. 

Mutta tämä helle. Voi nyt helvetti. En yleensä jaksa valittaa säästä, mutta paahtava iltapäiväaurinko tekee tässä asunnossa kyllä tehtävänsä eli olo on tukala niin pienemmillä kuin isommillakin ihmisillä.

Rokiton viikko

Ollaan vuosia puhuttu, että joskus olisi kiinnostavaa skipata itse Ilosaarirock ja suorittaa oheisohjelmaa koko viikko. Tänä vuonna ajatus tuli toteutettua puoliksi vahingossa. Lauantaina en tosin jatkoklubeille enää jaksanut, kun päivä meni vieraiden kanssa ja ilta univajetta paikatessa. Sunnuntain rokkibrunssikin jäi väliin, vaikka kävinkin moikkaamassa bussia odottavaa kaveria Ilosaaressa mitä parhaimpaan brunssiaikaan. 

Tiistaista perjantaihin suoritin kuitenkin Popkatua kiitettävästi: näin joka päivä vähintään yhden keikan ja useampana päivänä monta. Tapasin paljon tuttuja tarkoituksella ja sattumalta. Lisäksi kävin kaikissa Popkadun päätapahtumapaikoissa ja ehdin kerrankin hengata Rytmipuistossa pitkän kaavan mukaan. Ei huono. Sen lisäksi lempikeikat taisivat olla paikallisin voimin toteutettuja: (proto)Torvinen torstaina Kerubissa ja Cane Vuorjoki Surakan pihassa perjantaina. Faarao Pirttikangas oli takuuhyvä, samoin Pekko Käppi olisi ollut, jos Lasiterassin happitilanne olisi sallinnut pysyä paikalla kauemmin kuin kolme biisiä.

Jalatkin ovat festarinjälkeisessä olotilassa melkein sattumalta. Menin nimittäin lainaamaan pyöräni rokkitalkoolaisille ja puhelimeni askelmittari kertoo minun kävelleen maanantaista sunnuntaihin lähes 102 000 askelta. Se tekee keskimäärin reilu kymmenen kilometriä päivässä. Halleluja. 

Miinuksena syötiin ulkona käytännön syistä ja mukavuudenhalusta niin monta kertaa, että omatunto kolkuttelee molempia ihan urakalla. Eli luonnollisesti käytiin tänään kauppareissun yhteydessä Heinosen leipomossa syömässä. Hyvin lähti viikko käyntiin! Mutta kuka ihme jaksaa tällä helteellä laittaa ruokaa, vieläpä useamman kerran päivässä? Kysynpä vaan. Ja jos ei käytä rahaa pääsylippuun, voi ehkä tukea paikallisia yrittäjiä senkin edestä.

Kaiken kaikkiaan siis rokittomuudesta huolimatta varsin hyvä viikko - Joensuun heinäkuu on ihana. Olen silti ihan huojentunut, että aktiivisin aika on nyt takana ja voi lööbata sohvalla kaikessa rauhassa, sillä sosiaalinen ähky on tosiasia. Ihan kuin Rokin jälkeen konsanaan.

Tylsää

Kirjoitettiin takavuosina kaverin kanssa pieniä dialogeja otsikolla Tylsää. Niistä oli tarkoitus lopuksi kasata näytelmä, mutta projekti jäi kesken. Olen viime aikoina miettinyt niitä paljon - ihan jo siksi, etten ole sitä ennen tai niiden jälkeen juuri fiktion maailmaan uskaltautunut, mutta sen lisäksi tekstit olivat oikeasti aika hauskoja. Lienevätköhän tallessa missään?

Kerubin kesämenun testausta viime viikolla.

Hauskuutta ajankohtaisempaa on nyt kuitenkin tuo työnimi. Mitä tavalliset ihmiset tekee silloin, kun on tylsää? Tuntuu jotenkin nurinkuriselta, että kun on vuosia valittanut kroonista kiirettä ja sitä, ettei millekään kivalle ole aikaa, nyt ongelmat ovat ihan päinvastaisia.

Viime viikolla myynnissä oli vasta Polkaa. Viime vuoden paras bongaus eli
Frida-mansikat odottakoot vuoroaan taas ensi vuoteen.

Viimeisen viikon aikana olen käynyt muun muassa parilla eri keikalla, yhdessä musiikkitapahtumassa sekä pari kertaa kirjastossa, pakastanut mansikoita ja kirsikoita, leiponut sämpylöitä pakkaseen ja keittänyt hilloa, kestinnyt kasaa vieraita ja käynyt itse kylässä, ollut kuuntelemassa mielenkiintoista luentoa ja käynyt leffassa, järjestellyt kotia, pelannut tietokonepelejä, lukenut paksun romaanin, katsonut hömppää Netflixistä ja kuunnellut älyttömän määrän podcasteja, nukkunut päikkäreitä, syönyt liian monta kertaa ulkona - kerran jopa Enossa - ja ideoinut kasan kokeiltavia reseptejä kotikeittiöön, katsonut hämmentävän monta jalkapallo-ottelua ja kävellyt, kävellyt, kävellyt kilometrikaupalla. Silti tuntuu, ettei päivissä tapahdu mitään, tunteja on vuorokaudessa loputtomasti ja roikun Facebookissa koko ajan.

Iltalenkillä taannoin.

Onneksi on heinäkuu Joensuussa ja nyt vieläpä Popkatu-viikko, se ratkaisee ohjelmaongelmat päivä kerrallaan ja kohtuuhintaan - eli ilmaiseksi. Ostin myös taannoin uuden palapelin, jonka voisi tyhjien hetkien ratoksi kaivaa muoveista. Odottavan aika on pitkä.

Aamulenkillä eilen.

ps. Antti Autio trion keikka oli ihana. Osan luppoajasta voisi varmaan käyttää siihen, että seuraa uutta musiikkia vähän aktiivisemmin. Onneksi on kavereita, jotka pitävät huolta siitä, ettei ihan kaikki mene ohi.

Kesäkuun kirjat

Salla Simukka: Musta kuin eebenpuu

Lumikki-trilogian viimeinen osa sijoittui edellisiä arkisimpaan ympäristöön ja tunnelmakin oli erilainen. Arkiympyröihin tunkeva painostavuus toimi minulle hienosti: normaalin elämän paineet ja koukerot kietoutuivat tämänkertaiseen seikkailuun ihan uudella tavalla ja koukuttivat kuuntelemaan aina vielä yhden luvun lisää (lainasin tämänkin Ellibsin äänikirjana). Päätösosassa oli mukana myös eniten klassinen whodunit-asetelma eli pahiksen henkilöllisyyttä sai arvailla loppumetreille asti, mikä tunnetusti toimii minulle. Suuri kuvio oli ehkä kuitenkin makuuni hitusen yliampuva, mutta se saattaa olla iän tuomaa kyynisyyttä. Pysyn kannassani: olisipa nämä kirjat olleet saatavilla jo silloin, kun olin teini.

Cassandra Clare: Luukaupunki

En juurikaan lue fanficia, mutta Cassandra Claren kirjoittamaa LOTR-fanficia luin joskus vuosituhannen taitteessa, koska tykkäsin kirjoittajan tyylistä ja huumorista kovasti. Sen takia Luukaupunkikin on ollut lukulistalla jo lähemmäs kymmenen vuotta, mutta sain vasta nyt tartuttua siihen. Harmillisesti tyyli ei ainakaan käännettynä ole yhtä valloittava ja tarinakin tuntui siltä kuin olisin lukenut sen jo aiemmin: nuori nainen joutuu keskelle hyvän ja pahan kamppailua ja saa tietää olevansa erilainen, vähän kuin supersankari! Kuulostaako tutulta? Luukaupunki ei ehkä ole se paras ja originaalein avaus uudelle sarjalle, mutta minulle se tuli kyllä hyvään saumaan, koska mitään vakavampaa tekstiä on juuri nyt tosi vaikea omaksua. Koska kirjoja pelkästään tässä sarjassa on ilmestynyt jo kuusi ja niiden pohjalta on tehty sekä ison budjetin leffa että Netflix-sarja, on se tainnut upota muihinkin. Hyvillä mielin aion tarttua siis myös seuraavaan osaan, kunhan olen taas nollausseikkailun tarpeessa.

Henriikka Rönkkönen: Bikinirajatapaus ja muita sinkkuelämän iloja

En ole lukenut paljon puhuttua Mielikuvituspoikaystävää, joten en osannut odottaa tältä juuri mitään.  Bikinirajatapaus herätti vähän kahtalaisia tunteita - vaikka omasta sinkkuelämästä on vierähtänyt jo pidempi tovi, toisinaan tutut kuviot ja ajatusmallit naurattivat paljonkin, välillä taas tuntui että jutut oli ylilyövän ronskeja ihan vain ronskiuden vuoksi, minkä koen aina melko ärsyttäväksi. Kevyt ja napakka kirja eli ihan toimivaa kesäviihdettä kaikesta huolimatta.

Indrek Hargla: Apteekkari Melchior ja Tallinnan kronikka

Ah, ihanan koukuttava Melchior! Ja toimi myös kesällä luettuna, vaikka Melchiorit ovatkin mielestäni parhaimmillaan talven pimeinä iltoina. Mietittiin tuossa viikonloppuna, paranevatko Melchiorit huomattavasti mitä pitemmälle sarja etenee - jos Pyövelin tyttären notkahdusta ei lasketa - vai ovatko suomennokset vain muuttuneet sujuvammiksi. Niin tai näin, tuntuu että ahmaisin tämän hetkessä ja olisin kevyesti lukenut vielä ainakin sata sivua lisää. Tarinassa vuorottelevat sekä vanhempi apteekkari Melchior Tallinnassa että nuorempi Lyypekissä ja vaikka toistaiseksi isän seikkailut kiinnostavat minua huomattavasti enemmän, tuntuu että Hargla petaa pojan tarinan myötä jatkoa myös sarjan tulevaisuudelle. Hyvä niin, sillä kyllä näitä ilokseen lukee. Gotlandi kurat on ilmestynyt viroksi viime vuonna, käännöstä odotellessa!