sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Maaliskuun kirjat

Robert Arthur: 3 etsivää ja kauhujen linna
Jos Neiti Etsiviä ei lasketa, aloin lukea dekkareita vasta parikymppisenä. Kolme etsivää jäi minulta siis lapsena kokematta, mutta onneksi nykynuoriso on valveutunutta ja asian voi korjata aikuisenakin! Kirjaa suositteli siis kohta 8 täyttävä kummipoikani. Vähän harmittaa, etten tajunnut näitä lapsena lukea: nytkin tämä (piiiitkän sarjan) avausosa tuntui jännittävältä, ja kirjan kauhuteema sekä nokkelat nuoret etsivät olisivat kyllä puhutellut myös ala-asteikäistä minua. En yhtään ihmettele, että 60-luvulla julkaistun kirjan viehätys on säilynyt vuosikymmenestä toiseen! Nykyään Jupiterilla, Bobilla ja Peterillä olisi tietysti älypuhelimet taskussa pelastamassa pahimmilta kommelluksilta, mutta muuten kirja on vanhentunut aika vähän.

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteessa ainakin kohtiin 8 (Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen), 9 (Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja), 25 (Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin) ja 32 (Kirjan nimessä on ammatti).

Holly Bourne: Katsokaa miten onnellinen olen
Summasin Bournen ensimmäisen aikuislukijoille suunnatun romaanin heti lukemisen jälkeen kaverille näin: "En ole ihan varma tykkäsinkö vai en, enkä ainakaan allekirjoita sitä että tämä on nykysukupolven Bridget Jones, mutta ihan menevää oikeasti ajassa olevaa chick litiä, jossa oikeasti pohditaankin asioita, jos sellaista luettavaa kaipaa." Se onkin aika hyvä tiivistys! Somettamisen paineet, kulissit ja niiden takana oleva raadollinen todellisuus tuodaan tässä tunnistettavasti esille ja tarttumapintaa löytyy varmasti jokaiselle oman elämänsä kanssa kipuilevalle lukijalle. Temaattisesti Katsokaa miten onnellinen olen on aika lähellä Honkasalon Vie minut jonnekin -romaania ja siksi se oli minulle jo aiheensa puolesta vähän puuduttava, vaikka sinällään menevä kirja olikin ja koukut rakennettu hyvin. On kuitenkin hyvä, että kolmikymppisten naisten elämänkriisistä kertovissa kirjoissa on mistä valita, tästäkin kirjasta voi oikeasti löytyä paljon apua jollekin

Helmet-lukuhaaste: 7 (Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt), 12 (Kirja liittyy Isoon-Britanniaan),
25 (Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin), 49 (Vuonna 2019 julkaistu kirja), 50 (Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja)

Jennifer Weiner: Ikuiset ystävät
Ikuiset ystävät on jossain road movien, kasvutarinan, rakkausromaanin ja dekkarin välimaastossa, mutta ensisijaisesti se kertoo tyttöjen välisestä ystävyydestä: monimutkaisesta, vuosikymmenet kestävästä ja pahatkin kuprut ylittävästä ihmissuhteesta. Romaanina se on ihan kiva. Luin kirjan sujuvasti ja aika nopeastikin, eikä siinä varsinaisesti ole mitään vikaa. Kertoo kuitenkin paljon että unohdin täysin lukeneeni sen ennen kuin tarkastin kuukauden kirjat Goodreadsista. Aivan toimivaa nollausmatskua.

Helmet-lukuhaaste: 2 (Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä), 36 (Kirjassa ollaan yksin), 40 (Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia), 43 (Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi)

Riikka Pulkkinen: Lasten planeetta
Pulkkinen on tosi taitava kirjoittaja, mutta en osaa arvioida Lasten planeettaa ollenkaan. En tiedä, tykkäsinkö siitä, enkä osaa sanoa, miten se asettuu suhteessa muuhun Pulkkisen tuotantoon. Tämä nimittäin ahdisti melkein koko ajan. Romaanin toinen pääjuoni kertoo avioerosta, toinen psykoosista, ja jostain syystä näistä kahdesta psykoositarina oli minulle helpompi kuunnella. Ehkä kyse onkin siitä, että nimenomaan kuuntelin Lasten planeetan. Erotarinassa hahmot tulivat liian lähelle ja jokaisen pikkumaisen ajatuksen omaksuminen tuntui todella raskaalta. Ehkä joskus vielä luen tämän rauhassa ja osaan olla paremmin jotain mieltä. Ihan hetkeen ei kyllä tee mieli kokeilla.

Helmet-lukuhaaste: 7 (Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt), 15 (Kirjassa käsitellään jotain tabua), 36 (Kirjassa ollaan yksin), 40 (Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia)

Päivi Alasalmi: Vainola
Vainola on jonkin sortin goottilaisen romantiikan modernisoitu pastissi, joka sijoittuu 90-luvulle. Pohjateoksena on Jean Rhysin Siintää Sargassomeri, joka puolestaan on mukaelma Kotiopettajattaren romaanista. Kaikin puolin siis tuntuisi olevan minulle räätälöityä sisältöä! Valitettavasti Vainola oli mielestäni vähän pöljä ja tuntui kirjailijankin puolelta lähinnä hassuttelulta. Jos goottinen romantiikka olisi minulle täysin tuntematon genre, en olisi saanut tästä mitään irti. Genre oli otettu haltuun mallikkaasti, mutta uusmaalaiseen maisemaan siirrettynä se alkuperäinen sadunomainen viehätyskin oli poissa. Ainakin minulle. Vainola oli aikanaan Finlandia-ehdokas, joten oletan, että muille tämä on toiminut huomattavasti paremmin. En ole lukenut Alasalmea aiemmin ja nyt toivon, että olisin ottanut lukuun ensin jonkun ihan muun teoksen. Mutta kiitos Vainolan, muistin taas Rhysin romaanin, joka on ollut lukulistalla toisesta opiskeluvuodesta lähtien.

Helmet-lukuhaaste: 3 (Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue), 5 (Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi), 16 (Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla), 25 (Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin), 29 (Kirjassa nähdään unia), 40 (Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia)

torstai 18. huhtikuuta 2019

Kevät

Kevät on tullut myöhään, mutta silti jotenkin varkain. Viime viikonloppuna Karkkilassa havahduin pajunkissoihin ja heräileviin kukkiin. Luulin että siellä on kevät edellä, mutta tällä viikolla on ollut eittämättä keväistä täällä susirajallakin. En ole taipuvainen kevätmasennukseen, mutta tänä vuonna on jotenkin platku olo.

Sekä kevät että olotila heijastuu myös ruokaan. Koko ajan tekee mieli syödä lähinnä mansikoita, kirsikkatomaatteja ja basilikaa, kaikki rasvainen lähinnä ällöttää. Jostain syystä olen silti onnistunut syömään hälyttävän määrän suklaata ja selvästi imetyksen tuoma sokerisuoja alkaa hiljalleen kadota, joten kannattaisi ehkä panostaa ennemmin niihin tomaatteihin.

Tekisi mieli myös pukea päälle iloisia värejä, mutta vaatekaapista löytyy semisopivana lähinnä harmaata ja mustaa. Se on aika lannistavaa. Toukokuussa on ystävän häät edessä, jospa viimeistään edes sinne onnistuisi kaivamaan jotain iloista ja keväistä päälleen, ettei olo olisi ihan ankimus.

Mutta ehkä ensihätään voisi ostaa vaikka ruukkunarsissin.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Takaisin säästölinjalle

Saan viikon päästä viimeiset täydet vanhempainpäivärahani. 
1. Minne aika meni?
2. Apua!

Olen jäämässä vielä 3,5 kuukaudeksi hoitovapaalle, jota varten säästin viime keväänä rahaa kuin pieni eläin. Fakta silti on, että taloutemme kuukausibudjetti tulee kaventumaan huomattavasti, kotihoidontuella kun ei tunnetusti hirveästi ranttaliksi laiteta.

Ollaan viime kuukaudet oltu siitä onnellisessa asemassa, ettei meidän ole tarvinnut juuri rahasta murehtia. Omat tuloni ovat toki olleet palkkaa pienemmät, mutta eipä tässä ole kauheasti ollut ylimääräisiä menojakaan, kun ei kauheasti paikoissa liiku.

Hiljattain olemme kuitenkin säännöllisesti keskustelleet siitä, miten ja mihin rahat loppukeväästä ja kesällä riittävät. Jokainen keskustelu on päättynyt toteamukseen, että kyllä tässä pärjätään, kunhan vähän skarpataan ja ollaan lisäksi suunnitelmallisempia keittiössä. Viimeksi tähän lopputulokseen tultiin viime torstaina. Eli käytiin perjantaina ulkona lounaalla, eilen haettiin kiireessä noutoruokaa ja tänään osallistuttiin naapurin ravintolapäivään. Suunnitelmallisuus ja säästölinja 5/5!

Toisaalta tilasin meille taas Fiksuruoka-paketin sunnuntain ratoksi. Kai se tasaa humputtelua edes vähän? Ainakin sillä voi rauhoitella kolkuttelevaa omaatuntoa edes vähän.

Ja kyllähän me oikeasti nuukailla osataan, sen verran monta vuotta meni niin minibudjetilla elellessä. Ilmeisesti ei vaan pitäisi tehdä jyrkkiä päätöksiä ja alkaa lähtökohtaisesti kieltämään itseltään mitään.

torstai 14. maaliskuuta 2019

Helmikuun luetut

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki
Tykkäsin aikanaan Teemestarin kirjasta kovasti, mutta tämä kolahti vielä tehokkaammin. Kudottujen kujien kaupunki on suomenkielistä kirjallisuutta kauneimmillaan, tarina vie mukaansa ja Itäranta rakentama jännite kantaa ensimmäisiltä sivuilta loppuun saakka. Teemestarin kirjasta tuttuun tapaan Kudottujen kujien kaupunki on dystopia, jota ei ole vaikea kuvitella mahdolliseksi. Samoin tässäkin näennäisesti seesteisen pinnan alla kuplii ja elämä on jatkuvaa kulissien ja todellisten toimien välillä tasapainottelua. Tunnelma on juuri sopivan painostava, samalla jotenkin haikean kaunis, ja vasta ihan loppu meni minusta vähän ohi maalin. Ei haittaa. Innolla odotan, mitä Itäranta julkaisee seuraavaksi.

Kudottujen kujien kaupunki sopii Helmet-lukuhaasteessa kohtiin 16 (Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla), 29 (Kirjassa nähdään unia), 30 (Kirjan kannessa on kaupunkimaisema), 36 (Kirjassa ollaan yksin), 42 (Kirjailijan nimi viehättää sinua) ja 46 (Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö).

Minna Rytisalo: Lempi
Itärannan jälkeen ajattelin, ettei mikään kirja voi kolahtaa yhtä kovaa, mutta onneksi tartuin seuraavaksi Lempiin. Jummijammi! Tykkäsin viime vuonna Rouva C:stä valtavasti, mutta Lempi oli minusta vielä parempi. Kolmiääninen tarina kertoo ja ei kerro sodasta, rakkaudesta, ihmisyydestä. Tärkeintä on se, mitä ei sanota ja mitä ei pääse näkemään. Lempi on myös hieno esimerkki siitä, että koko kuvaa ei voi rakentaa yhden kertojan varaan, eikä vakuuttavalta tuntuviakaan asioita tule niellä purematta. Vaikuttava, puhutteleva, ravisteleva ja haikea kirja mitä kauneimmalla suomella kirjoitettuna.

Helmet-lukuhaaste: 5 (Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi), 6 (Rakkausromaani), 17 (Kirjassa on kaksoset), 36 (Kirjassa ollaan yksin), 50 (Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja)

Aulikki Oksanen: Entiset vyötäröt
Oksanen on minulle entuudestaan tuttu lähinnä lyriikoistaan ja nappasin tämän novellikokoelman kirjaston näyttelyhyllystä hetken mielijohteesta ensisijaisesti sen nimen takia. Novellien huumori on kovin mustaa ja kuvailu lähentelee luonteeltaan inhorealismia, mutta jotain todella viehättävää tässä kirjassa oli. Jokainen novelli oli omanlaisensa, mutta punaista lankaa ei tarvinnut kauan etsiä. Meistä ihan tavallisista ihmisistä tulee kaikista erikoisia, kunhan vain kurkistaa tarpeeksi lähelle. Luen Oksasta uudestaankin.

Helmet-lukuhaaste: 15 (Kirjassa käsitellään jotain tabua), 25 (Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin), 36 (Kirjassa ollaan yksin)

Helen Fielding: Bridget Jones - vauvapäiväkirja
Rehellistä hömppää ja muut Bridgetit lukeneelle tuttua huttua. Samanlaista hurahtamista tämän äärellä ei tapahtunut, mutta Vauvapäiväkirja ei suinkaan ollut huono, itse asiassa hämmennyin siitä, miten hyvin tyyli kantaa jo neljännen kirjan. Vauvapäiväkirja sijoittuu kronologisesti aikaan ennen kolmatta Bridget-romaania, mutta minua joka tapauksessa lämmittää, että Bridget oikeasti vanhenee kirjojen edetessä ja jutut hepuloinnin aiheet muuttuvat siinä sivussa - se tuo ihan erilaista kaarta, vaikka monet jutut pysyvätkin samoina. Ihan suositeltava välipalaromaani Bridgetin vanhoille ystäville, mutta aloittaa tästä ei kannata.

Helmet-lukuhaaste: 7 (Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt), löyhästi 11 (Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa), 12 (Kirja liittyy Isoon-Britanniaan), 15 (Kirjassa käsitellään jotain tabua)

Gail Honeyman: Eleanorille kuuluu ihan hyvää
Helmikuun ainoa äänikirja oli Honeymanin kehuttu esikoinen - ja mikä kirja se olikaan! Eleanor on minäkertojana alkuun hyvin haastava ja jonkin aikaa tuntuikin siltä, etten pääse tämän kanssa kovin pitkälle. Mutta siinä kaiken juju piileekin - aina pitäisi muistaa katsoa pintaa syvemmältä ja antaa toinen mahdollisuus. Lopuksi ihan suretti, ettei minulla enää ollut Eleanoria seuranani arjen askareissa. Eleanorille kuuluu ihan hyvää käsittelee monia todella raskaita ja kammottavia kun aiheita, mutta se ei silti ole raskas kirja. Huolimatta päähenkilönsä erityisyydestä, se kertoo yllättävän samaistuttavasti ystävyydestä ja ystävällisyydestä, itsensä löytämisestä ja uusista aluista. Sellaiseen uppoutuminen ei tee huonoa kenellekään.

Helmet-lukuhaaste: 4 (Kirjailijan ainoa teos), 7 (Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt), 15 (Kirjassa käsitellään jotain tabua), 36 (Kirjassa ollaan yksin), 40 (Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia)

Antal Szerb: Pendragonin legenda
Szerbin romaani tuntui ajatuksena ehkä paremmalta kuin se minulle lopulta upposi. Pendragonin legenda liikuu hauskasti jossain toden, fantasian, kauhun ja absurdin välimaastossa, ja Szerb rakentaa unenomaisen sekopäistä tunnelmaa todella taitavasti heti ensimmäisiltä sivuilta lähtien. Pendragonin legendan voisi helposti lukea myös humoristisena romaanina, mutta paikoin lukeminen teki todella tiukkaa. En tiedä, heijastaako kirja vain 30-luvun yleistä ilmapiiria vai ovatko päähenkilön asenteet naisia kohtaan tarkoituksellisen ongelmallisia, mutta 2010-luvun naislukijana piti vähän väliä nikotella. Ihan tyytyväinen kuitenkin olen, että tämä tuli luettua: luen enimmäkseen suomalaisten ja anglo-amerikkalaisten kirjailijoiden teoksia ja unkarilainen kirjailija on ihan tervetullut väliin, vaikka teos sijoittuisikin Walesiin.

Helmet-lukuhaaste: 12 (Kirja liittyy Isoon-Britanniaan), 16 (Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla), 18 (Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja), 24 (Sokkona hyllystä valittu kirja), 25 (Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin)

tiistai 5. maaliskuuta 2019

Lukuflow

Siitä on nyt reilu kuukausi, kun tajusin että voin tarkkailla, kuinka paljon aikaa vietän Facebookissa. Onhan se ymmärrettävää, että olen kasvanut kiinni puhelimeeni, kun sosiaalinen elämä rakentuu sen käyttämiselle juuri nyt käytännössä kokonaan. Silti sen konkreettisen määrän näkeminen oli aika pysäyttävää.

Viimeiset viikot olen  tarkkaillut käyttäytymistäni. Liian helposti avaan sovelluksen lihasmuistilla ja selaan hajamielisesti feediä lukematta mitään sen tarkemmin. Olenkin siis yrittänyt panostaa somettamiseen teemalla "vähemmän aikaa, enemmän ajatusta". Ei se minuuttimäärä vieläkään ihan pieni ole ja etenkin väsyneinä päivinä aikaa uppoaa selaillessa enemmän, kuten myös vaikkapa eilen, kun tippa linssissä lueskelin Luke Perry -tribuutteja eri sosiaalisista medioista, mutta keskimääräinen aika on sentään tippunut roimasti.

Tätä prosessoidessani huomasin myös, että luin helmikuussa viisi kirjaa ja kuuntelin kuudennen. Toki eteen sattui poikkeuksellisen koukuttavia kirjoja ja ollaan myös oltu paljon kipeänä eli liikuttu kodin ulkopuolella normaalia vähemmän, mutta varmasti osansa tekee se, että olen tietoisesti jättänyt puhelinta rämppäämättä. Ihanaa, kun pitkästä aikaa on oikeasti kunnollinen lukuflow päällä!

Kerrankin oli myös iloa siitä, että olen kasannut kotiin kiinnostavien kirjojen pinoa - ei paljon tarvinut arpoa, mistä luettavaa kaivaisi seuraavaksi. Tästä iso kiitos kuuluu kyllä myös meidän ihanalle lähikirjastolle. Se saattaa olla pieni, mutta hyllyistä löytyy aina sellaisia kirjoja, jotka muualla ei ole ikinä paikalla. Tänään varausta noutaessa mukaan tarttui viimeinkin Milja Kauniston Synnintekijä.

Vielä kun oppisi jättämään sen puhelimen kotona vaikka jonnekin vakkaripaikkaan parkkiin. Tekisi hyvää muutenkin kuin lukuharrastuksen kannalta. Siinäpä siis tavoitetta seuraaville kuukausille.