Kesäkuun kirjat

Jokke Saharinen: Sielunveljet

Lovecraftin hengessä kirjoitettu kauhuromaani, jossa esiintyvät isossa osassa Joensuu ja aina yhtä kiehtova Oscar Parviainen sekä melko merkittävästi myös vanha työpaikkani, joten pakkohan tähän oli tarttua heti. Mitä mainioin idea, mutta hyvälle kustannustoimittajalle olisi kyllä ollut tarvetta. En tunne  genreä niin hyvin, että tietäisin mikä menee pastissin piikkiin ja mitkä ovat puhtaasti kirjoittajan omia valintoja, mutta osa ratkaisuista tuntui melkoisen kököiltä ja toistuvat kielelliset kikkailut laiskoilta. Tykkäsin eniten ensimmäisestä osasta ja ihan ilokseen tätä muutenkin luki, vaikka välillä nyppikin. Kunniamaininta Saharisen poikkeuksellisen hienolle kansikuvalle.

Helmet-lukuhaaste: 4 (Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä), 15 (Fiktiivinen kertomus, jossa on mukana todellinen henkilö), 49 (Vuonna 2020 julkaistu kirja)

Annamari Marttinen: Korsetti

Korsetti on hyvä esimerkki siitä, että joskus äänikirjalle on todellakin paikkansa. Aloin lukea Korsettia ensin e-kirjana, mutta takeltelin kertojanäänen kanssa pahasti. Noin neljäsosan kahlattuani vaihdoin äänikirjaan ja tarina alkoi heti soljua ihan eri tavalla. Hyvä niin. Korsetti oli intiimi kehityskertomus Paulista jonka sisällä elää myös Suski. En pysty mitenkään hahmottamaan, miltä on tuntunut elää transvestiittina Suomessa sen enempää nyt kuin etenkään kirjan tapahtuma-aikaan 80- tai 90-luvuilla. Korsetti toi asian lähemmäs helppotajuisesti ja lempeällä otteella. Tärkeä tarina, jonka kaltaisia soisin ilmestyvän lisääkin.

Helmet-lukuhaaste: 9 (Kirjassa kohdataan pelkoja), 18 (Sinulle tuntematonta aihetta käsittelevä kirja)

Susanna Hynynen & Dess Terentjeva: Neonkaupunki

Sain keväällä vanhalta kaverilta Whatsapp-viestin, jossa kertoi siskonsa julkaisseen kirjan. Tajusin pian hypistelleeni nimeä tajumatta kirjaa jo aiemmin, mutta koska Elm Streetin ja venäläisen kansanperinteen yhdistäminen rosoiseksi fantasiaromaaniksi tuntui mielestäni hölmöltä, kirja jäi hyllyyn. Suoramarkkinointi toimi ja aika nopeasti tajusin itse olevani se hölmö. Tämä nimittäin toimii. Viisto ja väkivaltainen Neonkaupunki on raadollinen ja lohduton - ja todellakin nielee sekä hahmonsa että lukijansa purematta. Ympäristön ja tihenevän tunnelman voi lukiessa melkeinpä tuntea ja haistaa. Toivoa ei ole, mutta silti eteenpäin on porskutettava ja pienistä hetkistä löytää jotain jatkamisen arvoista. Jos ymmärsin lopun oikein, yksi lempparipahistelijoistani on luvassa seuraavassa osassa. Maltan tuskin odottaa.

Helmet-lukuhaaste: 3 (Kirja johon suhtaudut ennakkoluuloisesti), 45 (Esikoiskirja), 49 (Vuonna 2020 julkaistu kirja)

Pihla Hintikka: Hetken Pariisi on meidän

Hintikan esikoisromaanissa on melkeinpä kahden kirjan ainekset. Pariisin muoti- ja taidemaailmaa niin kimalluksineen kuin nurjine puolineen kuvataan kolmen naisen toisiinsa limittyvien tarinoiden kautta. Kirjan neljäs päähenkilö on Pariisi itse. Tarinat tasapainottavat toisiaan, mutta olisin mielelläni tutustunut naisiin paremmin ja sukeltanut syvemmälle jokaisen elämään. Myös kirjan lopussa kuvatut terrori-iskut olisivat mielestäni kaivanneet lisää tilaa. En silti valita, hyvin tämän parissa viihtyi. Hintikan kieli kaunista, tähtipölyyn on aina kiinnostava hetkeksi kurkistaa ja lyhyet luvut pitävät liian ahdistuksen loitolla.

Helmet-lukuhaaste: 35 (Kirjassa käytetään sosiaalista mediaa), 37 (Ajankohta on merkittävä tekijä kirjassa), 49 (Vuonna 2020 julkaistu kirja)

Lomalla

En nyt muista, kuinka kauan olen fantasioinut siitä, että olisin yksin hotellilomasella. Makaisin keskivertoa fiinimmässä huoneessani kiireettömästi sängyssä, napostelisin jotain ja lukisin kirjoja. 

Aika kauan. 

Koska olen kuitenkin melko nuuka ja lisäksi syyllistyn helposti, moiseen hemmotteluun en ole vielä raaskinut satsata. Onneksi vähempikin riittää kaivatun fiiliksen tavoittamiseen.

Täällä sitä ollaan siis hotellissa, joka ei tosin ole millään tasolla fiini. Mies lähti kavereiden kanssa hummaamaan ja lapsi nukahti lopulta liian tapahtumarikkaan päivän viikon jälkeen, joten minä höystin iltapalaa sipseillä ja oluella. Nyt pitäisi vain valita fyysisen kirjan ja äänikirjan väliltä. 

Säädyllisesti laitoin vain osan sipsipussista lautaselle, mutta josko oikein heittäytyisin ja söisin koko pussin! Tai  jospa avaankin toisen oluen tai aloitan vielä uuden kirjan! Tai sitten menen vain nukkumaan ja saan kunnon yöunet. Kaikki nämä mahdollisuudet! Enkä edes ole nyt sarkastinen.

Ja kyllä, kavereita pääsen näkemään reissulla minäkin. Hiljainen lauantai-ilta kirjan ja balsamicosipsien kanssa kaukana kotitöistä oli oma valinta ja toivekin. En pistäisi pahakseni, vaikka näitä olisi vielä pari lisää.

Toukokuun kirjat

John Steinbeck: Hyvien ihmisten juhla

Opiskeluvuosien jäljiltä pelkään vähän Steinbeckia, enkä olisi osannut tähän tarttua ilman työkaverin suositusta. Kirja myytiin minulle hyvän mielen slice of life -klassikkona, mutta siitä löytyy sitä enemmän tasoja, mitä enemmän haluaa päätään niillä vaivata. Hyvien ihmisten juhlasta saa varmasti irti aivan eri asioita riippuen siitä missä ja miten sen lukee. Kirja on kaikenlaisia hanttapuleja, keppostelijoita ja puliveivareita pullollaan ja ihmisyydestä piirtyy vinjettien välityksellä hieno kokonaiskuva. Harvoin myöskään alkuperäisestä nimestä (Cannery Row) huomattavasti poikkeava nimi tiivistää kirjan sisällön yhtä näppärästi.

Helmet-lukuhaaste: 4 (Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä), 43 (Kustantamon kirjasarjassa julkaistu kirja), 50 (Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja)

Marko Hautala: Leväluhta
Leväluhta imaisi (kehno sanaleikki on tarkoituksellinen) mukaansa heti, enkä uskaltanut malttanut laskea sitä käsistäni. Kuten usein Hautalan romaaneissa, alku kannatteli loppua paremmin, mutta tällä kertaa paketti pysyi mielestäni huomattavasti esimerkiksi Kuiskaavaa tyttöä paremmin kasassa ja vielä viimeisillä sivuilla huomasin jännittäväni leukaperiäni. Mukana on taas todelliset ympäristöt ja tutulta tuntuvat henkilöhahmot, jotka tekevät kaikesta jatkuvasti vähän pelottavampia.

Helmet-lukuhaaste: 9 (Kirjassa kohdataan pelkoja), 33 (Kirjassa tapahtuu muodonmuutos), 34 (Kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana)

Elizabeth Strout: Olive Kitteridge

Tuntuu aika hämmentävältä, että tämä yli kymmenen vuotta sitten Pulitzer-palkittu romaani on suomennettu vasta nyt. Takakansi sanoo, että Olivea on helppo sääliä ja vihata, mutta nämä eivät minulle jääneet päällimmäisiksi tuntemuksiksi. Stroutin tapa piirtää kuva päähenkilöstään välillä oman kertojanäänen, välillä läheisten ja välillä täysin sivuhenkilöiden kautta sai Oliven tuntumaan todelliselta, inhimilliseltä ja kaikessa epätäydellisyydessään sopivan säröiseltä. Minulle Olive Kitteridge on ennen kaikkea tarina siitä, ettei koskaan ole liian myöhäistä muuttua eikä ihmisen tarvitse olla mitenkään ihmeellinen tai rajoja rikkova koskettaakseen monia.

Helmet-lukuhaaste: 4 (Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä), 38 (Kirjan kannessa tai kuvauksessa on puu), 43 (Kustantamon kirjasarjassa julkaistu kirja)

Heikki Valkama: Pallokala

Gastrodekkari, en tässä hetkessä keksi minua puhuttelevampaa viihdegenreä. Lukiessa tuli kuitenkin olo, ettei Valkama ole osannut päättää, haluaako kirjoittaa Japanin kulttuurioppaan, ruokakirjan vai dekkarin. Pallokalassa oli suloisessa sekamelskassa kaikki, eli yhtäältä liikaa elementtejä, toisaalta liian vähän sisältöä. Valkama on joka tapauksessa taitava kirjoittaja eli sujuvasti tämän luki, vaikka hienoisesti petyinkin. Sarjassa on jo kaksi osaa lisää, toivon ja oletan Japani-trivian ja murhuuhommien olevan niissä jo paremmin tasapainossa.

Helmet-lukuhaaste: 25 (Kirjassa ollaan saarella), 29 (Japaniin liittyvä kirja tai sarjakuva), 41 (Kirjassa laitetaan ruokaa tai leivotaan)

Huhtikuun luetut

Saila Susiluoto: Huoneiden kirja

Yksi tavoitteeni tälle vuodelle oli opetella lukemaan runoja. Työkaveri suositteli Susiluotoa ja hetken selailtuani, poimin kirjastosta mukaan tämän. Huoneiden kirjan runot olivatkin ihania, mutta koska en kertaistumalta oppinut runoja lukemaan, unohdin tekstit melkein heti lukemisen jälkeen. Sääli, mutta en luovuta vielä. Ehkä seuraavaksi kokeilen jotain muuta kuin proosarunoutta ja siirryn Susiluodon pariin sitten myöhemmin. Perehtyneemmille vinkiksi, että Huoneiden kirjaa voi lukea kuin I Chingiä.

Huoneiden kirja saattaa jäädä Helmet-lukuhaasteen ulkopuolelle, mutta se menee kyllä kohtaan 12 (Kirjasta on tehty näytelmä tai ooppera)!

Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras

Taikuri ja taskuvaras oli suositus melko yhteneväisen lukumaun omaavalta ystävältä ja oi miten ihana tämä olikaan. Sitä jotenkin luulisi, että nuorten fantasian kentällä olisi jo kaikki kivet käännetty, mutta Mikaman trilogian avausosa oli raikas ja omanlaisensa, värikäs ja jännittävä mutta ei ahdistava. Kerronta tempaisi mukaansa ja 1800-luvun lopun Helsinki tuntui kutkuttavalta. Käänteitä oli hauska arvailla ja silti pääsin pari kertaa yllättymään. Kaikin puolin ilahduttava lukukokemus, seuraava osa on jo varauksessa.

Helmet-lukuhaaste: 11 (Vaihtoehtohistoria), 37 (Ajankohta on merkittävä tekijä kirjassa), 45 (Esikoiskirja)

Shin Kyung-sook: Jään luoksesi

On aika pysäyttävää tajuta, miten vähän tiedän etenkin Aasian maiden (lähi)historiasta - tässä tapauksessa Etelä-Koreasta. Nuoruudesta, ystävyydestä, rakkaudesta ja kipeistä menetyksistä kertovan kirjan tapahtumat punoutuvat Soulin 80-luvun mellakoihin, joista huolimatta tunnelma on verkkainen ja maalaileva. Monesti olin auttamattoman kujalla henkilöiden ja aikatasojen suhteen. Ehkä tekstin lukeminen olisi auttanut, kuuntelemalla otetta oli välillä vaikea saada.

Helmet-lukuhaaste:  16 (Kirjalla on kirjassa tärkeä rooli), 18 (Sinulle tuntematonta aihetta käsittelevä kirja), 32 (Kirja on alun perin kirjoitettu kielellä, jota et osaa)

Annastiina Heikkilä: Bibistä burkiniin

Heikkilän kirjassa käsitellään myyttistä ranskatarta eri näkökulmista. Vaikka tarkoitus taitaa olla purkaa stereotypioita, paikoin ne tuntuvat vain vahvistuvan. Siitäkin huolimatta Bibistä burkiniin on viihdyttävää luettavaa ja antaa myös ajattelemisen aihetta.

Jäänee lukuhaasteen ulkopuolelle.

Louise Penny: Kylmän kosketus

Tykkäsin kovasti Pennyn dekkarisarjan avausosasta Kuolema kiitospäivänä. Sen jälkeen Kylmän kosketus tuntui aika lattealta. Hahmojen tarinoita ei viety tarpeeksi eteenpäin ja murhamysteeri ei ollut kovin kiinnostava, ja päähenkilön idolisointi lipsahti jo koomisen puolelle. Ehkä tämä on vain alkupään kankeutta, Penny on nimittäin kirjoittanut Gamache-sarjaan jo liki parikymmentä osaa. Toivottavasti niitä käännetään lisääkin, hyvää ja sympaattista vastapainoa väkivaltaisille nykydekkareille nämä joka tapauksessa ovat.

Helmet-lukuhaaste: 4 (Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä), 7 (Kirjassa rikotaan lakia), 9 (Kirjassa kohdataan pelkoja)

Joanne Harris: Jigs & Reels

Harrisin novellikokoelmasta on vaikea sanoa muuta kuin se, että kirja oli täyttä timanttia alusta loppuun. Maagisia ja hivenen nyrjähtäneitä mutta silti inhimillisiä tarinoita, joita oli ilo lukea. En ole montaa Harrisia aiemmin lukenut, mutta tämän jälkeen aion petrata.

Jäänee lukuhaasteen ulkopuolelle, mutta sopii venyttäen kohtaan 41 (Kirjassa laitetaan ruokaa tai leivotaan).

Agnès Martin-Lugand: Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia

No niin. Tämä oli aika kamala. Juoni on pitkälti samankaltainen kuin huhtikuussa lukemassani Uusia lukuja ja onnellisia loppuja, mutta siinä missä Colganin romaani ilahdutti, tämä ärsytti. Edes Irlannin maaseutu ei auta. Loppuratkaisu pelastaa vähän, mutta ei niin paljon, että haluaisin tarttua jatko-osaan.

Helmet-lukuhaaste: 9 (Kirjassa kohdataan pelkoja), 25 (Kirjassa ollaan saarella),

Koronapäiväkirjat 3

Terkkuja taas täältä tunteiden vuoristoradalta.

Aloin tehdä rauhaa itseni kanssa siitä, että töihinpaluu tapahtuisi 14.5. tai ehkäpä jo samaisen viikon alusta. Vaan niin taas hetti maanantain tiedotustilaisuus kaiken päälaelleen. "Uloslainaus voidaan aloittaa välittömästi," kertoi hallitus. Ihanaa, kamalaa, yllättävää, kuumottavaa, kaikkea yhtä aikaa.

Käytännössähän mikään ei tapahdu hetkessä, mutta itselläni kutsu kävi töihin jo huomiseksi alle kahden vuorokauden varoajalla. Joustoa ensi viikkoon ei saanut edes päivähoidon varjolla, sellaista kun ei todellakaan ollut varattuna. Onneksi päiväkodissa oltiin joustavia ja täällä sitä istutaan viimeistä päivää vapaaherrattarina.

Sen kunniaksi siivosin eteisestä talvivaatteet pois. Eilen kävin läpi lapsen käyttövaatteet, viime viikolla raivasin pakastimen ja järjestelin kirjahyllyn. Omat kaapit ja kierrätykseen kaipaavat elokuvat odottavat vuoroaan, mutta ehtiihän tuota.

Olo on haikea samalla tavalla kuin loppukesästä hoitovapaan päättyessä. Tuntuu kuin kaikki yhteinen kiva loppuisi tähän, vaikkei niin tietenkään ole. Lapsi ilmoitti eilen ponnekkaasti, ettei aio mennä päiväkotiin enää ikinä. Tänään teki jo myönnytyksen, että voi mennä, jos äiti tulee mukaan. Yritän olla syyllistymättä liikaa. Kurjinta on, että parin viikon päästä alkaa lapsen kesäloma eli juuri, kun ehtii tottua uuteen rytmiin, onkin edessä taas kotoilua - äidin tosin ollessa jo työhommissa.

Meillä on ollut aika leppoisaa. Harrastetaan yhdessä videoyhteydellä taaperotanssia ja piirtämistä, luetaan, pyöräillään ja ulkoillaan. Kerrotaan paljon vitsejä, jumppaillaan ja kiipeillään sylissä. Pari kertaa viikossa soitetaan mummulle ja serkuille. Katsotaan Muumeja ja Dinotassuja. Toki myös ahdistaa ja välillä riidellään, mutta kaiken kaikkiaan viimeiset seitsemän viikkoa ollaan selvitty perheenä mallikkaasti, vaikka yksi meistä on tehnyt koko ajan myös kotoa käsin töitä ja toinen opettelee tunteidensäätelyä aktiivisesti. Siitä voin olla ylpeä.

Juuri nyt surettaa yhteisen ajan radikaali väheneminen ja arveluttaa oma jaksaminen työpaikan uudessa normaalissa. Illalla saatan tirauttaa pari kyyneltä. Mutta huomenna laitan työhousut jalkaan, pyöräilen keskustaan ja yritän olla pyörtymättä informaatiovyöryn alle. 

Lauantaina piti ajella äidin luoksi pihakaffille, mutta nyt en tiedä, onko se järkevää tai jaksamisen puolesta edes mahdollista. Viikonlopuksi aion joka tapauksessa kaivaa kesämekon kaapista ja tilata sushia, satoi tai paistoi.