maanantai 30. maaliskuuta 2020

Koronapäiväkirjat

Siitä on nyt kaksi viikkoa, kun hallitus kertoi tiedotustilaisuudessaan, että suomalaisia palveluita suljetaan määräajaksi. Noin puolitoista viikkoa taas siitä, että meille ilmoitettiin, että työntekovelvoite loppuu välittömästi jatkuen ainakin 13.4. saakka. Käytännössä siis kaksi viikkoa palkallista vapaata, sitten palkatonta, lomaa tai mihin ikinä kenelläkin on mahdollisuus.

Melkoista tunteiden vuoristorataa ollut nämä menneet viikot. 

Olen kiitollinen, että minulla on pieni lapsi pitämässä arjessa ja rytmistä kiinni. Samalla koen suuttumusta ja turhautumista siitä, että työtämme ymmärretään niin vähän, että meidät pistetään ennemmin täydellä palkalla kotiin kuin annetaan tuottaa palveluita kuntalaisille ja tehdä tärkeitä rästitöitä. Pelottaa mitä tämä kaikki tarkoittaa pitemmällä aikavälillä, ei niinkään talouden vaan mielenterveyden näkökulmasta. Huoli läheisten fyysisestä terveydentilasta on toki myös olemassa, mutta se on vielä pysynyt käsiteltävällä tasolla.

Kun tulin töistä toistaiseksi viimeistä kertaa torstaina 19. päivä, olin jotenkin siinä uskossa, että tähän mennessä olisin siivonnut kotona noin kaiken. Istuttanut uusia kasveja, aloittanut juoksuharrastuksen, kirjoittanut kirjeitä, raivannut pakastimen, neulonut ystävien tuleville vauvoille kasapäin sukkia ja lukenut monta kirjaa.

En ole. 

Olen kyllä ulkoillut joka päivä, yleensä kahdesti. Kiikuttanut, lapioinut, ratsastanut keppihevosella ja lukenut Pikku hiiriä monta kertaa päivässä. Kun on omaa aikaa, istun lähinnä lamaantuneena ja selaan päämäärättömästi somea. 

Juuri tätä kirjoittaessa tuli tieto, että poikkeusolot jatkuvat näillä näkymin vielä 13. toukokuutta saakka. Työnantaja aloittaa uudet YT-neuvottelut. 

Ei tullut yllätyksenä kumpikaan uutinen, mutta aika hiljaiseksi veti silti. En tiedä, mitä tämä käytännössä tarkoittaa oman työntekoni kannalta, ei auta kuin odottaa lisäohjeita. Jos tarkoituksena on ratsastaa kepparilla vielä puolitoista kuukautta, sillä mennään. Kotijumppaa se ei vielä korvaa, mutta hyvä alku silti.

torstai 12. maaliskuuta 2020

Helmikuun kirjat

Kaija Puura: Näin kasvatat lapsestasi mukavan aikuisen
Rakkautta, rajoja, yhteisiä ruokahetkiä, niillä pääsee jo pitkälle. Teoriassa ihan asiallinen tietokirja juuri siitä, mitä nimi lupaa. Vähän pintaraapaisuksi kuitenkin tuntui itse asia jäävän, enkä kokenut suuria ahaa-elämyksiä tätä lukiessa. Toisaalta jos oikeasti tuntee olevansa hukassa tai joku perheessä oireilee, tällaisesta kevyemmästä tietokirjasta voi olla isokin apu. Muillekin ihan toimiva kirja oman ajattelun ja käytösmallien tueksi.

Helmet-lukuhaaste: 3 (Kirja, johon suhtaudut ennakkoluuloisesti), 6 (Kirjan nimi alkaa ja päättyy samalla kirjaimella), 17 (Tutkijan kirjoittama kirja)


Jussi Nikkilä: Näyttelijä
Nikkilän esikoisromaani on kiinnostava, ällöttävä ja paikoin ahdistava kasvutarina. Päähenkilö Viktorin ajelehtimen jossain orastavassa keski-iän kriisissä ei ole nimestään huolimatta sidoksissa uravalintaan ja kirjoittajan kanssa saman ikäisenä lukijana löysin tästä paljon tunnistettavaa. Toki tosielämän asioiden bongaaminen tuo lukemiseen oman lisänsä.  Näyttelijä on myös vaivihkaa melko postmoderni: tarina tarinassa, välillä siinäkin tarina - ja moniin mahdollisiin kritiikkeihinkin kirjailija tuntuu vastanneen jo tekstissään. Kuuntelin Näyttelijän Nikkilän itsensä lukemana äänikirjana ja vähäeleinen, melankolinenkin luenta teki tästä mielenkiintoisen kokemuksen, mutta väistämättä vaikutti myös omaan tulkintaani tekstistä. Viktorin yhtymäkohtia kirjailijaan itseensä voi vain arvailla, mutta googlen Näyttelijä saa kyllä laulamaan.

Helmet-lukuhaaste: 15 (Fiktiivinen kertomus, jossa mukana todellinen henkilö), 42 (Kirjassa on isovanhempia), 45 (Esikoiskirja) 


Jonas T. Bengtsson: Sus
Sus on kokoaan - parisataa sivua - suurempi kirja yhteiskunnan rakenteiden rakoihin pudonneen kööpenhaminalaisen nuoren elämästä. Hieno ja ilmava romaani toivottomuudesta. Helppo lukea, mutta vaikea sulatella. Riipaiseva, väkivaltainen ja  aivan kammottava - eikä vähiten siksi, että voin täysin uskoa päähenkilön olevan todellinen ja asuvan hehkutetun pohjoismaisen hyvinvointivaltion laitamilla.

Helmet-lukuhaaste: 6 (Kirjan nimi alkaa ja päättyy samalla kirjaimella), 6 (Kirjassa rikotaan lakia), 9 (Kirjassa kohdataan pelkoja), 32 (Kirja on alun perin julkaistu kielellä, jota et osaa


Jean Rhys: Siintää Sargassomeri
Tammikuun suosittelukoulutuksessa oli puhetta siitä, että tärkeintä luetussa kirjassa ei ole aina sisältö vaan se, minkä äärelle kirja meidät johdattaa. Tästä hyvä esimerkki on viime keväänä lukemani Vainola, josta en tykännyt yhtään, mutta se muistutti mieleeni Jean Rhysin. Kotiopettajattaren romaanin "esiosa" on ollut lukupinossani syksystä asti, lukulistalla paljon kauemmin. Koko ajan mietin, että olisi kannattanut lukea jo silloin opiskeluaikana, postkolonialistinen tulkinta olisi noussut ihan uusiin sfääreihin. Toisaalta nuorempana en ehkä olisi osannut käsitellä kaikkea sitä kammottavuutta, mitä Rhys Rochesterin ja Berthan Antoinetten välityksellä naiseudesta, ihmisestä kertoo.

Helmet-lukuhaaste: 1 (Kirja on vanhempi kuin sinä), 25 (Kirjassa ollaan saarella), 33 (Kirjassa tapahtuu muodonmuutos)


Katariina Leino: Noitasiskot
Tein taannoin päätöksen, etten enää tuhlaa aikaa huonoihin kirjoihin, mutta toisin kävi. Tämä oli nimittäin tosi huono. Noitasiskot on Tampereen Nätyyn sijoittuva nuortenkirja, ja vaikka kirjoittaja on dramaturgi, lukiessa tuli olo, ettei kirjoittaja tiedä nuorista, opiskelusta tai teatterista mitään. Sanasto oli kamalaa, juoni heppoinen, rinnalla kulkeva fantasiatarina tylsä, hahmot latteita, aikajana epäuskottava ja muutenkin kaikki tässä tökki. Teatterimaailmaan sijoittuvat tarinat kuitenkin puhuttelevat ja tarinan sijoittaminen Tampereelle oli ihan raikas ratkaisu. Tässä valossa voisin ehkä suositella aihepiiristä kiinnostuneelle 14-vuotiaalle, en juuri muille.

Helmet-lukuhaaste: 9 (Kirjassa kohdataan pelkoja), 39 (Kirjassa lennetään), 47-48 (Kaksi kirjaa, joilla on hyvin samankaltaiset nimet)


Melba Escobar: Kauneussalonki
Minulle myytiin tämä vähän erilaisena mutta sopivan kevyenä dekkarina. Ei ollut. Kauneussalonki oli kyllä hyvä ja kieltämättä siinä myös tapahtuu murha, mutta pääosassa ei ole sen enempää itse rikos kuin sen ratkaiseminenkaan. Nimi, dekkariluokitus ja etukanteen painettu tagline (Manikyyrejä, mutakylpyjä ja murhia!) johtavat siis potentiaaliseen lukijan pahasti harhaan. Kauneussalonki on kirja eri-ikäisistä naisista ja etenkin kolumbialaisen naisen asemasta. Siitä miten mahdottomien valintojen keskellä sen väärän tekeminen vie vain ojasta allikkoon. Miten ulkonäkö, sukupuoli ja yhteiskuntaluokka tekee ihmisistä vain nappuloita muiden peleissä. Ja siitä miten turvaverkkoa ei aina vain ole tai se ei riitä.  Sisältövaroitus: sisältää raiskauksia ja seksuaalista väkivaltaa. Myös tapahtumat ovat raadollisia. Tämä ei sovi herkimmille.

Helmet-lukuhaaste:  7 (Kirjassa rikotaan lakia), 32 (Kirja on alun perin julkaistu kielellä, jota et osaa), 50 (Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja)

perjantai 28. helmikuuta 2020

Liikuntaneuvonnassa

Liikuntakevät ei ole lähtenyt käyntiin ihan yhtä vauhdikkaasti kuin tammikuun alussa toivoin, kiitos tammikuun flunssakierteen ja kevään stressipiikin töissä. Kävin sentään pari viikkoa sitten salin PT:n ilmaisessa liikuntaneuvonnassa.

En nyt odottanutkaan mitään mullistavaa alle tunnin tapaamiselta, mutta kieltämättä vähän turhautunut olo jäi. Sain kuitenkin neljän viikon liikuntasuunnitelman, joka ei ole liian kunnianhimoinen.




PT rauhoitteli ruuhapäätäni sanomalla, että kakskikin suoritusta neljän tavoitteesta on jo oikein hyvä viikon saldoksi. Itsestä ei vain tunnu siltä. Ensisijaisesti siksi, että kävely ja kehonhuolto ovat helpoimmat järjestää, mutta sali on se, mistä maksan ja haluaisin kunnolla hyödyntää. Lisäksi harmittaa, kun on tottunut tekemään vähintään kaksijakoista saliohjelmaa, ja kerta viikossa tuntuu liian vähältä. Tanssillisesta ryhmäliikunnastakaan en haluaisi luopua, koska sali on se, mitä tarvitsen, mutta tanssillinen on se, mistä oikeasti tykkään. Mutta millähän ajalla sitä enemmän kävisi?

PT toki kovasti painotti, että kyllähän isänkin täytyy ottaa vastuuta lapsesta, jotta äiti pääsee harrastamaan. Tottahan tuo. Mutta meillä minä olen se, joka on enemmän töissä, isä ja lapsi viettävät yhteistä laatuaikaa jo huomattavasti enemmän. Työpäivinä yhteinen hereilläoloaikani lapsen kanssa on 3-4 tuntia. Kovin usein en raaskisi siitä enää salihommiin lohkaista.

Turhauttavaa, kun vuorokaudessa, viikossa, kuukaudessa ei riitä tunnit harrastaa niin paljon kuin haluaisi.

Sekä tuttavapiiri että oma järki sanoo, että tilanne on väliaikainen. Lapsi kasvaa ja viikkorytmi muotoutuu siinä mukana. Lihaskunto ja oma hyvinvointi vaan kaipaavat toimia jo nyt.

Ehkä se kaksi kertaa viikossa on tosiaan jo jonkinlainen voitto. Toisaalta tältä viikolta puuttuu enää kehonhuolto, joten toivoakin on. Paria sataa euroa en silti ehkä raaski tässä tilanteessa PT:n henkilökohtaisen saliohjelman päivitykseen laittaa.

lauantai 15. helmikuuta 2020

Tammikuun kirjat

George Orwell: Animal Farm
Viime vuoden Helmet-haasteen viimeinen täsmävalinta tuli luettua loppuun loppiaisena. Minulla on edelleen järkyttävän isoja aukkoja sivistyksessä tiettyjen klassikkokirjojen kohdalla, mutta nyt on edes Eläinten vallankumouksen mentävä aukko täytetty. Ja pirun hyvähän se oli, klassikko syystä. Paljon helpompi kuin pelkäsin ja vaikka lähdin lukemaan Neuvosto-satiiria, tasoja olikin paljon enemmän. Uskon palaavani tämän äärelle vielä joskus.

Helmet-lukuhaaste (2019): 3 (Kirja sellaisesta kirjallisuudenlajista jota et yleensä lue), 8 (Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen), 38 (Jossain päin maailmaa kielletty kirja)


Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät
Harva kirja jättää näin ristiriitaisen olon. Maagiseen Jyväskylään sijoittuvan kirja on todella mielenkiintoinen ja harva - jos kukaan - suomalainen nykykirjailija käyttää kerronnan kieltä yhtä ilahduttavan nerokkaasti kuin Jääskeläinen. Mutta.

Nyt seuraa sisältövaroitus: kirjassa on muunsukupuolinen henkilö, ja aihetta on käsitelty niin, että minusta ainakin tuntuu, ettei kirjoittajalla ole asiasta mitään tietoa tai ymmärrystä. Se tekee juonenkäänteistä älyttömiä ja epäuskottavia jopa oman fantastisen maailmansa sisällä. Tiettyyn pisteeseen asti kirja on siis kiinnostava, koukuttava ja ihan mahtava, sitten alkaa tökkiä ja pahasti. Lopussa luisutaan sellaiseen alamäkeen, että oksat pois. Lisäksi Harjukaupungin salakäytävissä on kaksi erilaista loppua, eikä kirjaan tarttuessaan voi tietää kumman saa. Lopussa luvataan toinen versio kustantajan sivuilta, mutta sivu on poistettu, mikä oli todella ärsyttävää. Onnistuin silti hankkimaan käsiini molemmat loput, eikä kumpikaan toimi itsenäisenä. Yhteensä niistä saa kursittua kasaan ehkä jotain järjellistä, mutta silti olo on ontto. Ilman näitä sekoiluja tämä olisi hyvinkin neljän tähden kirja, nyt taisin täpätä Goodreadsissa kaksi. Ja niistäkin toinen tuli lähinnä Jääskeläisen hienolle kielelle.

Helmet-lukuhaaste: 16 (Kirjalla on kirjassa tärkeä rooli), 35 (Kirjassa käytetään sosiaalista mediaa), 44 (Kirjassa on kirjeenvaihtoa)


Robert Webb: How Not To Be a Boy
Aloitin Webbin muistelmien lukemisen jo syksyllä, mutta silloin takana oli liian monta julkkiselämäkertaa, ja ähkyssä tämä takkusi pahasti. Nyt kuitenkin ahmaisin loput kirjasta parissa päivässä. Se auttoi. Teksti etenee periaatteessa kronologisesti, mutta toisaalta ajassa hypitään keskustelunomaisesti ees ja taas, joten ihmisten, tapahtumien ja viittausten muistaminen oli helpompaa, kun luki enemmän kuin muutaman sivun kerrallaan. Ja kun sain rakenteesta kiinni, Webbin anekdootit pyyhkäisivät mukaansa täysillä. Webb on mielestäni ihan hulvattoman hauska ihminen, mutta ei tätä kannata hupilukemiseksi ottaa. Kirjassa käsitellään pelkoja, epävarmuuksia, isäsuhdetta, äidin kuolemaa, itsetuhoisuutta ja päihdeongelmia - sen verran kuitenkin huumorilla pehmennettynä ja iän tuoman viisauden valaisemana, ettei lukukokemus ole liian ahdistava. Aika monta koomikkoelämäkertaa kahlanneenkin tämä ilahdutti positiivisesti.

Helmet-lukuhaaste: 9 (Kirjassa kohdataan pelkoja), 13 (Kirjassa eksytään), 42 (Kirjassa on isovanhempia)


Terry Pratchett: Valtio
En ole ikinä oikein saanut Pratchettista kiinni, mutta Valtiosta pidin ihan valtavasti. En olisi itse sitä varmaan ikinä löytänyt, joten suuri kiitos ystävälle, joka ehdotti sitä taas horroksesta heräilevän lukupiirimme kirjaksi. Ehkä tämä toimi minulle muita Pratchetteja paremmin, koska se oli itsenäinen romaani, tai siksi että nuortenkirjasta alaviiteviidakko oli karsittu minimiin. Tai sitten vain oli oikea aika tälle valloittavalle, kokoaan suuremmalle vaihtoehtohistorialle, jossa tuhotulvan keskellä pelastuneet rakentavat yhteiskuntaa ja yhteisöä pala kerrallaan. Alku on toivoton, tarina ei. 

Helmet-lukuhaaste: 11 (Vaihtoehtohistoria), 24 (Kirja kirjailijalta, joka on kirjoittanut yli 20 kirjaa), 40 (2010-luvulla kuolleen kirjailijan kirjoittama kirja)

perjantai 31. tammikuuta 2020

Sananen lukemisesta

Olen viime aikoina miettinyt tosi paljon lukemista.

Parhaimmillaan rakastan lukemista. Lukeminen on ihanaa, mielestäni maailman paras harrastus. Saan olla päivät pitkät töissä kirjojen keskellä ja silti innoissani kannan niitä myös kotiin. Tekisi mieli lukea kaikki itseä kiinnostavat kirjat ja sitten vähän niitäkin, jotka eivät oikeastaan kiinnosta, koska miten sitä muuten ikinä sivistyy ja laajentaa omia näkökantojaan?

Keskittyminen vain on hankalaa. Omaa aikaa on vähän, minkä lisäksi olen nykyään iltaisin niin väsynyt, etten kovin kauan jaksa tekstiin uppoutua, vaikka ympärillä olisikin hiljaista (harvoin on). Lukeminen alkaa tuntua suorittamiselta, kirjapino kotona kasvaa ja aina se seuraava näyttää vähän houkuttavammalta kuin kesken oleva. 

Olin toissapäivänä suosittelukoulutuksessa, jossa käytiin läpi pääasiassa viime ja toissa vuonna julkaistuja kirjoja, jotka eivät syystä tai toisesta ainakaan vielä keiku varauslistojen kärkipäässä. Se ei varsinaisesti auttanut asiaa. 

Haaveilen aktiivisesti hotellilomasta, jolla nukkuisin pitkään, söisin rauhassa aamupalaa, makaisin puhtaissa lakanoissa ja lukisin kirjoja. Puhelin varmaan kannattaisi jättää kotiin, tai ainakin laittaa sammuttaa siitä kaikki mahdolliset sovellukset lomasen ajaksi. Sellaista odotellessa pitää yrittää pyhittää lukuaikaa kotona ja valita kirjoiksi vain sellaisia, joita oikeasti haluan lukea.

Goodreadsiin laitoin tälle vuodelle tavoitteeksi 60 luettua kirjaa. Jos Yllätys kasvimaalla, Muumipappa! ja muut genren edustajat laskettaisiin, se täyttyisi kirkkaasti ja ennen kesää, mutta ihan vielä en siinä pisteessä ole. Mahdoton tavoite ei missään nimessä ole, sillä luin viime vuonna 53 kirjaa (ja aika monta kertaa Yllätys kasvimaalla, Muumipappa!). Helmet-lukuhaastettakin aloin taas tehdä, että ajattelisin vähän oman laatikon ulkopuolelta, vaikka varsinaisia lukuvinkkejä en kaipaakaan enää yhtään lisää. Paitsi ammattimielessä.

Tässä samalla on tullut pohdittua paljon tänne blogiin tekemiäni kirjapäivityksiä. Goodreads on tehnyt ne periaatteessa tarpeettomiksi, eikä niistä ole iloa kuin minulle - jos aina minullekaan, kun niiden kirjoittaminen meinaa välillä tuntua lähinnä rasitteelta. Toisaalta blogimerkinnät ovat kuluneiden kuukausien aikana noussut arvoon arvaamattomaan, kun olen kääntynyt itse oman listani puoleen melkeinpä viikottain, kun olen tarkastanut jotain vuosia sitten luettua kirjaa ja sen herättämiä ajatuksia.

Ehkä siis jaksan blogin parissa ainakin siihen asti, että keksin paremman kanavan. Saa ehdottaa.

Tämän hetkinen odottavien pino näyttää tältä:



Siinä kiinnostaa kaikki. Haig on lainassa jo toista kertaa, Rhys odottanut vuoroaan jostain lokakuusta. Toive siis on, että helmikuun loppuun mennessä ne ja vaikka Bengtsson olisi luettu. Ja koska Juvaa ei todennäköisesti saa uusittua, olisi syytä varmaan selailla sitäkin. Ei vaikuta mahdottomalta. Kunhan nyt kolmen keskeneräisen parista pääsen niiden kimppuun ensin.

Aloitan siitä, etten avaa tänään Netflixiä, vaan vietän illan Pratchettin Valtion ja teekupin parissa. Ei kuulosta hullummalta.